Tahdomme nähdä erilaisuuden rikkautena, jotta myös lapset kasvavat erilaisuutta arvostaviksi. Yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa koskeva lainsäädäntö sekä Lapsen oikeudet tukevat tätä periaatetta.
On tärkeää, että kaikki lapset ja aikuiset tulevat aidosti nähdyiksi, kuulluiksi ja osallisiksi kasvuyhteisöissä. Yhteistyö koulun ja päiväkodin kanssa on parhaimmillaan ennaltaehkäisevää, hyvinvointia ja osallisuutta edistävää työtä.
Lasten osallisuuden edistäminen lähtee aikuisten asenteista
Vanhempaintoiminta ja yhteisöllinen opiskeluhuolto ovat luontevia paikkoja kehittää toimintakulttuuria myös haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Ennakkoluuloton yhteistyö voi tuottaa hyvinvointia paitsi koulun seinien sisäpuolelle, myös ympäröivään yhteisöön ja koteihin saakka.
Me Vanhempainliitossa vahvistamme lasten ja perheiden yhdenvertaisuuden ja osallisuuden toteutumista järjestämällä aiheeseen liittyviä koulutuksia sekä kehittämällä toimintamalleja ja materiaaleja opettajien ja johdon käyttöön.
Aineistojamme voidaan hyödyntää myös vanhempaintoiminnassa. Järjestämämme vanhempainillat ja kasvattajille suunnatut koulutukset vahvistavat erityislasten ja perheiden osallisuutta ja yhdenvertaisuutta kasvatusyhteisöissä.
Huomioimme materiaaleissamme saavutettavuuden sekä erilaiset kieli- ja kulttuuritaustat.
Tutustu yhdenvertaisuutta edistäviin sisältöihimme
- Avaimia monikulttuuriseen vanhempaintoimintaan
- Wilho – keskustelevaan vanhempainiltaan
- Toimitaan yhdessä lasten parhaaksi – vanhempaintoiminnasta 8 eri kielellä
- Kokemusasiantuntijoiden tarinoista tukea kodin ja koulun arkeen (ADHD- ja autisminkirjon aikuiset kertovat kokemuksistaan)