parhaat kaverit hassuttelemassa

Varainhankinta

Yhdistyslaissa ja yhdistyksen säännöissä määritellään miten yhdistys voi rahoittaa toimintaansa. Tällainen oman toiminnan rahoittamiseksi järjestetty varainhankinta on yleensä verotonta vanhempainyhdistysten kaltaisille yleishyödyllisille yhteisöille. Yhdistyksillä voi kuitenkin olla myös liiketoiminnaksi katsottavaa veronalaista elinkeinotuloa. Verottajan ohjeisiin on syytä tutustua huolella.

Toiminnan rahoitus

Vapaaehtoisen ja avoimen kannatusjäsenmaksun pyytäminen esimerkiksi yhdistyksen verkkosivuilla vaatii rahankeräysluvan.

Vanhempainyhdistykset voivat periä jäseniltään jäsenmaksua ja vastaavasti kannatusjäseniltään kannatusjäsenmaksua, jonka suuruus määritellään vuosittain yhdistyksen vuosikokouksessa.

Yhdistyksen tulee pitää jäsenrekisteriä sekä varsinaisista että kannatusjäsenistä. Jäsenmaksun vastineeksi vanhempainyhdistys voi neuvotella jäsenilleen jäsenetuja, esimerkiksi alennuksia paikallisten yritysten palveluista.

Avustukset

Rekisteröitynyt yhdistys voi hakea toiminta-avustusta esimerkiksi kunnalta tai valtiolta sekä monilta säätiöiltä ja järjestöiltä. Kunta voi myöntää yhdistyksille rahallisia toiminta- tai kohdeavustuksia tai se voi tarjota edullisia tai ilmaisia tiloja yhdistysten käyttöön.

Kunnat myöntävät avustuksia yleensä vain niille yhdistyksille, joiden kotipaikka kyseinen kunta on. Eri kuntien avustuskäytännöt vaihtelevat, joten yhtenäistä ohjetta hakemiseen ei ole.

Vanhempainyhdistykset voivat hakea avustuksia lasten ja nuorten paikalliseen harrastustoimintaan aluehallintovirastoista (AVI). Avustushakemus osoitetaan siihen aluehallintovirastoon, jonka toiminta-alueella toiminta on tarkoitus järjestää.

Avustusten hakuajat vaihtelevat. Eri tahojen avustuskäytäntöihin on hyvä perehtyä ajoissa ja varata hakuprosessiin riittävästi aikaa.

kasvi kasvaa kolikoista lasipurkin ulkopuolella

Muista huomioida yhdenvertaisuus yhdistyksen varainhankinnassa!

Tuotemyynti

Vanhempainyhdistykset tekevät varainhankintaa myymällä esimerkiksi wc- ja talouspapereita, pesuaineita ja keksejä. Tällainen myyntitoiminta on lähtökohtaisesti liiketoimintaa ja siten veronalaista tuloa, mikäli tuotteiden myynti tapahtuu rajoittamattomalle tai laajalle asiakaskunnalle. Elinkeinotulon veroprosentti on 20 %. ALV-velvollisuus syntyy, kun liikevaihto ylittää 10 000 € tilikaudessa.

Myyntiä ei kuitenkaan ole pidetty yleishyödyllisen yhdistyksen elinkeinotoimintana

  • jos myyntitoiminta on satunnaista,
  • se tapahtuu talkootyönä ilman vakituista myyntipistettä,
  • myynti kohdistuu jäsenistöön ja sen lähipiiriin sekä
  • toiminta on suhteellisen pientä.

Tuotteiden myyntihinnat ovat myös korkeampia kuin vastaavat tuotteet marketeista ostettuna.

Katso varainkeruun pikaopas (Pilkkoset)

Verotus

Rekisteröityneen vanhempainyhdistyksen toimintaa on yleensä yleishyödyllistä eikä siten verotettavaa toimintaa. Mikäli yhdistyksellä on säännöllistä laajamittaista myyntiä tai muuta merkittävää varainhankintaa, sitä voidaan pitää verollisena elinkeinotoimintana.

mustavalkoinen kynäteline

Yleishyödyllisten yhteisöjen verotus - usein kysyttyä

Varainhankintavinkkejä

Suomen Vanhempainliiton yhteistyökumppanien avulla voit järjestää kampanjan ja kerätä varoja lasten ja nuorten hyväksi päiväkodissa ja koulussa.

Lukuvuoden 2018-2019 varainhankintakumppaneitamme ovat:

  • Roberts Berries
  • ECOfeel Varainhankinta
  • Ullmax
  • Nova Tampere
  • Pilkkoset
  • Lumilyhty
  • Mahdollistajat.fi

Käynnistä kampanja

Kansallisteatterin varainhankintaesite syksy 2018

Kerää varoja myymällä lippuja teatteriin!

kansallisteatteri

Lue lisää