Mediakirjasto

Täältä löydät tuoreimmat uutiset, lausunnot ja blogit.

Uutiset Vanhempainliitto Varhaiskasvatus
19.3.2020

Laura Klemetti valittiin Vanhempainliiton Karuselli-hankkeen asiantuntijaksi

Vanhempainliitossa käynnistyy uusi, varhaiskasvatukseen liittyvä Karuselli-hanke. Karuselli-hankkeen perhetyön asiantuntijana aloittaa 1.4. Laura Klemetti. Laura siirtyy Vanhempainliittoon sosiaalihuollon perhetyöstä ja hänellä on lisäksi vahva kokemus sekä varhaiskasvatuksesta että hanketyöstä. Lauran valinta täydentää Karuselli-hankkeen työntekijätiimin, hankkeen toisena työntekijänä toimii varhaiskasvatuksen asiantuntija Merja Korhonen. Vanhempainliitossa toimii lisäksi kevään ajan projektiasiantuntijana Minna Palmu.

Lausunto Uutiset Vanhempainliitto
25.2.2020

Lasten ja nuorten syrjäytymiseen johtaviin ongelmiin puuttuminen alakouluissa

Suomen Vanhempainliitto jakaa kansalaisaloitteen tekijöiden huolen lasten ja nuorten syrjäytymisestä. Liitto kuitenkin toteaa, että lakimuutoksen ja uuden toimijan perustamisen sijaan olisi syytä vahvistaa jo olemassa olevia palveluita, erityisesti oppilashuoltopalveluita.

Lue

Blogi Vanhempainliitto
11.2.2020

Ennakoivaa ja osallistavaa turvallisuutta yhdessä vanhempien kanssa

Miten kotiväki voitaisiin ottaa paremmin mukaan ja levittää ennaltaehkäisevää ja turvallisuutta edistävää kulttuuria koko päiväkoti- ja kouluyhteisöön, johon myös vanhemmat kuuluvat? Suomen Vanhempainliitto täytti hiljattain 112 vuotta. Numero velvoittaa, ja siksi valitsimme turvallisuuden yhdeksi pääteemaksemme vuonna 2020. Olemme jo avanneet aktiivisen keskusteluyhteyden alan asiantuntijoiden ja viranomaisten kanssa, suunnittelemme teemaan liittyviä pilottihankkeita ja kokoamme turvallisuuteen liittyviä malleja mm. vanhempainyhdistysten, päiväkotien ja koulujen käyttöön.

Kirjoittaja Elina Johansson
Blogi Vanhempainliitto
3.2.2020

Sivusta seuraaminen ei kuulu vahvuuksiini

Kirjoittaja Elina Johansson kannustaa kaikkia osallistumaan vanhempaintoimintaan. Se voimaannuttaa ja inspiroi, tarjoaa vertaisryhmän ja foorumin vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin, osallistujan omien intressien ja voimavarojen mukaan.

Paivakotibarometri2019_kansikuva
Johdolle Opettajille Uutiset Vanhempainliitto Varhaiskasvatus
25.1.2020

Päiväkotibarometri 2019 – Kurahousupuheesta kohti aitoa osallisuutta

Suomen Vanhempainliitto ja Förbundet Hem och Skola toteuttivat yhdessä historian ensimmäisen Päiväkotibarometrin. Kysely toteutettiin verkkokyselynä 10.9.-6.10.2019. Kyselyyn vastasi 9932 päiväkodissa olevan, alle esiopetusikäisen lapsen vanhempaa. Päiväkotibarometrillä haluttiin luoda käsitys sii­tä, millaisia ajatuksia vanhemmilla on varhaiskasva­tuksesta: miten tyytyväisiä he siihen ovat, miten hyvin he tuntevat varhaiskasvatussuunnitelman, miten yh­teistyö päiväkodin ja kodin välillä toimii, miten van­hemmat osallistuvat […]

Johdolle Opettajille Perusopetus Uutiset Vanhempainliitto Varhaiskasvatus
17.1.2020

Historian ensimmäinen Päiväkotibarometri julkaistaan Educassa

Suomen Vanhempainliiton ja Förbundet Hem och Skolan yhteistyössä tekemään Päiväkotibarometri-kyselyyn vastasi 9932 varhaiskasvatuksessa olevan, alle esiopetusikäisten lapsen vanhempaa. Päiväkotibarometrillä haluttiin luoda käsitys sii­tä, millaisia ajatuksia vanhemmilla on varhaiskasva­tuksesta: miten tyytyväisiä he siihen ovat, miten hyvin he tuntevat varhaiskasvatussuunnitelman, miten yh­teistyö päiväkodin ja kodin välillä toimii, miten van­hemmat osallistuvat päiväkodin toimintaan ja millai­sia vanhemmuuteen liittyviä iloja ja huolia heillä on. […]

Uutiset Vanhempaintoimijoille
7.1.2020

Teatterivierailu vanhempaintoimijoille Kansallisteatteriin

Tervetuloa teatteriin! Suomen Kansallisteatteri ja Vanhempainliitto järjestävät yhteistyössä perinteisen teatterivierailun helmikuun 5. päivä. Illan aikana kerromme Vanhempainliiton toiminnasta ja Kansallisteatterin esityksistä, teatterikasvatuksesta, yleisötyöstä sekä Kansallisteatterin tarjoamasta varainhankintakeinosta. Illan päätteeksi nautitaan Kauppamatkustajan kuolema -näytöksestä. Teatterivierailu järjestetään keskiviikkona 5.2.2020 klo 17.00 alkaen. Ovet avautuvat klo 16.45. Tilaisuus on tarkoitettu Suomen Vanhempainliiton jäsenyhdistyksille.

Heidi Ristolainen
Blogi
3.1.2020

Kun kokous tulee kotisohvalle

Heidi Ristolainen Kirjoittaja on Espoon vanhempainyhdistykset – KoKoEspoo ry:n puheenjohtaja ja Suomen Vanhempainliiton johtokunnan jäsen. On lauantaiaamupäivä. Keittiöstä, työhuoneen suljetun oven takaa kuuluu astioiden vaimeaa kolinaa. Isä ja tyttäret valmistelevat syntymäpäiväjuhlia. Itse asettelen tietokoneeseen kuulokkeita korville, sillä Vanhempainliiton johtokunnan etäkokous käynnistyy pian. Tarkkaavaisuus siirtyy pikkuhiljaa arjen äänistä tietokoneen ruutuun ja sen takana oleviin henkilöihin. Kokouksilla […]

Kannanotto Uutiset
17.12.2019

Oppilashuolto on osa kouluyhteisöä

Suomen Vanhempainliiton toiminnassa tulee jatkuvasti ilmi, että oppilashuollon resurssit eivät ole riittävät eivätkä jakaudu yhdenvertaisesti kouluihin. Oppilaita jää jatkuvasti tuen ulkopuolelle.

Lue

Blogi Vanhempainliitto
10.12.2019

Sain olla mukana jossakin merkityksellisessä

Eeva Takala Kirjoittaja on Vanhempainliiton johtokunnan jäsen ja aktiivinen vanhempaintoimija Jyväskylästä. Väistyvänä johtokunnan jäsenenä lupasin kirjoittaa liittokokousviikonlopusta. Vaikka flunssan harson läpi sitä junamatkalla muistelinkin ja kirjoittelin avainsanoja muistiin, tarkkaan dokumentointiin en pysty enkä sitä tavoittelekaan. Ja kai se niin onkin, että usein se, mitä jostakin  asiasta jää mieleen on tunnepitoinen, kokemus tai fiilis. Opinko, osasinko, […]