Tervetuloa mukaan kasvavaan joukkoon!

Vanhempaintoiminnan aloittaminen on helppoa. Aloittakaa keskustelu koulun, päiväkodin tai luokan vanhempien kesken ja valitkaa keskuudestanne muutama aktiivinen toimija, jotka kutsuvat vanhemmat koolle. Vanhempainliitosta saat apua vanhempainyhdistyksen perustamiseen. 

Vanhempaintoiminta on monimuotoista toimintaa. Vanhempaintoiminta voi olla esimerkiksi luokkakohtaista vanhempaintiimin toimintaa, vanhempaintoimikunnan (rekisteröimätön) tai vanhempainyhdistyksen (rekisteröity) toimintaa. Vanhempaintiimin tai vanhempaintoimikunnan aloittaminen on nopeaa eikä vaadi erityisiä toimenpidetä mutta se ei ole oikeuskelpoinen eli se ei voi hankkia nimiinsä omaisuutta tai avata pankkitiliä tai kuulua jäsenenä yhdistykseen.

Vanhempainyhdistyksen perustaminen tapahtuu yhdistyksen perustavassa kokouksessa. Perustavan kokouksen koolle kutsumiselle ei ole olemassa tarkempia säännöksiä. Jo kolme ihmistä (yli 15-vuotiasta) voi perustaa rekisteröidyn yhdistyksen. Perustavaan kokoukseen voitte kutsua myös koulun tai päiväkodin edustajan mukaan. Rekisteröity yhdistys on taloudellisesti ja oikeudellisesti itsenäinen.

Vanhempainliitto on tuottanut perustamisoppaan toiminnan aloittamisen tueksi. Oppaasta löydät muun muassa kuvitteellisen esimerkin yhdistyksen perustamisesta.

Aloita tutustumalla yhdistyksen perustamisoppaaseen täällä

Vanhempainliiton jäsenyys kannattaa

Suomen Vanhempainliittoon kuuluu noin 1300 vanhempainyhdistystä. 

Vanhempainliitosta saat ideoita ja materiaalia toiminnan tueksi. Liitto tarjoaa mm. apua yhdistyksen perustamiseen, auttaa yhdistys- ja vanhempaintoimintaan liittyvissä kysymyksissä, tarjoaa tukea vaikuttamiseen, julkaisee jäsenyhdistyksille suunnattuja jäsenkirjeitä, esitteitä ja julkaisuja. Liittyminen, jäsenyys ja palvelut ovat jäsenille maksuttomia. 

Suomen Vanhempainliittoon liittyvän vanhempainyhdistyksen tulee olla rekisteröity yhdistys. Jäsenyyden hakeminen onnistuu helposti sähköisellä lomakkeella. Uudet jäsenet hyväksyy Vanhempainliiton johtokunta.

Hae Vanhempainliiton jäsenyyttä

Tee hakemus täällä

Päivitä yhteystiedot täällä

Hyödynnä ennakkotarkastetut mallisäännöt

Vanhempainyhdistystä perustettaessa tai yhdistyksen sääntöjä muutettaessa suosittelemme käyttämään liiton ennakkotarkastuttamia Kasvatusyhteisön vanhempainyhdistyksen mallisääntöjä (ennakkotarkastettu 24.1.2020). Kuntakohtaisille vanhempainyhdistyksille on tehty omat mallisäännöt, jotka löydät täältä.

Mikäli pohdituttaa, kannattaako uusi yhdistys perustaa yhden tai useamman kasvatusyhteisön ympärille vaiko kuntakohtaisena yhdistyksenä, olethan rohkeasti yhteydessä järjestötoiminnan asiantuntijoihimme!

Sääntömuutosilmoituksen tekeminen

1.10.20 alkaen Vanhempainliiton jäsenyhdistykset voivat ilmoittaa Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) yhdistysrekisteriin sähköisesti sääntömuutoksen, kun yhdistys on päättänyt ottaa käyttöön Vanhempainliiton ennakkotarkastuttamat mallisäännöt sellaisenaan, ilman muutoksia.

Yhdistysrekisterin sähköisessä asiointipalvelussa ilmoituksen tekeminen onnistuu, kun yhdistyksellä on tiedossa mallisääntöjen diaarinumero. Kasvatusyhteisön vanhempainyhdistyksen mallisääntöjen diaarinumero on 2019/525375Y. Tämä diaarinumero löytyy mallisääntöjen viimeisen sivun alalaidasta.

PRH:n ennakkotarkastamiin mallisääntöihin perustuva sääntöjen muutosilmoitus maksaa sähköisessä palvelussa 50 euroa. Ilmoituksen tekeminen on edelleen mahdollista myös paperilomakkeilla, mutta tällöin käsittelymaksu on 180 euroa.

Jos vanhempainyhdistys haluaa poiketa ennakkotarkastettujen mallisääntöjen sisällöstä, yhdistyksen tulee tehdä tavallinen sääntöjen muutosilmoitus ja ilmoituksen käsittelymaksu on tällöin 100 euroa. PRH:n ohjeistus ilmoituksen tekemiseen tässä tapauksessa.

Nimenkirjoittajien muutosilmoitus

Yhdistyksen puheenjohtajan tai nimenkirjoittajan vaihtuminen ilmoitetaan normaalisti PRH:n sähköisessä palvelussa. Käsittelymaksu on 20 euroa. Hallituksen muiden jäsenten ilmoittaminen ei ole pakollista.

Yhdistyksen perustamisilmoitus

Ilmoitus yhdistyksen perustamisesta tehdään Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) yhdistysrekisteriin. Kun yhdistys käyttää rekisteröityessään ennakkotarkastettuja mallisääntöjä, niin ilmoituksen voi tehdä vain paperilomakkeilla. Perustamisilmoitus paperilomakkeella maksaa 180 euroa. Tutustu PRH:n ohjeistukseen.

Yhdistyksen Y-tunnus 

Rekisteröinnin yhteydessä yhdistys saa PRH:lta yritys- ja yhteisötunnuksen eli Y-tunnuksen, jossa on seitsemän numeroa, väliviiva ja tarkistusmerkki eli se on muotoa 1234567-8. Y-tunnuksen voi tarkistaa maksuttomasta YTJ-yrityshausta.

Vanhempainyhdistyksen mallisäännöt

Löydät mallisäännöt täältä

poika puhaltaa tuulta itse tekemänsä veneen purjeisiin