Minna Mäkelä
Kirjoittaja toimii Vanhempainliiton Kohti turvallista koulupolkua -hankkeen suunnittelijana.
Vastasin Vanhempainliiton puhelimeen. Langan toisessa päässä oli äiti, joka vähitellen alkoi kerimään auki iltaa vuoden takaa. Hänen lapsensa oli istahtanut sohvan reunalle ja painanut pään käsiinsä. Selkeästi jotain ikävää oli tapahtunut, mutta äidin yrittäessä selvittää mitä, sai hän aina vastaukseksi olankohautuksen.
Lopulta kysymykseen ”onko sinua kiusattu?” äiti oli saanut nyökkäyksen.
Aika pysähtyi ja äidin mielessä oli vilissyt kysymyksiä: onko lapsessa tapahtunut muutos, joka olisi pitänyt huomata, millaista kiusaaminen on ollut, miksei koulusta ole oltu yhteydessä, keitä kiusaajat ovat, uskallanko päästää lapsen kouluun, auttaako joku varmasti.
Seuraavana aamuna äiti oli soittanut opettajalle ja jäänyt odottamaan yhteydenottoa takaisin. Koulussa oli kuitenkin ollut kiire, ja yritykset olivat jääneet kesken. Kiusaaminen oli jatkunut ja lapsen oli ollut vaikea mennä kouluun. Kaikki oli epävarmaa.
Pohdimme äidin kanssa pitkään erilaisia vaihtoehtoja, miten edetä ja jaksaa tilanteessa.
Muutama kuukausi puhelustamme äiti soitti meille uudestaan ja kertoi että oli lopulta ottanut yhteyttä rehtoriin. Soitto oli poikinut hyvää, oli istuttu yhteisen pöydän ääreen ja tavattu kaikkia kiusaamiseen liittyviä osapuolia, myös lasten vanhempia. Oli myös yhdessä sovittu jatkotoimenpiteistä.
Äiti kertoi, että puhelumme oli auttanut huomaamaan, että on kuitenkin vielä vaihtoehtoja ja saanut voimaa ja rohkeutta edistää asiaa. Tärkeintä äidille oli ollut, että joku pysähtyi. Ei ollut kiire, sai kertoa rauhassa ja pohtia, olisiko jotain mitä vielä tilanteessa tehdä, kun itse ei enää vaihtoehtoja nähnyt.
Äiti kertoi, että puhelumme oli auttanut huomaamaan, että on kuitenkin vielä vaihtoehtoja ja saanut voimaa ja rohkeutta edistää asiaa. Tärkeintä äidille oli ollut, että joku pysähtyi.
Kysyin äidiltä, että mitä hän olisi toivonut koululta lapsen kerrottua kiusaamisesta: ”Olisin toivonut, etten olisi jäänyt niin yksin. Olisi ollut joku, joka olisi ehtinyt pysähtymään ja ottanut tilanteesta kopin. Olisin toivonut, että olisin tiennyt, miten koulussa toimitaan ja miten asia hoidetaan.”
Äidin mainitsemat kolme toivetta toistuvat Vanhempainliiton tukikanaviin tulleissa yhteydenotoissa lähes poikkeuksetta. Vanhemmat toivovat, että:
- Koulun kiusaamisen ehkäisemiseen ja puuttumiseen tehty toimintamalli on aktiivisessa käytössä kouluarjessa ja se on kaikille tuttu
- viestintä toimii molempiin suuntiin, kun jotakin tapahtuu
- tilanteet selvitetään yhdessä loppuun asti.
Edellinen kuvaus on erään äidin yhteydenotosta. Sain äidiltä luvan kirjoittaa ajatuksia tukipuhelimessa käydystä keskustelusta. Kuvaus on muutettu niin, että se ei ole tunnistettavissa.
Vanhempainliitolta tukea kiusaamistilanteisiin:
Voit keskustella luottamuksellisesti ja nimettömästi.
Tukipuhelin päivystää maanantaisin kello 14-16 numerossa 044 7827 138.
Chat on auki tiistaisin klo 14–16 ja perjantaisin klo 9–11.
Yhteydenottopyynnön voit jättää milloin vain, niin otamme sinuun yhteyttä.
Vertaisryhmiä järjestetään kiusaamista kokeneiden 7–12-vuotiaiden lasten vanhemmille.