Ideoita ja vinkkejä
Jokainen koulu voi järjestää oman näköisensä tapahtuman itselleen sopivana ajankohtana. Ohjelman ei tarvitse olla monimutkaista. Perinteiseksi, helpoksi toteutettavissa olevaksi ja hyvin arvostetuksi malliksi on muodostunut rehtorin aamukahvitilaisuus sekä vanhemmille mahdollisuus seurata tavallista opetusta.
Toimintatapoja on kuitenkin monia. Alla muutama esimerkki, jos lisäksi haluaa järjestää myös muuta ohjelmaa.
- Yhteinen aamupuuro
- Pihatalkoot (esim. kukkien istutusta)
- Lähiympäristön siivoustalkoot
- Liikuntavälineiden kunnostustalkoot
- Pyörien korjausta
- Liikennevisa
- Eri kulttuurien ruokiin tutustumista
- Tupaantuliaiset
- Lukunurkkaus
- Vanhemmat kertovat tarinoita
- Ensiaputaitojen opettelua
- Tarinapäivä
Tutustu myös vanhempien palautteeseen perustuviin ideoihin ja kokemuksiin täältä. Tärkeintä on kuitenkin rento yhdessäolo ja mahdollisuus tutustua kouluun, henkilökuntaan, toisiin vanhempiin ja lapsiin.
Parasta on vapaamuotoinen, mukava kohtaaminen koulun ja kotien aikuisten välillä. Osoitamme oppilaille, että koti ja koulu ovat samalla puolella.
Meillä oli avoimet ovet ja kaikki vanhemmat tervetulleita kouluun. Osa piipahti aamulla tai vain ensimmäisellä tunnilla, osa oli koko päivän. Oli mahdollisuus ostaa koululounaskin. Päivä oli onnistunut ja herätti sopivasti vuoropuhelua.
Kokoonnuimme keräämään puolukoita lasten ja aikuisten kanssa. Oli myös mukavaa yhdessäoloa laavulla eväineen. Kotien osallistuminen oli lähes 100%, ja saimme erittäin myönteistä palautetta. Niinpä aiomme jatkaa perinnettä.