kädet pitelevät multaa, josta versoaa kasvi

Sivistysjohtajana kunnassa

Varhaiskasvatus ja koulu tavoittavat valtaosan kuntien lapsiperheistä. Yhteistyö kotien ja palveluita tuottavien yksiköiden välillä on ensiarvoisen tärkeää palveluita kehitettäessä.

Kuntalaisten, lasten ja heidän vanhempiensa rooli hyvien käytäntöjen mallinnuksessa ja juurruttamisessa osaksi hyvinvoivan kunnan arkea on hyvä valjastaa käyttöön. Osallisina kuntalaiset voivat tarjota kokemusperäistä asiantuntemusta ja hyödyllistä, arkilähtöistä tietoa ja tekoja päätöksenteon tueksi.

Enemmän kuin velvoite, tulisi yhteistyön olla luonteva osa paikallista, alueellista ja valtakunnallista opetus- ja kasvatuskulttuuria.

Yhdessä enemmän

Kuntapäättäjillä ja virkamiehillä on lakisääteinen velvollisuus huolehtia kuntalaisten kuulemisesta ja osallisuudesta heitä koskevassa päätöksenteossa. Kodin ja koulun / päiväkodin välinen yhteistyö tukee ammattilaisten työtä, vanhemmuutta sekä lapsen kasvua ja oppimista. Yhteistyön velvoite ja merkitys on kirjattu myös varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmiin. Enemmän kuin velvoite, tulisi yhteistyön olla luonteva osa paikallista, alueellista ja valtakunnallista opetus- ja kasvatuskulttuuria.

Minä sivistysjohtajana

Taitopisteet hyvästä johtamisesta saat kun:

  • selvität vanhempien, lasten ja nuorten mielipiteitä ennen heitä koskevaa päätöksentekoa
  • kannustat kuntalaisia kiinnostumaan ja keskustelemaan kasvatus- ja koulutuspolitiikasta ja kutsut heitä mukaan suunnitteluun ja valmisteluprosesseihin
  • järjestät avoimia keskustelu- ja kuulemistilaisuuksia kuntalaisille
  • Tuet vanhempien välistä vertaistoimintaa / vanhempainyhdistystoimintaa päiväkodeissa ja kouluissa
  • varmistat, että varhaiskasvatusta ja koulutusta koskeva viestintä on kunnassanne avointa, aktiivista ja ymmärrettävää
  • huolehdit, että kaikenlaisilla perheillä on aito mahdollisuus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi
  • suhtaudut myönteisesti vanhempien läsnäoloon ja vahvistat osallistavaa kulttuuria koko kunnassa esimerkiksi kuntakohtaista vanhempaintoimintaa tukemalla.

Kutsu vanhemmat koolle keskustelemaan:

  • kouluverkkokysymyksistä
  • koulumatkoista
  • ruokapalveluista
  • varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmista
  • vireillä olevista päiväkoti- ja kouluhankkeista
  • päiväkotien ja koulujen sisäilmatilanteesta

Päätöksenteon tueksi voit myös:

  •  pyytää lausuntoa vanhempainyhdistyksiltä
  • tehdä lapsille, koululaisille ja vanhemmille varhaiskasvatusta tai opetusta koskevia kyselyitä
  • pyytää Vanhempainliittoa vieraaksi keskustelemaan tai vetämään työpajoja vanhempien osallisuudesta ja kasvatusyhteistyöstä