Miten nepsy-lapsi voi avoimessa oppimisympäristössä?

Silja Kotkaranta ja Noora Perkkiö

Kirjoittajat ovat erityispedagogiikan pääaineopiskelijoina tutkineet pro gradussaan avoimia oppimisympäristöjä tukea tarvitsevien oppilaiden näkökulmasta. 


Avoin oppimisympäristö nousi toistuvasti otsikoihin viime lukuvuoden aikana. Uusia tiloja ja opetustapoja ruotivat niin opettajat, oppilaat, vanhemmat kuin psykologitkin. Tukea tarvitsevien oppilaiden tilanne esitettiin erityisenä huolenaiheena. Otimme tästä kopin ja selvitimme neuropsykiatrisen diagnoosin saaneiden oppilaiden tilannetta opinnäytetyössämme.

Joulukuussa 2019 julkaistussa gradussamme on avattu ensimmäistä kertaa avoimen oppimisympäristön ja neuropsykiatristen haasteiden problematiikkaa. Vanhempia ja erityisopettajia haastattelemalla selvitimme, millaiset tekijät vaikuttavat koulussa koettuun hyvinvointiin kohderyhmämme oppilailla. Opinnäytetyömme otos on pieni, mutta tulokset antavat uutta tietoa aikaisemmin tutkimattomasta ilmiöstä. Tiivistämme tässä tärkeimmät havaintomme.

Tulostemme mukaan oppilaan hyvinvointiin vaikuttavat ennen kaikkea ryhmässä toimivat opettajat ja koulunkäynninohjaajat. Yhteisellä linjalla ja joustavuudella aikuiset paransivat oppilaan hyvinvointia. Positiivisena koettiin myös se, että yhteisopettajuuden myötä oppilas pystyi kouluarjessa toimimaan eri opettajien kanssa.

Avoimet tilat tuovat tullessaan suuren määrän ärsykkeitä. Kun oppilaalla on aistitoimintojen poikkeavuutta, ärsyketulva on vaikeammin hallittavissa. Vanhemmat kertoivat lastensa kuormittuvan eri puolilta tulevista ärsykkeistä: meteli, liikehdintä ja avoin näkyvyys vaikeuttivat lasten keskittymistä koulutyöhön. Verhoja, sermejä ja lasiseiniä kritisoitiin, sillä ne eivät peittäneet häiritseviä ärsykkeitä riittävästi. Koulupäivän aikana kertyvien sosiaalisten kontaktien paljous koettiin myös lasta kuormittavana.

Avoimessa oppimisympäristössä opettajat ja koulunkäynninohjaajat työskentelevät tiimeissä. Aikuisten suuresta määrästä huolimatta vanhemmat kuvasivat, miten opettajien silmät eivät riitä näkemään kaikkea avoimissa tiloissa. Heikoilla toiminnanohjaustaidoilla varustettu lapsi saattoi oppitunnin aikana puuhailla omiaan tai vaellella suurissa tiloissa omiin ajatuksiinsa uppoutuneena. Lasten kerrottiin “hukkuvan” suureen oppilasryhmään ja jäävän ilman aikuisten huomiota.

Avoimissa oppimisympäristöissä on luovuttu pysyvistä kotiluokista. Neuropsykiatrisesti oireilevalle lapselle koulupäivän aikana tapahtuvat siirtymät ja työskentelypaikkojen muutokset aiheuttivat haasteita. Erityisopettajan mielestä tukea olisi helpompi tarjota, jos oppilaiden paikat olisivat tiukemmin määritellyt. Toisaalta oppimisympäristön mukautumista oppilaan tarpeisiin pidettiin hyödyllisenä hyvinvoinnin näkökulmasta. Yksittäiset “hiljaisen työn tiloiksi” kutsutut työskentelyalueet koettiin toimiviksi.

Ratkaisuna voisi olla esimerkiksi osittain avoin oppimisympäristö, jossa avoimen oppimisympäristön hyödyt kukoistavat, mutta haitat ovat hallinnassa.

Tutkimukseemme osallistuneet kokivat, että avoimessa oppimisympäristössä opiskelu vaatii oppilaalta toiminnanohjaustaitoja ja itseohjautuvuutta.  Esimerkiksi projektioppiminen ja pysyvän lukujärjestyksen puute vaativat sellaisia taitoja, joihin lasten neuropsykiatriset haasteet erityisesti vaikuttavat. Lapset kohtasivat epäonnistumisia koulutyössä, koska oman toiminnan suunnittelu, valintojen tekeminen ja omatoiminen työskentely oli vaikeaa.

Mihin suuntaan näitä oppimisympäristöjä tulisi kehittää? Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten näkökulmasta tiloja rajaamalla, avoimuutta vähentämällä sekä tuomalla koulupäiviin enemmän struktuuria. Ratkaisuna voisi olla esimerkiksi osittain avoin oppimisympäristö, jossa avoimen oppimisympäristön hyödyt kukoistavat, mutta haitat ovat hallinnassa. Rajatummassa, mutta edelleen muunneltavassa rakennuksessa voitaisiin avata tilat yhteisopettajuudelle sekä rajata ne täydellisesti myös oman kotiryhmän opettamiseen. Oppilaan kannalta tärkeää olisi koulupäivän pysyvyys ja selkeys sekä se, että ylimääräiset näkö- ja kuuloärsykkeet sekä yleinen levottomuus saataisiin todella poistettua.

Avoimia oppimisympäristöjä rakennetaan jatkuvasti lisää, joten tarve laajemmille tutkimuksille on suuri. Opinnäytetyömme yhtenä tarkoituksena oli saattaa vanhempien ääni kuuluviin. Tutkimuksen edetessä näkemyksemme vanhempien asiantuntijuudesta oman lapsensa asioissa vahvistui. Oppimisympäristöjä suunnitellessa tulisi kuulla muiden asiantuntijoiden ohella myös vanhempia. Tähän keskusteluun olisi hyvä kehittää matalan kynnyksen väyliä.