Näkymätön sukupuoli – näkymätön ihminen?

29.11.2019

Aslak Rantakokko

Aslak Rantakokko

Kirjoittaja on kolmen aikuisen lapsen isä ja yhdenvertaisuusasiantuntija Suomen Vanhempainliitossa. Luottamustehtäviä hänellä on Autismiliitossa ja Adhd-liitossa.


”Kaksijakoinen sukupuolijärjestelmä vaikuttaa siihen, millaista politiikkaa Suomessa tehdään ja miltä tuntuu kasvaa transihmisenä, muunsukupuolisena tai sukupuolettomana.”

Lainaus on otettu Näkymätön sukupuoli – ei-binäärisiä ihmisiä -teoksen esittelytekstistä. Vaikeita sanoja, ainakin meille 1960-, miksei jopa 1990-luvuilla syntyneille kasvattajille. Osalle meistä kyseinen terminologia on salakirjoitusta, suorastaan kryptistä luettavaa. Sukupuolijärjestelmä, transihminen, muunsukupuolinen, sukupuoleton, ei-binäärinen ihminen. Huh huh! Hyvä kun osaa työssään käyttää Teamsiä, Onedrivea, Outlookia, Exceliä, Yammeria ja muita työn kätevöittäjiä. Vielä pitäisi omaksua, että on muitakin kuin miehiä ja naisia, lapsia, nuoria ja aikuisia.

Vaan eipä mitään, kirja käteen, asiaa avaamaan ja näkökulmia tavaamaan. Selattuani muutaman otsikon, ihailtuani upeita valokuvia ja niissä esiintyviä sydämellisiä ihmisiä sekä katsottuani aihetta aidosti avaavia sarjakuvia, saan merkkejä ymmärrykseni orastavasta alkamisesta. Kädessäni on tietokirja, jonka näinä aikoina soisi löytyvän jokaisen kasvatusyhteisön hyllystä. Ymmärryksen herääminen on ensimmäinen askel hyväksymiseen, ajatukseen yhdenvertaisuudesta.

Miksi sitten kiinnostuin aiheesta? Ensinnäkin siksi, että työni on olla yhdenvertaisuudesta muistuttava ammattilainen. Muistuttaa täytyy, vaikka se tuntuu joskus tekevän kipeää, niin itselle kuin muistutettavallekin. Yhteiskuntamme on vielä kaukana arjesta vailla asenteita ja ennakkoluuloja erityisyyden tai oman ajattelumme suhteen.

Riittää, että vanhempi toimii majakkana, kun merenkäynti on kova ja on pilkkopimeää.

Aihe koskettaa minua myös isänä, tulin asiasta tietoiseksi vasta jokunen vuosi sitten. Siitä lähtien olen pohtinut, mitä me voisimme yhteiskuntana ja mitä minä voisin ammattilaisena tehdä ihmisten yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Hyväksynnän saamiseksi. Tuskan helpottamiseksi.

Ammattilaisena toimiminen on monessa asiassa paljon helpompaa kuin isänä, äitinä tai muuna huoltajana. Ammattilainen käsittelee asioita työnsä puolesta, tekee mitä voi ja pystyy omassa toimintaympäristössään laadittujen tavoitteiden ja resurssien puitteissa, palkkansa ansaitsemiseksi. Isänä tai äitinä haluaa tehdä kaikkensa, enemmänkin. Yritys ymmärtää itselle vaikeita asioita ylittää joskus pystymisen rajat, yrittävän sitä huomaamatta.

Vanhemman ei tarvitse olla asiantuntija. Riittää, että tahtoo ymmärtää, huolehtii lapsestaan, rakastaa häntä ehdoitta ja ennakkoluulottomasti. Välittää siitä, miten lapsella menee ja puolustaa häntä sellaisena kuin hän on. Toimii majakkana, kun merenkäynti on kova ja on pilkkopimeää. Ohjaa venettä turvasatamaan ja laittaa sopan hellalle.

Luuloa ja mutua

Olen vieraillut muutaman kerran koulun Elävässä kirjastossa muunsukupuolisen lapsen vanhemman roolissa. Tehtävässä minulle on avautunut, miten vähän tietoa meillä vanhemmilla, mutta myös kasvatuksen ammattilaisilla on tästä aiheesta, ja miten paljon tiedon tilalla on luuloa ja mutua.

Sanotaan, että vanhemmat ovat oman lapsensa parhaita asiantuntijoita. Sukupuolien kirjoon liittyvissä asioissa meidän vanhempien asiantuntemus kuitenkin rajoittuu siihen, että yritämme ymmärtää ja hankkia tietoa. Vilpittömään tahtoon tukea lapsen kasvua ja rohkaista häntä olemaan oma itsensä. Meillä ei ole manuaalia, käyttöohjetta, jonka ohjeiden perusteella osaisimme kohdata, ohjata ja auttaa ketä tahansa kanssakulkijaa.

Vanhemman on tiedostettava, että hän ei ole ammattilainen muunsukupuolisuuden tuntemisessa, eikä hänellä ole vastauksia, joita häneltä vaaditaan. Vastauksia ei usein ole muunsukupuolisella itselläkään.

Kasvatusyhteisöille lankeaa velvoite hankkia lisää tietoa, oppia, omaksua ja hyväksyä. Tiedonlähteinä toimivat mainiosti yhdenvertaisuuden edistämisen asialla olevat tahot ja työkalut, kuten Elävä kirjasto sekä Autismisäätiön ja muiden kansalaisjärjestöjen seksuaalineuvojat. Viranomaistahona oppaana voisi toimia esimerkiksi HUS:n sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka.

Vanhemmalle riittää edelleen vanhemmuus ja lapsen suuntaan hyvin näkyvä ja vilpitön yritys ymmärtää. Monesti yhteinen hämmästelykin auttaa. Jakaminen ja luottamus, usko parempaan, vahvistuminen ja voimaantuminen omana itsenään, omassa itsessään.

P.S. Erityistä huomiota tähän teemaan tulisi kiinnittää paitsi koulumaailmassa, myös neuropsykiatrian kentällä. Viimeaikaiset viestit ammattilaisverkostoissa kertovat, että nepsy-lapset ja -nuoret ovat vahvasti edustettuja tässä sukupuolien moninaisuuden kirjossa.

Lisätietoa ja lähteitä: