Vanhempaintoiminta — vapaaehtoista vai pakkopullaa?

Vanhempaintoimijoille

Valtteri Tervala

9.11.2018

Valtteri Tervala

Kirjoittaja työskentelee Suomen Vanhempainliitossa järjestötoiminnan asiantuntijana ja on kokenut vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja tekijä, joka uskoo kokeilukulttuuriin. 

Oma vanhemmuuteni on saavuttanut ajanjakson, jossa olen astunut mukaan vanhempaintoiminnan maailmaan. Vanhempaintoiminnalla vaikutetaan muun muassa lasten hyvinvointiin, vähennetään kiusaamista, lisätään yhteisöllisyyttä, tuetaan vanhemmuutta ja luodaan aikuisten turvaverkko lasten ja nuorten ympärille. Olen keltanokkana lähtenyt melko avoimesti mukaan ja huomannut kuinka pienellä osallistumisella voidaan saada paljon aikaan.

Vaikuttavaa vanhempaintoimintaa

Tuoreen tutkimuksen mukaan 40 % suomalaisista tekee vapaaehtoistyötä. Vapaaehtoistyön vaikutukset hyvinvointiin ovat tutkittuja. Vapaaehtoistyö kasvattaa sosiaalista pääomaa, onnellisuutta ja lisää yhteisöllisyyttä. Avun saajat hyötyvät vapaaehtoistoiminnasta; he saavat konkreettista apua ja tukea arkeen.

Vanhempainliitossa on yli 1300 jäsenyhdistystä (vanhempainyhdistystä), joissa voidaan varovaisenkin arvion mukaan sanoa toimivan aktiivisesti 6500 vanhempaa. Tämän lisäksi tulee huomioida, että rekisteröimättömiä, luokkakohtaisia vanhempaintiimejä, erilaisia vanhempaintoimikuntia ja -foorumeita on lukuisia. Niissäkin toimii huomattavan paljon vanhempia. Toiminta tavoittaa siis merkittävän määrän aikuisväestöä ja vaikuttaa lähes kaikkien yli 556 000 peruskoululaisen ja yli 61 000 esiopetusoppilaan (Tilastokeskus 2017) sekä myös toisen asteen opiskelijoiden ja varhaiskasvatuksessa olevien lasten arkeen.

Kodin ja koulun yhteistyö onkin uusimmassa perusopetuksen opetussuunnitelmassa nostettu erityiseen asemaan, missä vanhempien osallisuutta korostetaan. Toimintakulttuuri, jossa vanhemmat ovat osallisena lasten ja kasvatusyhteisöjen yhteistyössä kokemusasiantuntijoina vaatii asennetta ja kiinnostusta kaikilta osapuolilta. Tässä vanhempien tulee ottaa aktiivinen rooli.

Mokkapaloista hyvinvoinnin edistämiseen ja vanhempien osallisuuteen

Vanhempaintoiminta nähdään perinteisesti rahankeruuna; mokkapalojen leipomisena – pakkopullana. Oma mielikuvani perustui juuri tähän rahankeräysautomaattina toimiseen.  Vaikka rahankeruuta harjoitetaankin, on se vain osa toiminnasta. Enemmän tulisi korostaa, miten vanhempaintoiminnan vaikutukset näkyvät yhteisöllisyydessä, tapahtumien kautta lasten viihtyvyydessä ja vanhempien osallisuutena kasvatusyhteisön arjessa.

On tärkeää pitää huolta lasten yhdenvertaisuudesta, vaikka vanhemmat eivät toimikaan yhtä suurella vapaaehtoispanoksella.

Vanhempaintoiminnalle on tyypillistä, että osallistujat vaihtuvat, kun lapset kasvavat. Toimintakulttuurin rakentaminen päiväkodista alkaen onkin tärkeää, jotta lasten kasvaessa ja siirtyessä peruskouluun ja toiselle asteelle, pysyvät vanhemmat lasten tukena ja toimivat yhteistyössä kasvatusyhteisöjen kanssa.

Toiminnan kannalta on tärkeää, että se mahdollistaisi mukana olon monella eri tavalla, välillä aktiivisemmin ja ajoittain satunnaisemmin. On hyväksyttävä, että osa vanhempaintoimijoista haluaa olla edistämässä tapahtumia, kun taas toiset haluavat tehdä vaikuttamistyötä ja olla takaamassa lasten ja nuorten hyvinvointia ja turvallista kasvuympäristöä. On myös tiedostettava, että kaikki eivät halua olla mukana vapaaehtoistoiminnassa. On tärkeää pitää huolta lasten yhdenvertaisuudesta, vaikka vanhemmat eivät toimikaan yhtä suurella vapaaehtoispanoksella.

 

Hyödyntäkää laajaa osaamista

Vapaaehtoistyössä opitaan hyödyllisiä asioita ja taitoja, joita voisi hyödyntää työelämässäkin. Kaikkien ei tarvitse olla yhdistys- tai vapaaehtoistoiminnan ammattilaisia. Monipuolinen osaaminen on rikkaus, jota kannattaa hyödyntää.

poika ja hehkulamppu

Jatkuvuus vaatii uskallusta kokeilla

Uskon hiipuminen on aina huono merkki toimijoissa. Uupuminen on valitettavasti yleistä myös vapaaehtoistoiminnassa, vaikka toiminnan tarkoitus ja merkitys olisikin selkeä. Tehtävien kasautuminen vain muutamien harteille on tyypillistä nykypäivän kansalaistoiminnassa. Uusien ihmisten mukaan tulo vanhempaintoimintaan vaikuttaa positiivisesti, mutta pelkkä läsnäolo ei riitä, ellei ole rohkeutta kokeilla. Rohkeus kokeilla voi olla pieniä tekoja, eikä vaadi usein isoja uhrauksia, mutta vaikutukset yhteisöön, lapsiin ja hyvinvointiin voivat olla merkittäviä.

Halu auttaa on yleisin motivaatiotekijä vapaaehtoistoimintaan osallistumiseen. Lähtökohtaisesti kaikki vanhemmat haluavat varmasti edistää lastensa hyvinvointia, mutta vapaaehtoistoimintaan osallistuminen ei välttämättä kiinnosta, tai ole mahdollista.

Vanhempaintoiminta ei ole pakollista eikä kaikkia vanhempia voida liittää automaattisesti vanhempainyhdistyksen jäseneksi. Mutta hienoa olisi, jos kaikki vanhemmat osallistuisivat.

Vapaaehtoistoiminta on yleisesti muuttunut ja toimintaan osallistutaan mieluiten, kun itselleen sopii, mielellään lyhytkestoisesti sitoutumatta byrokraattiseen hallintoon.

Pelkästään hallintoa hoitamaan on vaikea saada uusia jäseniä, vaikka perinteistä yhdistysten järjestämää toimintaa pidetään edelleen tärkeänä.  Vastuun jakaminen, tehtävien määräaikaisuus ja etukäteen sovitut seuraajat voivat kannustaa osallistumaan hallintotehtäviin. Muiden kuin hallinnollisten tehtävien luominen tarjoaa uusia mahdollisuuksia osallistua vanhempaintoimintaan.

Vanhempaintoimijoiden on hyvä pohtia lähtökohtaisesti toiminnan tavoite ja tarkoitus. Perinteisiä mielikuvia ja rakenteita purkamalla voidaan toimintaa kehittää uudella tavalla. Keskittymällä keskeisiin asioihin, esimerkiksi osallistumalla kasvatusyhteisön kehittämiseen yhdessä henkilökunnan kanssa, voidaan saavuttaa hyvä yhteishenki ja yhteisöllisyys. Yhdessä tekeminen kannustaa ja sitouttaa erilaisia vanhempia mukaan. Henkilökohtainen kutsuminen on tehokas keino, mutta tehtävät ja toiminnan tarkoitus pitää olla selkeitä. Toiminta on hyvä tehdä avoimeksi kuvaamalla eri mahdollisuudet osallistua toimintaan. Yhdistyksissä on myös valmistauduttava vastaanottamaan uudet innokkaat vanhemmat.

Isänä koen olevani poikkeus yleisesti tunnetusta vanhempaintoimijatyypistä. Kasvatusvastuu tuntuu Suomessa olevan edelleen naisten vastuulla. Miesten osuus vanhempaintoiminnassa on edelleen vähäinen, mikä toisaalta pitää nähdä positiivisena tilaisuutena saada lisää toimijoita mukaan. Muutos ja osallistuminen lähtee jokaisesta itsestään ja me kaikki vanhemmat voimme vaikuttaa siihen. Vanhempaintoiminta ei ole pakollista, mutta koen sen olevan velvollisuus. Vanhempaintoiminta on parhaimmillaan palkitsevaa tekemistä hyvässä yhteisöllisessä ympäristössä.