Hyppää sisältöön

KNOT – Kaikki nuoret osallisia tulevaisuuteen

KNOT-hanke vahvistaa nuorten osallisuutta ja hyvinvointia kehittämällä toimintamallia, jossa eri alojen asiantuntijat ja perheet tekevät tiivistä yhteistyötä. Tavoitteena on tukea nuorta oikeaan aikaan ja oikealla tavalla opinpolulla.

Hankkeen tavoite

KNOT-hankkeen tavoitteena on kehittää yhteisöllinen toimintamalli, jonka vaikutuksena mahdollisimman moni nuori saadaan tavoittelemaan yhteiskunnallisesti hyväksi koettua arki- ja työelämää. 

Mallia rakennetaan dialogisesti eri alojen asiantuntijoiden kanssa yhdistämällä näkökulmia, vahvistamalla yhteistyötä ja luomalla yhteistä ymmärrystä. Tavoitteena on, että opetus- ja ohjausalan sekä sosiaalipalvelujen henkilöstö saisivat huoltajat, nuoret sekä toistensa osaamisen integroitua entistä paremmin nuoren opinpolun tueksi. 

Hankkeen taustaa

Hanke kumpuaa kysymyksestä: Miksi nuori on TUVA:ssa (tutkintokoulutukseen valmistavassa koulutuksessa)? Tavoitteena on selvittää:

  • Miksi nuori hakeutuu tai päätyy TUVAan?
  • Miksi osa nuorista ei kiinnity opintoihin?
  • Kenen nuoria pitäisi tukea – ja milloin ja miten tukea pitäisi tarjota?

Toisaalta joillekin nuorille TUVA itsessään tarjoaa kaivattua tukea oman polun löytymisessä.

Vanhempainliitto vastaa hankkeessa asiantuntijoiden osaamisen kehittämisestä vanhemmuuden ja perheiden osallisuuden näkökulmasta.

Hankkeen kohderyhmät

Hankkeen ensisijainen kohderyhmä on asiantuntijat, eli sosiaali-, kasvatus-, ohjaus- ja opetusalojen ammattilaiset, jotka kohtaavat nuoria arjessaan.

Välillisiä kohderyhmiä ovat haavoittuvassa asemassa olevat lapset ja nuoret sekä heidän vanhempansa tai huoltajansa.

Miten mukaan?

Otamme mukaan kouluja ja oppilaitoksia, jotka haluavat

  • kehittää kodin ja koulun yhteistyötä
  • kohdata perheitä vahvuuslähtöisesti ja ratkaisukeskeisesti
  • lisätä hyvinvointia, selkeyttää opinpolkuja ja ehkäistä koulupudokkuutta.

Mitä osallistuminen tarkoittaa?

Järjestämme koulullanne tai päiväkodillanne kaksi työpajaa. Hyödynnämme olemassa olevia rakenteita, kuten henkilöstön kokouksia tai vesopäiviä. Työpajojen sisällöt räätälöidään teidän tarpeidenne mukaan.

Esimerkki työpajaprosessista:

1. työpaja 

  • Alustus ”Miksi vanhemmat kannattaa ottaa vahvemmin mukaan hyvinvointityöhön?”
  • Esimerkkejä hyvistä käytänteistä, kuten:
    • Pelisääntövanhempainillat ja älypuhelinsuosituksiin liittyvät vanhempainillat luokittain
    • Luokan/ryhmän vanhempaintiimi
    • Oppilaan taso: KESY/SYKE/TOIVOT -välineitä lapsi/nuorilähtöiseen kohtaamiseen.
  • Aivoriihitehtävä: Mitä me voisimme tehdä omassa koulussamme kodin ja koulun yhteistyön kehittämiseksi? Villit ideat kehiin! Kannustetaan ottamaan ideoita käyttöön.

2. työpaja

  • Tarkempi perehdytys KESY/SYKE/TOIVO-materiaalien käyttöön sekä pariporinat:
    • Mitä käytänteitä edelliskerran jälkeen on viety eteenpäin? 
    • Miten voisimme soveltaa työkaluja oppilaiden ja perheiden kohtaamiseen tai luokan kanssa? 
  • Purku, palaute ja vaikuttavuuden arviointi.

Mitä osallistuminen edellyttää teiltä?

  • Sovitaan aika, paikka ja aiheet yhdessä.
  • Osallistujat kirjautuvat työpajojen yhteydessä EURA2021-järjestelmään tai ilmoittavat meille kirjautumiseen tarvittavat tunnistautumistiedot tietojen syöttämistä varten

Järjestämme myös webinaareja – kahteen osallistumalla voi saada 3 h veson.

Rahoitus ja kumppanit

Rahoittaja:

ESR+ – Euroopan sosiaalirahasto 2021–2027

EU:n lippulogo ja teksti Euroopan unionin osarahoittama

Kumppanit:

  • Tampereen ammattikorkeakoulu
  • Tampereen seudun ammattiopisto Tredu
  • Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk
  • Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak
  • Suomen Vanhempainliitto ry

Tule mukaan!

Kannusta henkilöstöäsi osallistumaan KNOT-hankkeen työpajoihin ja webinaareihin. Toimi nopeasti, sillä mukaan työpajoihin mahtuu rajallinen määrä kouluja, päiväkoteja ja oppilaitoksia. 

Ota yhteyttä, niin räätälöidään henkilöstöllenne tarpeisiinne sopivat työpajat kodin ja koulun yhteistyön näkökulmasta:

Hankeaika: 1.10.2024–31.5.2027
Lisätietoja ja yhteydenotot:
tuija.metso@vanhempainliitto.fi
sari.haapakangas@vanhempainliitto.fi

Ajankohtaista

Lisätietoa hankkeesta ja sen työpajoista sekä webinaareista löydät täältä (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.).

Hankkeemme on ollut mukana tuottamassa julkaisua: Miten tavoittaa yhteiskehittämiseen lapsia, nuoria, perheitä ja heidän parissaan toimivia aikuisia? Lataa julkaisu: työn tueksi -julkaisusarja (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Tutustu Koulupolun solmukohdat-työkaluun, josta löydät myös ratkaisuehdotuksia solmujen purkamiseksi. Lue Aura Korvenkontion blogi työkalun kehittämiseen liittyen täältä.

Oliko tämän sivun sisältö hyödyllinen?