Vanhempainliitto toteutti jäsenkyselyn tänä vuonna poikkeuksellisesti kevätkesällä ja nostimme tähän kyselyn keskeisiä tuloksia. Kyselyllä keräämme tietoa jäsenyhdistystemme toiminnasta ja kehittämistarpeista. Tuloksia käytetään vanhempaintoiminnan vaikuttavuuden näkyväksi tekemiseen sekä Vanhempainliiton toiminnan ja palveluiden kehittämiseen. Vastaajia oli tällä kertaa 62, ja tulokset antavat arvokasta tietoa yhdistysten arjesta sekä toiveista Liiton toiminnalle.
Onnistumisia koetaan erityisesti tapahtumien järjestämisessä, toiminnan vakiinnuttamisessa sekä yhteisöllisyyden ja vaikuttamismahdollisuuksien vahvistamisessa. Haasteina esiin nousevat uusien jäsenten saaminen, aktiivisten toimijoiden sitouttaminen ja jaksamisen tukeminen. Yhdistyksiä puhuttavat muun muassa kodin ja koulun viestintä, lasten ja nuorten hyvinvointi, yksinäisyys ja kiusaaminen sekä oppimisen tuki.
Vanhempainliiton hyödyllisimmiksi palveluiksi vastaajat nostavat uutiskirjeen, oppaat ja vaikuttamistyön. Liitolta toivotaan käytännönläheistä vertaistukea, helposti saatavaa neuvontaa ja sparrausta sekä perehdytysmateriaaleja vanhempaintoimijoille.
Vastaajat jakavat myös hyviä käytäntöjä: mukaan lähtemistä helpottavat pienet, kertaluonteiset tehtävät. Yhteiset tapahtumat ja oppilaiden ideoiden kuuleminen puolestaan tuovat toimintaan iloa ja uusia näkökulmia.
Lämmin kiitos kaikille vastanneille! Vastaukset auttavat meitä kehittämään tukeamme vanhempainyhdistyksille.
Jäsenkyselyn vastauksista koottu infograafi
Tutustu jäsenkyselyn tuloksiin tarkemmin alta. Infograafi kokoaa keskeisiä havaintoja vastauksista sekä nostaa esiin vastaajien jakamia ajatuksia, pohdintoja ja hyväksi koettuja käytänteitä.