Esi- ja perusopetuksen oppimisen tuen lainsäädännön uudistaminen
Asia: Opetus- ja kulttuuriministeriön sidosryhmäkuuleminen 14.11.2023
Esi- ja perusopetuksen oppimisen tuen lainsäädännön uudistaminen
Viite: VN/27270/2023
Suomen Vanhempainliitto pitää esi- ja perusopetuksen oppimisen ja koulunkäynnin tuen lainsäädännön uudistamista erittäin tarpeellisena. Nykyinen perusopetuslaki ei takaa tukea yhdenvertaisesti sitä tarvitseville oppilaille, kun lakia tulkitaan ja sovelletaan eri tavoin. Vanhempainliitto esittää hallitusohjelman linjauksiin seuraavat näkemykset:
Riittävä oppimisen ja koulunkäynnin tuki tulee turvata
Riittävä oppimisen ja koulunkäynnin tuki edellyttää riittäviä resursseja. Opetusryhmien tulee olla tarpeeksi pieniä, jotta opettajalla on aikaa huomioida oppilaat yksilöllisesti ja antaa tarvittavaa pedagogista tukea. Opettajan työn tueksi tarvitaan koulututtujen erityisopettajan antamaa erityisopetusta, yhteisopettajuuden hyödyntämistä ja riittävästi koulunkäynnin ohjaajia. Resursseja tulee suunnata erityisesti varhaiseen tukeen, joka on kaikkein vaikuttavinta. Laadukas esi- ja perusopetus, varhainen puuttuminen ja riittävän ajoissa annettu tuki vähentävät vahvemman tuen tarvetta.
Kelpoisia erityisopettajia ei ole tällä hetkellä tarpeeksi saatavilla. Erityisopettajia tulee kouluttaa riittävästi ja turvata myös luokanopettajien mahdollisuus hankkia erityisopettajan pätevyys. Opettajarekisteri helpottaisi ajantasaisen tiedon saamista erityisopettajien tarpeesta alueellisesti ja valtakunnallisesti. Myös opettajankoulutuksessa tulee vahvistaa oppimisen ja koulunkäynnin tukeen liittyvää osaamista.
Oppimisen tukea tulee tarjota yksilöllisesti ja oppilaan tarpeita vastaavasti
Oppilaan oikeutta varhaiseen, yksilölliseen ja oppilaan tarpeista lähtevään tukeen tulee perusopetuslaissa ja oppilaan oikeusturvan näkökulmasta vahvistaa. Oppimisen tuen tulee olla pitkäjänteistä sekä lapsen ja nuoren tuen tarpeet aidosti huomioivaa. Tuen tulee olla joustavaa ja muuntua oppilaan tarpeiden mukaan ja ulottua yhtenäisesti varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle asti.
Niissä tilanteissa, jossa tukea ei järjestetä oppilaalle lain mukaan, tulee oppilaan oikeusturvaa vahvistaa. Suomeen tarvitaan oppilaiden oikeusturvaa valvova viranomainen, jolla on oma-aloitteinen puuttumisoikeus sekä toimivat sanktiokeinot. Nykyjärjestelmässä oikeusturvakeinona on kantelu tai valitus. Keino on vanhemman ja oppilaan näkökulmasta raskas, eikä tuo riittävän nopeaa ratkaisua lapsen tilanteeseen, jossa tarve epäkohdan korjaamiselle on usein välitön.
Tuen muotojen tulee olla valtakunnallisesti yhtenäiset, selkeät ja monipuoliset
Oppimisen ja koulunkäynnin tukea tulee selkiyttää ja konkretisoida sekä velvoittavuutta vahvistaa. Käytössä oleva oppimisen ja koulunkäynnin tuen kolmiportaisuus – yleinen, tehostettu ja erityinen tuki – on epäselvä ja johtanut kunnissa ja kouluissa erilaisiin tulkintoihin. Tukimuodot tulee määritellä selkeästi ja täsmällisesti lainsäädännössä. Tämä tukee sekä lapsen edun toteutumista yhdenvertaisesti että kotien kanssa tehtävää yhteistyötä. Vanhempien tulee tietää ja ymmärtää millaiseen tukeen lapsi tai nuori on oikeutettu ja miten tuki toteutetaan osana koulun arkea. Vanhempainliitto kannattaa Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n ehdotusta siitä, että tuen portaiden sijaan oppilaalle tehdään hallinnollinen päätös hänen saamistaan tukimuodoista. Tämä kertoo, millaista konkreettista tukea ja kuinka paljon lapsi koulussa saa. Tukeen liittyvää tietojen siirtoa täytyy edelleen selkeyttää ja sujuvoittaa.
Tarpeellisen pienryhmäopetuksen sekä erityisluokissa annettavan opetuksen tulee olla mahdollista
Suomen Vanhempainliitto pitää tärkeänä, että esi- ja perusopetusta kehitetään jatkossakin inkluusiota ja inklusiivista toimintakulttuuria painottaen. Inkluusio ei tarkoita pienryhmäopetuksen ja erityisluokissa annattavan opetuksen lopettamista. Vanhempainliitto katsoo, että oppilaalla tulee olla oikeus opiskeluun pienryhmässä tai erityisluokassa silloin, kun se on oppilaan edun mukaista.
Jaa artikkeli