Koulujen varainhankinnan tulisi olla vanhemmille helppoa ja hauskaa
TueTiimiä.fi:n perustajat Eija Hynynen ja Erno Meriläinen uskovat, että luokkien varainhankinnan tulisi olla helpompaa ja entistä läpinäkyvämpää.
Lapset ja nuoret tarvitsevat iloa ja tulevaisuudenuskoa kriisien ympäröimässä yhteiskunnassa. Suomen Vanhempainliitto on solminut yhteistyön TueTiimiä.fi:n kanssa, joka on koonnut kymmeniä suomalaisyrityksiä mukaan tukemaan tärkeää suomalaista koulu- ja harrastustoimintaa. Yhteistyön tavoitteena on rakentaa vastuullista varainhankinnan kulttuuria, parantaa kodin ja koulun / päiväkodin yhteistyötä sekä edistää keskustelua lasten hyvinvoinnista.
Varojen salliessa vanhempainyhdistykset järjestävät monipuolista toimintaa, kuten luokkaretkiä, koko perheen tapahtumia ja kerhotoimintaa. Monen vanhempainyhdistysten toiminta on kuitenkin satunnaisen varainhankinnan varassa, joka koetaan ajoittain kuormittavaksi.
Suomen Vanhempainliitto ja TueTiimiä.fi hakevat tähän muutosta yhdistämällä voimansa.
”Arvomaailmamme kohtaavat. Lasten ja nuorten hyvinvointi sekä meidän aikuisten yhteinen työ sen edistämiseksi ovat meille molemmille tärkeitä”, kuvaa Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Saija Ohtonen-Jones. ”Vanhempien osallisuus kannattelee ja tuo tälläkin hetkellä iloa satoihin kouluihin. Haluamme tukea vanhempia tässä työssä ja tehdä siitä myös heille mahdollisimman hauskaa ja vaivatonta.” Ohtonen-Jones jatkaa. ”Lisäksi Vanhempainliitossa olemme iloisia siitä, että näin moni suomalainen yritys on TueTiimiä.fi:n myötä lähtenyt mukaan tukitalkoisiin lasten ja nuorten hyväksi.”
Vaivatonta varainhankintaa yhteiseksi hyväksi
”Harva asia on pysynyt yhtä muuttumattomana vuosikymmenet, kuin koulujen varainhankinta. Monen mielessä on näky valtavasta tavaravuoresta autotallissa tai lapsista kiertelemässä ovelta ovelle tuotteita myymässä.” kertoo Tue Tiimiä fi Oy:n toimitusjohtaja Eija Hynynen.
”Aktiiviset vanhemmat ovat usein monessa mukana ja arki voi olla yhtä kilpajuoksua ajan kanssa. Varainhankinnan helpottaminen ja vanhempien ajan säästäminen ovat tärkeimpiä tavoitteitamme. Onnistunut varainkeruu edistää lasten ja nuorten taloudellisen tasa-arvon toteutumista koulussa ja harrastuksissa.”
TueTiimiä.fi:n ja Vanhempainliiton yhteistyö käynnistyy mm. vanhempainyhdistystoimijoille suunnatulla webinaarilla, jossa ideoidaan vastuullisia, tavoitteellisia ja iloa tuottavia kampanjoita lasten ja nuorten hyväksi.
Webinaari järjestetään 1.11.2022.
Suomen Vanhempainliittoon kuuluu yli 1200 rekisteröitynyttä, päiväkodeissa, kouluissa ja toisella asteella toimivaa vanhempainyhdistystä. Toiminnan piirissä on mukana kymmeniä tuhansia vanhempia.
TueTiimiä.fi on vuonna 2020 avattu verkkopalvelu, josta voi tilata vastuullisten suomalaisyritysten tuotteita ja tukea samalla paikallista koulu-, harrastus- ja yhdistystoimintaa. Palvelussa on mukana yli 60 suomalaisyritystä yli 500 tuotteen valikoimalla.
Jaa artikkeli