poika ja kiikarit

 

 

111 vuotta vanhempien osallisuutta ja kasvatusyhteistyötä

Työmme tukee lasten kasvua, oppimista sekä hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä päiväkodeissa, kouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa. Kannustamme ja tuemme vanhempaintoimijoita hyvinvoinnin edistämisessä paikallisella tasolla, kunnissa ja yhteiskunnassa. Vanhempainliittoon kuuluu yli 1300 päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa toimivaa, rekisteröitynyttä vanhempainyhdistystä.

Suomen Vanhempainliitto on perustettu vuonna 1907. Toimistomme sijaitsee Helsingin Kruununhaassa, jossa työskentelee vakituisesti seitsemän henkilöä. Lisäksi Vanhempainliitolla on kahden hengen hanketoimisto Oulussa.

Rakennamme vanhempainyhdistyksille, opettajille ja päätöksentekijöille tarjottavia palveluita yhteistyössä muiden lapsi- ja perhejärjestöjen sekä yrityskumppaneittemme kanssa.

Työtämme tukee sosiaali- ja terveysministeriö Veikkauksen tuotoilla sekä opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus.

Eduskuntavaaliteemat 2019

Viisaat päätökset tehdään lapsi ja perheet edellä.
Lapsen päivä on tänään. 

poika ja kiikarit

Tutustu vaaliteemoihimme

Puolustamme rohkeasti lasten etua ja toimimme perheiden parhaaksi

Strategia ja arvot ohjaavat työtämme valtakunnallisena arjen asiantuntijana.

Vanhempainliiton strategia

Vanhempainliiton yhteistyökumppanit

Teemme tavoitteellista yhteistyötä useiden järjestöjen ja yritysten kanssa erilaisten kampanjoiden, hankkeiden ja teemojen parissa. Yritysyhteistyössä suosimme pitkäjänteistä, arvoihimme perustuvaa kumppanuutta. Yhteistyötämme ohjaa mm. Varainhankinnan ja yritysyhteistyön eettiset periaatteet.

Tutustu varainhankintakumppaneihimme

Roberts Berrie

Hyödynnä Roberts Berrie tilauksen yhteydessä koodia ja tue työtämme kasvatusyhteistyön kehittämisessä.

 

Roberts Berrie

robertsberrie.com

Poimi koodi talteen täältä

MEOM

Vanhempainliiton verkkosivut on toteuttanut MEOM – Digitaalisia palveluita paremmin ja nopeammin

meom.fi

Lasten Päivän Säätiö

Linnanmäen huvipuisto

linnanmaki.fi

Lasten seurassa

Lasten seurassa on Alkon vastuullisuusohjelma, jossa yhteistyökumppaneita ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, A-klinikkasäätiö, Mannerheimin Lastensuojeluliitto sekä Suomen Vanhempainliitto.

lastenseurassa.fi

Yhdistysavain

Kotisivut ja jäsenrekisteri yhdistyksille

yhdistysavain

yhdistysavain.fi

Opintokeskus Sivis

Maksuttomat koulutukset ja verkkoaineistot Vanhempainliiton jäsenyhdistyksille.

Opintokeskus Sivis

ok-sivis.fi