Kodin ja koulun yhteistyö sekä ala- ja yläkoulujen vanhempainyhdistystoiminta on Vanhempainliiton ydintoimintaa. Suurin osa liiton jäseninä olevista vanhempainyhdistyksistä toimii peruskouluissa. Kokosimmekin vinkkejä, miten voit tukea lastasi koulutiellä.
Näin tuet lastasi peruskoulussa
1. Ole kiinnostunut lapsen koulupäivästä
- Kysy päivittäin, miten lapsen tai nuoren päivä sujui ja miltä tuntui.
- Kuuntele aktiivisesti ja ota lapsen tai nuoren huolet vakavasti, vaikka ne vaikuttaisivat pieniltä.
- Iloitse onnistumisista ja rohkaise, kun jokin tuntuu vaikealta.
2. Ylläpidä hyviä arjen rutiineja
- Riittävä uni, säännöllinen ruokarytmi ja rauhalliset aamut luovat pohjan koulupäiville.
- Sovi yhdessä lapsen kanssa pelisäännöistä digilaitteiden suhteen. Puhelimen käytön rajoittaminen vain koulussa ei riitä. Mieti myös, millaista esimerkkiä näytä lapselle omalla puhelimen käytölläsi.
- Tue kotitehtävien tekemistä tarjoamalla rauhallinen paikka ja aikaa kotitehtäville.
- Harjoitelkaa ajanhallintaa ja oma-aloitteisuutta vähitellen, lapsen ikätason mukaan.
- Huolehdi myös omasta jaksamisestasi. Hae apua, jos voimasi uupuvat.
3. Tue lapsen oppimista ja kasvua
- Ole kiinnostunut oppiaineista ja koulussa käsiteltävistä aiheista. Tue lasta läksyissä ja kokeisiin lukemisessa.
- Kannusta yrittämään ja opettelemaan. Virheet ovat sallittuja! Oppiminen ei ole suoritus vaan prosessi.
- Puhu koulusta ja oppimisesta myönteiseen sävyyn – se vaikuttaa myös lapsen asenteeseen.
- Lue lapselle ja hänen kanssaan. Näytä lapselle lukevan aikuisen esimerkkiä.
4. Kanna vastuuta, mutta anna tilaa
- Lapsen kasvaminen koululaiseksi ja oppijaksi on pitkä prosessi – kulje rinnalla, mutta vältä ohjaamasta liikaa.
- Tue lapsen itsetuntoa ja omia vahvuuksia. Älä vertaa lasta tai hänen suorituksiaan muihin.
- Luota lapsen kykyyn selviytyä ja kasvaa, mutta tarjoa tukea, kun sitä tarvitaan.
5. Pidä yhteyttä opettajaan ja seuraa viestintää
- Lue Wilma-viestit ja seuraa koulun tiedotusta säännöllisesti.
- Ole matalalla kynnyksellä yhteydessä, jos jokin mietityttää – toimiva yhteistyö vaatii avoimuutta.
- Muista antaa opettajalle myös positiivista palautetta, kun siihen on aihetta.
6. Osallistu kodin ja koulun yhteistyöhön
- Osallistu vanhempainiltoihin ja kehityskeskusteluihin – niissä rakennetaan yhteistä ymmärrystä lapsen tilanteesta.
- Tue koulun tapahtumia ja projekteja mahdollisuuksiesi mukaan.
- Osoita lapselle, että koululla ja opettajalla on tärkeä rooli hänen elämässään.
7. Hyödynnä vertaistuki ja vanhempien yhteisö
- Kouluyhteisö tarjoaa mahdollisuuden kohdata muita vanhempia. Vanhempien välisessä verkostossa voi jakaa kokemuksia, vinkkejä ja tukea arkeen – usein joku muu on jo pohtinut samoja asioita.
- Yhteistyö vanhempien välillä tukee myös lasten välistä yhteisöllisyyttä, ehkäisee yksinäisyyttä ja kiusaamista sekä vahvistaa koulun ilmapiiriä.
- Voit liittyä mukaan vanhempainyhdistykseen tai olla muuten järjestämässä yhteisiä tapahtumia.