Pelisääntövanhempainillan antia Haukiputaalta

23.10.2024

Pelisääntövanhempainilloista tukea vanhemmuuteen ja hyvinvointiin

Lasten ja nuorten nukkuminen, riittävä ja terveellinen syöminen, somen käyttö, pelaaminen, liikkuminen, pitkäjänteisyys ja kaveritaidot ovat vanhempia ja koulun ammattilaisia mietityttäviä teemoja joka puolella Suomea. Vanhempainliitossa on kehitetty yhteistyökumppaneiden kanssa vanhempainiltamalli, jonka tavoitteena on saattaa luokan vanhemmat ja lapset yhteisen keskustelun äärelle puhumaan arjen taidoista. Samalla on voitu sopia yhteisistä pelisäännöistä tai linjauksista aiheista, jotka puhututtavat juuri kyseistä luokkaa vanhempineen. Tämä antaa kasvattajille selkänojaa perheen omien arjen taitojen ja hyvinvoinnin tueksi.

Haukiputaan koulussa on tällä syyslukukaudella järjestetty Pelisääntövanhempainiltoja eri luokka-asteille soveltaen. 7-luokat kokoontuivat luokanohjaajien johdolla luokittain siten, että nuoret olivat mukana. Opettaja Elisa Rovaniemi kertoo:

– Tämä oli minulle elämäni ensimmäinen vanhempainilta. Toteutin sen samaan tapaan kuin Länsituulen koulussa, eli että teemoista keskusteltiin pienissä ryhmissä siten, että oma lapsi ei ollut samassa ryhmässä vanhempiensa kanssa. Kävimme teemat läpi ja lopuksi mietittiin yhdessä linjauksia, kuten että pyritään menemään nukkumaan kymmeneltä. Some keskustelutti paljon, jonkin verran puhuttiin myös ruuan maistamisesta koulussa ja läksyjen teosta. Tämä malli toimi hyvin ja tarjosi minulle opettajana hyvän lähtökohdan kodin ja koulun yhteistyölle uuden luokan kanssa.

Vanhemman roolissa iltaan osallistuneen Elina Langin mielestä malli toimi myös hyvin.

– Minusta oli älyttömän hyvä juttu, että pääsi vanhempana näkemään koko luokan ja että lähes kaikki vanhemmat olivat mukana. Nyt, kun olen tavannut luokan oppilaat ja vanhemmat, pysyn ihan eri tavalla mukana nuoren kuulumisissa ja tiedän vähän, keitä vanhempia on kenenkin kotona. Oli tosi tärkeää kuulla, miten muissa perheissä suhtaudutaan näihin arjen perusasioihin ja samalla peilata myös omaa toimintaa suhteessa muihin: vedänkö liian tiukkaa linjaa tai onko ohjakset turhan löyhällä. Jos sovitaan yhdessä pelisäännöistä, niin siinä saa samalla selkänojaa kasvattajana, kun lapsi ei voi vedota siihen, että kaikki muutkin saavat.

Oppilaille ilta oli osa koulupäivää.  7-luokkalaisen Ebba Langin mielestä oli vähän tylsää tulla kouluun illalla, mutta toisaalta päivää oli lyhennetty aiemmin. Ebban mielestä oli hyvä, että pääsi näkemään muitakin ja että asioista puhuttiin koko luokan kesken. Ebban mielestä alun yhteinen kaikille suunnattu tilanne oli aika ahdistava, joten olisi ollut kivempi, että oltaisiin menty suoraan luokkiin, jolloin olisi saatu myös enemmän aikaa tutustumiselle. Ilta oli kuitenkin onnistunut ja sille oli tarvetta.

– Olisi hyvä, että kaikilla luokan perheillä olisi samansuuntaiset säännöt. Esimerkiksi jos joku on puhelimella kolme tuntia ja toinen viisi tuntia päivässä, niin onhan siinä eroa hyvinvoinnin kannalta, Ebba kertoo.

 – Olisi hyvä, että kaikilla luokan perheillä olisi samansuuntaiset säännöt. Esimerkiksi jos joku on puhelimella kolme tuntia ja toinen viisi tuntia päivässä, niin onhan siinä eroa hyvinvoinnin kannalta.

Elina Langin mielestä vanhempainiltaa voisi jatkossa vielä kehittää siten, että kaikki halukkaat vanhemmat voisivat keskenään laittaa listalle yhteystietonsa yhteydenpitoa varten muiden vanhempien kanssa, tai voitaisiin keskustella esimerkiksi vanhempien yhteisen Whatsapp-ryhmän perustamisesta ja sopia pelisäännöt sen käyttöön.

– Toivoisin, että olisi enemmän tämän tyyppistä yhteisöllistä toimintaa. Jos koulusta tulee sellaista viestiä, että tuntee olonsa tervetulleeksi vanhempainiltaan ja että vanhemmat ovat  tärkein yhteistyökumppani, niin kyllähän sitä mielellään osallistuu.

Samalla yhteisöllinen toiminta ja toisiin tutustuminen vahvistaa luokkahenkeä ja osaltaan ennaltaehkäisee kiusaamista; on helpompi olla yhteydessä hankalissakin asioissa, kun tunnetaan toisemme paremmin, Elina ja Elisa sanovat. Tällaisissa illoissa voitaisiin jatkossa puhua myös kiusaamiseen puuttumisesta ja sen ennaltaehkäisystä.

 

Elina Lang, 7-luokkalaisen Ebban äiti (vas.) ja opettaja Elisa Rovaniemi Haukiputaan koululta.