Lasten osallisuuden edistäminen lähtee aikuisten asenteista

Yhdenvertaisuus

Teksti: Sari Haapakangas ja Aslak Rantakokko

Opetussuunnitelma korostaa huoltajien mukaan ottamista koulun ulkokehältä koulun arkeen ja sen toimintakulttuurin kehittämiseen. Ops kannustaa muutoinkin kouluja avaamaan oviaan ulospäin esimerkiksi yritysten ja järjestöjen suuntaan.

Suomen Vanhempainliitossa olemme luoneet monia hyviä käytänteitä ja järjestäneet koulutuksia, jotka vahvistavat erityislasten ja perheiden osallisuutta ja yhdenvertaisuutta koulussa. Tässä artikkelissa hyödynnämme niiden antia ja annamme käytännön vinkkejä, kuinka osallisuutta voidaan koulun arjessa vahvistaa.

 

Asenteet

EPeLI-hankkeen pilottikoulujen ja kumppaneiden kanssa kokeiltiin, miten järjestöissä ja vanhempaintoiminnassa tuotettu hyvä voisi tukea koululaisten, etenkin erityistä tai tehostettua tukea saavien lasten hyvinvointia ja osallisuutta. Kokeilujen tulokset tukevat näkemystä siitä, että erityistä tukea tarvitsevien lasten osallisuuden edistämiseksi tarvitaan muutosta kolmessa asiassa: aikuisten asenteissa ja vuorovaikutustaidoissa sekä palveluiden rakenteissa. Kasvattajien asenteiden tulee olla kotona ja koulussa yhdenvertaisuuden periaatteita kunnioittavaa ja erilaisuus tulee nähdä rikkautena, jotta myös lapset kasvavat erilaisuutta arvostaviksi.

Kouluarjessa tapahtuva kuntoutuminen jää puolitiehen, tai sitä ei
tapahdu ollenkaan

Asennepuolella olemme törmänneet esimerkiksi siihen, että erilaisuutta vierastetaan. Esimerkiksi ADHD-oireisia tai autismikirjon lapsia pidetään huonosti kasvatettuina, sillä neurologinen poikkeavuus ei näy päälle päin muuten kuin esimerkiksi aistiyliherkkyyksistä tai sosiaalisten tilanteiden väärintulkinnoista johtuvina kasvattajan virhearvioina ja niiden seurauksena lapsen tai nuoren käyttäytymisen haasteina. Nämä ’näkymättömät vammat’ ovat ongelmallisia, sillä niihin ei osata oikein suhtautua, tai niiden laatua ei aina ymmärretä. Tällöin kouluarjessa tapahtuva kuntoutuminen jää puolitiehen tai sitä ei tapahdu ollenkaan.

Lapsi rauhoittuu ’pimeässä saunassa’

ADHD-lapsen äiti Johanna Korhonen kertoo kokemuspuheenvuorossaan, että hänen poikansa tarvitsee usein ajan ja tilan rauhoittumiseen, kun hänen ’aistimaljansa’ koulupäivän aikana täyttyy ja keskittyminen, tarkkaavuus ja huomiokyky alkavat pirstoutua. Esineet alkavat lennellä. Heillä kotona rauhoittumisen tilana on pimeä sauna. Lapsi osaa jo hakeutua saunaan itsenäisesti. Jossakin päiväkodissa saunan virkaa teki suuri pahvilaatikko, johon oli leikattu ovi kylkeen. Yksinkertaista ja toimivaa, ja helppo toteuttaa. Saunan muotoa ja sijaintia voidaan muokata tarpeen mukaan, kunhan painetta helpottavat ’löylyt’ ovat tarvittaessa tarjolla.

Saunanrakennusurakka ei ole tyyris eikä se edellytä lisää henkilöstöresursseja. Tarvitaan vain tiedonmurunen oireilun syistä, rohkeus kokeilla ja asenne.

Katso Johanna Korhosen esitysmateriaali (pdf)

Nykyään käytetään yhä enemmän avoimia oppimisympäristöjä. Ikävä kyllä, monet modernit tilat ovat myrkkyä erityiselle oppijalle, ellei tarjolla ole riittävästi rauhallisia jakotiloja. Moni erityislapsi tarvitsee ympärilleen turvaverkon, ennustettavuutta, struktuuria, elämän rakennustelineet. Näitä telineitä ei enää kovin monesta modernista oppimisympäristöstä löydy. Jäljellä ovat erityislapsen kannalta vain avoimet ja avarat tilat. Tilat, joissa ei ole kahvoja tarttua, kun putoamisen tunne tulee. Erityislasten osalta jääkin meille aikuisille tehtäväksi etsiä lapsen kanava ja lokero ja opastaa lapsi oikeasta ovesta sisään. Arki voi järjestyä mielekkäämmäksi meille kaikille.

Eroon ennakkoluuloista

Asennemuokkausta tapahtuu parhaiten tilanteissa, joissa erilaiset ihmiset kohtaavat toisiaan aidosti ja arvostaen. Esimerkkinä Nuorisoyhteistyö Allianssin aikanaan Suomeen lanseeraama toimintamalli Elävä kirjasto, jossa vanhempi tai opettaja voi tuulettaa asenteitaan lainaamalla toviksi ihka oikean ihmisen, jolla on erityinen tarina kerrottavanaan. Elävää kirjaa ’lukemalla’ jokainen voi purkaa ennakkoluulojaan, lisätä ymmärrystä ihmisenä olemisesta ja saada tietoa moninaisuudesta. Useimmat meistä yllättyvät Elävää kirjaa lukiessaan siitä, miten salakavalasti ennakkoluulot meihin takertuvat ja meissä ilmenevät. Vaikka itse toisin luulemme.

Elävän kirjaston lisäksi järjestöjen potentiaalin mukaan ottaminen toteutuu koulussa helposti esimerkiksi messuvanhempainillassa, jossa järjestöjen ja oppilashuollon henkilöstöä on tavattavissa. Toimintamalli tuo vähällä vaivalla järjestöjen matalan kynnyksen palvelut ja tukimuodot vanhempien tietoisuuteen ja saataville.

Asennemuokkauksessa myös kokemusasiantuntijoiden kutsuminen kouluun, päiväkotiin tai vanhempainiltaan toimii hyvin. Tässäkin järjestöt voivat olla apuna vapaaehtoisineen. Kokemustoimijoita, erityislasten huoltajat mukaan lukien, voi pyytää kouluille puhumaan esimerkiksi ADHD:stä tai autismikirjosta. Luennot voidaan suunnata vanhemmille, henkilöstölle ja myös oppilaille. Järjestöjä, kokemustoimijoita ja huoltajia voi pyytää mukaan myös esimerkiksi moninaisuuden päivään työpajoja pitämään.

Moninaisuuden päivä on mainio tapa tehdä toiminnallista tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyötä.

Moninaisuuden päivä on mainio tapa tehdä toiminnallista tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyötä yhdessä oppilaiden kanssa. Tärkeä näkökulma erityislasten osallisuuden edistämiselle onkin yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon painottaminen koulujen toimintakulttuurin kehittämisessä. Vuoden 2017 alusta kouluille on tullut velvoite toteuttaa toiminnallista tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelua oppilaiden kanssa yhteistyössä.

Kokemusasiantuntijoiden puheenvuorot ja Elävät kirjastot ovat olleet kasvattajien mielestä herätteleviä, ymmärrystä lisääviä ja ennakkoluuloja purkavia. Kuulleessaan vaikkapa autismikirjon henkilön kokemuksia koulutaipaleestaan, he ovat huomanneet, miten me aikuiset emme aina onnistu tukemaan erityisiä haasteita elämässään omaavia lapsia oikealla tavalla, vaikka meillä olisi siihen kaikki tarvittava tieto, taito, keinot ja mahdollisuus. Kyse ei olekaan tiedon puutteesta, vaan asenteesta, jota on paljon vaikeampi työstää.

 

Myönteinen tunnistaminen

Näissä asenteisiin vaikuttavissa kohtaamisissa kokemusasiantuntijoiden kanssa tapahtuu myönteistä tunnistamista. Myönteinen tunnistaminen on esimerkki käytännönläheisestä teoriasta, jonka sisäistäminen palvelee mahdollisuuksien tasa-arvon toteutumista, osallisuutta ja vuorovaikutusta.

Myönteinen tunnistaminen toteutuu myös tilanteissa, joissa lapsi tai huoltaja tulee aidosti kohdatuksi. Ilman tutustumista, vahvuuksien tunnistamista ja tunnustamista ei päästä hyvinvointia vahvistavaan tukeen. Hyvä esimerkki tästä ovat kodin ja koulun väliset keskustelut, joissa lapsi on osallisena. Kun lapsi kokee esimerkiksi kehitys- tai arviointikeskustelussa tai HOJKS-palaverissa, että aikuiset ovat kiinnostuneita hänen näkemyksistään, osaamisestaan, vahvuuksistaan ja mieltään painavista asioista, hän saa kokemuksen nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta. Tämä jo sinällään vahvistaa lapsen hyvinvointia ja osallisuutta, myönteisen minäkuvan, itsetunnon ja identiteetin vahvistumisesta puhumattakaan.

Materiaalia myönteisen tunnistamisen tueksi

Etenkin kommunikaatiorajoitteiset
ja suomea heikosti puhuvat lapset ovat hyötyneet materiaalista valtavasti.

Valterikoulu Ruskeasuon, Suomen Vanhempainliiton EPeLI-hankkeen (2016-2018) ja oululaisen Martinniemen koulun yhteistyönä syntyi vuonna 2018 KESY-materiaali eli Keskustelu Symbolein. Materiaali auttaa tuomaan lapsen näkemyksen esille, vaikkei lapsi sanoisi ääneen sanaakaan. Tällaiset työkalut mahdollistavat lapsen vahvemman osallisuuden häntä itseään koskevissa keskusteluissa. Etenkin kommunikaatiorajoitteiset ja suomea heikosti puhuvat lapset ovat hyötyneet materiaalista valtavasti. KESYn soveltamismahdollisuudet on huomattu myös kuntoutus-, lastensuojelu- ja oppilashuoltosektoreilla. KESY-materiaalin myötä vahvistetaan kommunikointiin ja aitoon vuorovaikutukseen liittyvää esteettömyyttä, mahdollisuutta aidosti vaikuttaa omiin asioihin. Ilman esteettömyyttä ei voi tulla osalliseksi.

Ennakkoluulotonta yhteistyötä kotien kanssa

Osa huoltajista ja isovanhemmista tulee mielellään tueksi päiväkodin tai koulun arkeen esimerkiksi pitämään työpajoja, välitunnille koulun korvaksi tai apukäsiksi ihan tavalliselle oppitunnille, kunhan toiminnalle on luotu selkeä struktuuri ja vanhemmat kokevat olevansa tervetulleita koulun ovien sisäpuolelle. Jos koulun sosiaaliset tapahtumat (esimerkiksi vanhempainillat) ja fyysiset rakenteet ovat lisäksi esteettömiä ja saavutettavia, ja ne huomioidaan kaikessa viestinnässä, voivat myös erityisryhmät tuntea olevansa tervetulleita. Kun huoltajille viestitään vahvasti, että heidän asiantuntijuuttaan oman lapsensa kasvattajana arvostetaan, ovat mahdollisuudet rakentavaan ja sujuvaan kodin ja koulun yhteistyöhön olemassa.

Myönteiset vaikutukset heijastuvat koko perheeseen ja ympäröivään yhteisöön.

Ennakkoluuloton yhteistyö voi tuottaa hyvinvointia paitsi koulun seinien sisäpuolelle, myös ympäröivään yhteisöön, koteihin ja perheisiin saakka. Diagnoosirajat ylittävä, koulu- tai aluekohtainen erityislasten vanhempien vertaisryhmä on esimerkki vanhempaintoiminnasta, joka huomioi erityislapsiperheiden näkökulman ja tukee heidän osallisuuttaan ja hyvinvointiaan. Myönteiset vaikutukset heijastuvat laajemmalle, koko perheeseen ja ympäröivään yhteisöön.

Yhteistyö koulun kanssa on parhaimmillaan erinomaista, ongelmia ehkäisevää ja osallisuutta edistävää työtä, mutta siihen pitää opetella. Vanhempien ja järjestöjen on rohkeasti mentävä koulun pihalta sisään. Koulujemme ovet ovat ympäröivälle yhteisölle enemmän raollaan kuin vuosikymmeniin ja se tilaisuus kannattaisi hyödyntää. Kyseessä on lastemme hyvinvointi ja tulevaisuus.

Kokemusasiantuntijat kertovat - katso video

KESY tueksi keskusteluun lapsen kanssa - katso video

Jaa artikkeli