Ensimmäinen johtokunnan kokoukseni Vanhempainliitossa
21.1.2019
Annele Rantavuori
Kirjoittaja on Suomen Vanhempainliiton johtokunnan uusi jäsen ja Vantaan vanhempainyhdistysten alueyhdistys (Vanvary) ry:n puheenjohtaja.
Kaksi vuotta sitten en tiennyt Vanhempainliitosta juuri mitään. Vanhempaintoiminnankin yhdistin lähinnä mokkapalojen leipomiseen, josta olin valmis kantamaan oman pellilliseni.
Vantaan virta kuitenkin tempaisi mukaansa ja pellit vaihtuivat läppäriin, kun lähdin mukaan vaikuttamistyöhön. Sen myötä ovi avautui Suomen Vanhempainliiton johtokunnan jäseneksi. Viime viikonlopun vietinkin Sipoossa uuden johtokunnan perehdyttämispäivässä ja ensimmäisessä johtokunnan kokouksessa.
Kokousviikonloppu alkoi toiminnanjohtaja Ulla Siimeksen vetämillä pikatreffeillä, joissa tutustuimme Vanhempainliiton toimiston väkeen. Mahtavaa oli nähdä, miten monipuolista ja taitavaa työtä liitossa tehdään päättäjien vaikuttamisesta yhteistyöprojekteihin ja konkreettiseen jalkatyöhön erilaisissa hankkeissa. Leikin ohessa havainnoin myös samalla Ullan erinomaisia johtamis- ja organisointitaitoja. Onnistuimme nimittäin kohtaamaan kaikki toimiston työntekijät suunnilleen sovitussa aikataulussa. Hyvä suoritus tässä aktiivisessa, puheliaan innostuneessa porukassa.
Etukäteen odotin saavani muhkean tietopaketin Vanhempainliiton toiminnasta. Sain jopa enemmän, mitä vastaanottokykyni aurinkoisena lauantaina oli. Kävimme Ullan esittelyjen ohessa kiinnostavaa keskustelua rennossa ja innostuneessa ilmapiirissä. Huomasin, miten erilaisissa tilanteissa vanhempaintoimintaa tehdään eri puolilla Suomea. Ymmärsin myös, miten merkittävä rooli yli satavuotiaalla Vanhempainliitolla on lapsi- ja perhejärjestöjen ja opetusalan toimijoiden välissä. Myös ruohonjuuritason vaikuttamistyössä olen huomannut, miten tärkeä vaikuttamisen paikka vanhemmilla on vapaina toimijoina.
Olen ylpeä saadessani olla osa tätä osaavaa joukkoa. Osa Vanhempainliittoa, mutta myös koko Suomen kattavaa vanhempien verkostoa.
Illan pimetessä pääsimme saunaan ja uimaan. Voitte vaan kuvitella sitä äänen ja naurun määrää, mitä tästä parinkymmenen aktiivisen naisen laumasta lähti heidän päästessään vihdoin irti. Puheenjohtajana jatkava Johanna Laisaari johti joukkoa kokeneesti humoristisin kommentein niin illan vapaalla, kuin seuraavan päivän järjestäytymiskokouksessakin. Osana johtokuntatyötä pääsimme jokainen osaksi jotain työryhmää kiinnostuksemme ja osaamisemme mukaan.
Olen ylpeä saadessani olla osa tätä osaavaa joukkoa. Osa Vanhempainliittoa, mutta myös koko Suomen kattavaa vanhempien verkostoa. Meillä vanhemmilla on tärkeä tehtävä huolehtia lapsen äänen kuulumisesta. Tätä voi tehdä jokainen vaikka liittymällä Anna ääni lapselle-agentiksi. Niinkuin monessa erinomaisessa kirjoituksessa on viime aikona argumentoitu, panostukset lapsiin tuovat moninkertaisen hyödyn. Siksi vanhempaintoiminta on niin arvokasta ja siksi minäkin olen siinä mukana. Tule sinäkin mukaan iloiseen ja vaikuttavaan vanhempaintoimintaan!
Jaa artikkeli
Lue myös nämä

Tervetuloa päiväkotiin!
Päiväkodin aloitus, etenkin esikoisen kohdalla, on usein iso muutos perheen elämässä. Aikuisten välisellä yhteistyöllä ja positiivisella vuorovaikutuksella haasteet voidaan ylittää, lapsen parhaaksi.

Miten tukea nuorta, kun kaikki on aina ihan ok?
Erityisesti näinä aikoina meidän vanhempien ja muiden nuorten kanssa toimivien aikuisten on syytä pysyä lähellä nuoriamme. Ei tyydytä aina siihen “ihan ok” -vastaukseen vaan yritetään päästä hieman pintaa syvemmälle. Tämä vaatii sitä kuuluisaa aikaa ja tilannetajua.