Hyppää sisältöön

Kuntavaalit 2025 – Yhdenvertaista ja laadukasta oppimista jokaiselle lapselle ja nuorelle

Tulevaisuuden kunta rakentuu lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ympärille. Laadukas ja hyvin järjestetty varhaiskasvatus ja perusopetus ovat kunnalle merkittävä kilpailuvaltti, kun lapsiperheet valitsevat asuinkuntansa.

Perheille on tärkeää, että päiväkoti ja perusopetus ovat lähipalveluita. Perheet kaipaavat palveluilta ennakoitavuutta. Esimerkiksi sillä, missä lapsen päiväkoti sijaitsee, on iso vaikutus arjen sujuvuuteen ja lapsen päiväkotipäivän pituuteen. Pienelle koululaiselle koulun tulee olla aidosti lähikoulu ja sijaita lähellä kotia. 

Vaikka ikäluokat pienenevät, varhaiskasvatukseen ja koulutukseen käytettyjä rahoja ei tule leikata. Viisas kunta käyttää ikäluokkien pienenemisestä jäävät rahat laadun kehittämiseen: riittävän pieniin ryhmiin, riittävään opettajien ja muun henkilökunnan määrään ja jokaisen lapsen oikeuteen saada aidosti oppimisen ja kasvun tukea.

Lapsen etu syntyy yhdessä tekemällä – vanhempien ja ammattilaisten saumattomalla yhteistyöllä. 

Laadukkaassa varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa tunnistetaan myös vanhempien osallisuuden merkitys. Lapsen etu syntyy yhdessä tekemällä – vanhempien ja ammattilaisten saumattomalla yhteistyöllä. 

Suomalaisen opetuksen vahvuus on tasalaatuisuudessa. Nyt on vaalittava sitä, että lähikoulu säilyy ja on jatkossakin paras koulu. Laadukas kasvatus ja koulutus koostuvat lapsen yksilöllisestä huomioimisesta, koulutetusta, työhön sitoutuneesta henkilökunnasta sekä terveellisistä ja turvallisista tiloista.

Sinua saattaa kiinnostaa

Oliko tämän sivun sisältö hyödyllinen?