Varhaiskasvatus: lainsäädännön ja päätöksenteon tulee perustua lapsen oikeuksien sopimukseen

Lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain ja lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta.

Suomen Vanhempainliitto, Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2019.


Suomen Vanhempainliitto kannattaa kokoaikaisen subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden palauttamista sekä vastaavan muutoksen tekemistä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain yksityisen hoidon tukea koskevaan sääntelyyn.

Vanhempainliitto korostaa, että varhaiskasvatuksen lainsäädännön ja päätöksenteon perustana on oltava lapsen oikeudet ja päätöksenteossa tulee huomioida lapsen etu. Kaikilla lapsilla tulee olla oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen.

Ehdotetun muutoksen myötä tilanne selkiytyy myös yksityisen hoidon tuen osalta. Lapsi voisi osallistua varhaiskasvatukseen vanhempien määrittelemän tarpeen mukaisesti vanhempien tilanteesta riippumatta ja perhe voisi kotikunnastaan riippumatta saada täysimääräisen yksityisen tuen hoitorahan ja hoitolisän sekä mahdollisen kuntalisän.

Varhaiskasvatus tulee nähdä elinikäisen oppimisen perustana ja yhteiskunnalle taloudellisesti kestävänä investointina. Erityisen merkittävä vaikutus varhaiskasvatuksella on maahanmuuttajataustaisten oppilaiden koulumenestykseen.

Ilman laadukasta varhaiskasvatusta eri sosioekonomisista taustoista tulevien lasten kehityksen ja taitojen välille syntyy eroja varhaislapsuudesta lähtien ja ylisukupolvinen huono-osaisuuden kierre voi vahvistua. Lapsiperheköyhyys on yhden huoltajan perheissä yleisempää kuin kahden huoltajan perheissä. Varhaiskasvatuksen saatavuus ja sen tarjoama tuki on tärkeää yksinhuoltajaperheille.

Esitys turvaa voimassa olevaa lakia paremmin varhaiskasvatuspaikan pysyvyyden ja edistää varhaiskasvatuksessa olevien lasten ja aikuisten välisten vuorovaikutussuhteiden jatkuvuutta. Vanhempien päätöksen mukaisesti toteutuva varhaiskasvatus lisää kokoaikaisesti varhaiskasvatusta käyttävien lasten määrää ja rauhoittaa lapsiryhmien toimintaa.

Varhaiskasvatusoikeuden laajennus helpottaa vanhempien työllistymistä, koska myös lyhytaikaisia työsuhteita on helpompi vastaanottaa. Esitys tukee myös naisten ja miesten välistä tasa-arvoa, kun molemmilla vanhemmilla on yhtäläinen mahdollisuus osallistua työelämään ja opintoihin.

Varhaiskasvatuksen palveluohjausta on edelleen syytä kehittää. Vanhemmille tulee tarjota aktiivisesti tietoa kunnassa tarjolla olevista erilaisista varhaiskasvatuspalveluista sekä varhaiskasvatuksen merkityksestä ja tavoitteista.

Suomen Vanhempainliitto haluaa kiittää hallitusohjelmaan kirjatuista hyvistä tavoitteista. Samalla liitto muistuttaa, että varhaiskasvatuksen laadun kehittäminen vaatii jatkuvaa huomiota.

Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen tekemän selvityksen (Varhaiskasvatuksen laatu arjessa, 15:2019) mukaan varhaiskasvatuksen laatu vaihtelee yksiköittäin.

Toivomme, että Karvin kehittämissuositukset otetaan varhaiskasvatuksen laadun kehittämisen lähtökohdaksi niin kansallisella kuin järjestäjä- ja yksikkötasollakin.

Lue lausunto kokonaisuudessaan tästä linkistä (pdf)