Varhaiskasvatus, koulutus ja perheet valtion talousarviossa 2020

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle
Asia: HE 29/2019 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2020.
Kehittämiskeskus Opinkirjo ja Suomen Vanhempainliitto 15.10.2019.


Puutteellisiin perustaitoihin ja jatko-opintovalmiuksiin vaikutetaan parhaiten kehittämällä perusopetuksen laatua

Resurssiohjauksen täytyy kohdistua kaikkiin opetuksen järjestäjiin ja kouluihin. Koulussa tapahtuvalla harrastustoiminnalla voidaan merkittävästi ehkäistä syrjäytymiskehitystä sekä parantaa kiinnittymistä kouluun ja koulumyönteisyyttä. Perusvalmiuksien vahvistaminen edellyttää myös opettajankoulutuksen kehittämistä.

Tiivistelmä lausunnostamme

Varhaiskasvatus

  • Kolmiportaisen tuen malli on toteutettava varhaiskasvatukseen perusopetuksen tavoin.
  • Kaksivuotinen esiopetuksen pilotointi: periaatteena tulee olla se, että esiopetus ja sen lisäksi järjestettävä varhaiskasvatus tulee järjestää samassa paikassa, eikä lapsen päivää saa hajottaa useaan osaan erilaisilla siirtymillä.
  • Kannatamme kirjausta, jossa esiopetuksesta ja perusopetuksen kahdesta ensimmäisestä vuosiluokasta tehdään yhtenäisempi kokonaisuus, joka mahdollistaa nykyistä joustavamman yksilöllisen etenemisen. Kotien kanssa tehtävästä yhteistyöstä on huolehdittava.
  • Kannatamme subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden palauttamista ja henkilöstömitoituksen muuttamista.

Perusopetus

  • Koulutuksen laadun parantaminen hankerahoituksella  ongelmallista, voi saattaa oppijat epätasa-arvoiseen asemaan. Yhdenvertaisten koulutusmahdollisuuksien turvaaminen kaikille lapsille ja nuorille edellyttää pitkäjänteistä ja suunnitelmallista koulutuksen kehittämistä ja koulutuksen rahoituspohjan korjaamista.
  • Aamu- ja iltapäivätoimintaa lisättävä siten, että kaikilla sitä tarvitsevilla 1.-2. luokkien oppilailla on tosiasiallinen mahdollisuus apip-toimintaan.
  • Kannatamme maksuttomien harrastusmahdollisuuksien lisäämistä koulupäivän yhteyteen, mutta toteamme, että rahallinen lisäpanostus valuu hukkaan, mikäli resursointi jatkossakin tapahtuu useiden eri hakukanavien kautta.

Oppivelvollisuuden laajentaminen toiselle asteelle

  • Pidämme uudistusta hyvänä, mutta haluamme muistuttaa, että kysymys ei ole pelkästään teknisestä oppivelvollisuusiän nostamisesta. Myös toisen asteen koulutuksen opetuksen ja ohjauksen laatua ja määrää on kehitettävä.
  • Koulu- ja oppilaitosyhteisöissä tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota kouluhyvinvoinnin vahvistamiseen ja lasten ja nuorten tulee saada nopeasti apua ja tukea kasvun ja oppimisen haasteisiin.

Lasten ja perheiden palvelut

  • Lasten ja perheiden palvelujen kehittämistyössä tulee lisätä eri hallinnonalojen yhteistyötä. Hyvinvointityö täytyy kiinnittää varhaiskasvatukseen ja kouluun.

Lataa lausunto kokonaisuudessaan tästä (pdf)