Koulurauhateema haastaa löytämään kaikille kaverin

12.8.2022

Koulurauha julistetaan Joensuussa 17.8. Lapset ja nuoret ovat valinneet vuoden koulurauhateemaksi kaveritaidot – ”Kaikille kaveriksi – Vän med alla”. Aihe on tärkeä. Vuoden 2021 Kouluterveyskyselyn mukaan yksinäisyyden kokemus oli yleistynyt erityisesti tytöillä. Noin joka neljäs kyselyyn vastannut tyttö tunsi itsensä yksinäiseksi melko usein tai jatkuvasti. Pojista yksinäisyyttä koki noin 10 prosenttia.

Vuoden 2022 Koulurauhateemaa ovat valmistelleet Utran, Pielisjoen, Niittylahden, Joensuun steinerkoulun ja jyväskyläläisen Kuokkala svenska skolanin oppilaat. Kaveri-teemalla he haluavat muistuttaa toisten huomioimisesta ja kaikkien mukaan ottamisesta.

”On tärkeää, että saa olla koulussa ystävän kanssa. Oppiminen tuntuisi kurjalta, jos ei olisi ystäviä. Ystävä auttaa ja helpottaa oloa, jos ei tiedä jotain”, nuoret toteavat.

Lasten ja nuorten kaverisuhteiden tukemisessa myös aikuisilla ja yhteisöillä on merkittävä rooli. Oppilaat haluavatkin muistuttaa aikuisia heidän vastuustaan yksinäisyyden ehkäisyssä.

”Jos huomaat, että joku on yksin, älä aina aikuisena usko, että kaikki on hyvin, vaikka nuori niin sanoisikin. Nuoret eivät halua tunnustaa yksinäisyyttään, koska se koetaan vähän nolona. Aikuiset voivat tukea ystävyyssuhteiden solmimisessa. Kaikkien kaveri ei tarvitse olla, mutta olisi hyvä tulla kaikkien kanssa toimeen.”

Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhä nostaa esiin toisinaan yksinäisyyden rinnalla kulkevan kiusaamisen. Se heijastuu helposti koko koulun ilmapiiriin.

”Kiusaamattomassa ja syrjintävapaassa yhteisössä on kaikilla turvallinen ja hyvä olo. On tärkeää, että kiusaamisesta uskalletaan kertoa koulussa aikuiselle ja kotona. Vain silloin kiusaamiseen voidaan myös puuttua”, sanoo Kelhä.

Tapahtumainfo

Koulurauha julistetaan nyt jo 32. kerran. Tapahtuma alkaa keskiviikkona 17. elokuuta 2022 kello 10.00 Joensuu Areenalla (Mehtimäen aukio 2) ja kestää noin tunnin. Julistustapahtuma lähetetään suorana myös verkossa osoitteessa www.koulurauha.fi.

Tapahtuman pääesiintyjänä on tähtiartisti VIIVI. Tilaisuudessa luetaan nuorten kirjoittama koulurauhan julistus. Lisäksi luvassa on tasavallan presidentti Sauli Niinistön videotervehdys, konstaapeli Daniel sekä lasten ja nuorten toteuttamaa ohjelmaa.

Tervetuloa Koulurauha-vanhempainiltaan!

Valtakunnallisen koulurauhan julistukseen liittyen Suomen Vanhempainliitto järjestää Koulurauha-vanhempainillan torstaina 18.8. kello 18. Illan aiheena on positiivinen pedagogiikka kodin ja koulun yhteistyössä. Zoom-alustalla toteutettavaan iltaan ovat tervetulleita kaikki vanhemmat ja koulujen henkilökuntaan kuuluvat. Ilmoittaudu mukaan 16.8. mennessä.

Ilmoittaudu Koulurauha-vanhempainiltaan 16.8. mennessä


Koulurauha-ohjelma on Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Poliisihallituksen, Opetushallituksen, Folkhälsanin ja Suomen Vanhempainliiton yhteinen ohjelma, jonka tavoitteena on kouluyhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen. Ohjelman keskeisiä periaatteita ovat oppilaiden osallisuus, yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen ─ ilon ja innon tuominen koulutyöhön. Tavoitteena on, että kaikilla kouluyhteisön jäsenillä on koulussa hyvä olla ja, että ketään ei kiusattaisi, kukaan ei jäisi yksin ja jokainen oppilas voisi kokea olevansa oman kouluyhteisönsä tärkeä ja hyväksytty jäsen. Oppimista tukeva, turvallinen ja toimiva koulu vaatii aktiivista ja suunnitelmallista työtä ympäri lukuvuoden.