Mediakirjasto

Täältä löydät tuoreimmat uutiset, lausunnot ja blogit.

Blogi Vanhempainliitto
21.4.2022

Pelko hankalan vanhemman leimasta saa monet vaikenemaan lapsensa sisäilmaoireilusta

Olemme viime aikoina kuulleet useilta vanhemmilta, miten vuosi toisensa jälkeen oireilevan lapsen tilanteeseen ei löydy apua ja usko asioiden järjestymiseen on koetuksella. Vanhempien tarinoista nousee esille syvä yksinäisyys, kun kerta toisensa jälkeen eri tahojen kohtaamiset ovat menneet karille, eikä ratkaisuvaihtoehtoja ole tarjottu. Sisäilmasta oireilevien lasten avunsaanti perustuu liian usein sattumiin, vaikka kaikkien toive on auttaa lapsia eteenpäin haastavassa tilanteessa. Toimivat ratkaisut voisivat kuitenkin olla yksinkertaisesti toteutettavissa.

Osallistuvat vanhemmat Vanhemmuus ja perhe
11.4.2022

Sota tuli lähelle lasta -verkkovanhempainilta

Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) ja Suomen Vanhempainliitto järjestivät yhteisen valtakunnallisen verkkovanhempainillan torstaina 31.3.2022. Vanhempainillassa esiteltiin keinoja, joiden avulla vanhemmat voivat käsitellä Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen herättämiä ajatuksia ja tunteita yhdessä lasten ja nuorten kanssa. Tämän lisäksi vanhempainillan tavoitteena oli varmistaa, ettei yksikään lapsi koulussa tai muissa yhteisöissä joudu taustansa takia kiusatuksi tai syrjityksi.

Lausunto Uutiset Vanhempainliitto
5.4.2022

Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi perusopetuslain ja Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta

Hallitus esittää perusopetuslakiin ja Helsingin eurooppalaisesta koulusta annettuun lakiin lisättäväksi väliaikaisesti säännökset opetuksen poikkeuksellisesta järjestämisestä. Esityksellä jatkettaisiin poikkeuksellisten opetusjärjestelyiden voimassaoloa lukuvuoden 2022–2023 ajaksi. Suomen Vanhempainliitto pitää hallituksen esitysluonnosta koronatilanteen epävarmuuden vuoksi perusteltuna ja pitää ensiarvoisen tärkeänä, että opetuksen jatkuminen turvataan myös poikkeusoloissa.

Lue

Blogi Toinen aste Vanhempainliitto
1.4.2022

Pers edellä puuhun vai yhdessä eteenpäin?

Toiselle asteelle siirtyessä kodin ja oppilaitoksen yhteistyö vähenee ja vastuu opinnoista siirtyy vahvemmin nuorelle itselleen. Lain mukaan vanhemmilla on kuitenkin vastuu nuoren oppivelvollisuuden suorittamisesta 18 ikävuoteen saakka. Vaikka lakisääteinen vastuu loppuu, on vanhempien nuorelle antama tuki tärkeää ja erittäin arvokasta tämän jälkeenkin. Millainen kodin ja oppilaitoksen yhteistyö auttaisi nuorta ottamaan vastuuta ja kasvamaan kohti aikuisuutta?

Blogi Opettajille Vanhempainliitto
29.3.2022

KESY ja SYKE – Välineitä monenlaisten lasten ja nuorten kohtaamiseen

KESY – Keskustelu symbolein ja SYKE – Syventävä keskustelu -toimintamallit syntyivät kentältä nousseeseen tarpeeseen varmistaa lapsen tai nuoren kuulluksi ja kohdatuksi tuleminen häntä koskevissa koulun keskusteluissa. KESY- ja SYKE-korteista on hiljattain ilmestynyt uusia kieliversiota, jotka lisäävät materiaalin saavutettavuutta.

Lausunto Uutiset Vanhempainliitto
28.3.2022

Lausunto opettajarekisteriä ja opettajatiedonkeruuta koskevasta selvityksestä

Lausuntopyyntö opettajarekisteriä ja opettajatiedonkeruuta koskevasta selvityksestä

Lue

Perusopetus Toinen aste Vanhemmuus ja perhe
23.3.2022

Kouluväkivalta – Yhdessä toimien ratkaisuihin

Tällä videolla selviää, miksi kohtaaminen, empatia ja luottamus ovat avainsanoja koulukiusaamiseen ja vahingoittavaan vallankäyttöön puuttumisessa ja väkivallan ennaltaehkäisytyössä. Videolla aihetta käsittelevät Suomen Vanhempainliiton erityiskasvatuksen asiantuntija Sari Haapakangas ja kokemusasiantuntija Sami Rousu.

Blogi Hyvinvointi Vanhempainliitto Vanhempaintoimijoille
22.3.2022

Voimavarana 1261 vertaista 

Satoi kaatamalla. Seisoimme koulun katoksen alla aloittelemassa syyskauden ensimmäistä vanhempainyhdistyksen kokousta. Joku oli pyöräillyt ja loput saapuneet kävellen paikalle. Olimme kaikki läpimärkiä. Mikä motivoi minua lähtemään sateisen koleaan säähän kokoustamaan sen sijaan, että olisin jäänyt nautiskelemaan kodin lämmöstä?

Lausunto Uutiset Vanhempainliitto
18.3.2022

Lapsiasiavaltuutetun kertomus eduskunnalle 2022

Suomen Vanhempainliiton lausunto Lapsiasiavaltuutetun kertomuksesta eduskunnalle 2022.

Lue

Kannanotto Uutiset Vanhempainliitto
18.3.2022

Nuorelle tarjottava tuki huolettaa – Mitä tehdä, jos ylioppilastutkinnon suorittaminen vaarantuu?

Vanhempainliitto on vastaanottanut huolestuneita yhteydenottoja ja kyselyitä vanhemmilta, joiden lapset ovat suorittamassa lukiota neljässä vuodessa ja jotka ovat osallistumassa viimeiselle, eli kolmannelle tutkintokerralle. Juuri ennen kirjoituksia nuorelle ja hänen vanhemmalleen on selvinnyt, että nuorelta puuttuu kyseisen aineen tai aineiden kirjoittamiseen liittyvä suoritus, mikä estää kirjoituksiin osallistumisen. Osassa tapauksissa nuori ja perhe ovat kokeneet, että koulu […]