Etäopetuksen ääripäitä – arkea erkkaperheissä

Aslak Rantakokko
Kirjoittaja toimii Suomen Vanhempainliitossa yhdenvertaisuusasiantuntijana Oulun toimipisteestä käsin.


Pandemia on laittanut maailmankirjat hyrskyn myrskyn, ja niin on näköjään luontokin. Lunta tuiskuttaa vaakatasossa ja tuuli vie tukan ulkoillessa. Mutta kevät tulee vääjäämättä, sille ei tämä myräkkä mahda mitään. Ja niin tulee koronan jälkeinen aikakin, aikanaan.

Uutta aikaa odotellessa tapahtuu kuitenkin paljon asioita, joista osa on kannaltamme hyviä, osa huonoja. Silti meidän on arkeamme tässä tilassa elettävä. Siispä yhdessä pinnistelemme, siellä teillä ja täällä meillä.

Erityisyys on yksilöllistä, niin on myös arki ja vanhemmuuden haasteet.

Hankaluuksia erityistä tai tehostettua tukea tarvitsevien lasten kannalta ilmenee niin oppimisen askelten kuin tavallisen perhe-elämänkin suhteen korona-aikana. Haluaisin kuitenkin nostaa esille myös lohdullisempaa näkemystä. Olen saanut erityisperheiden vanhemmilta useita viestejä heidän arkeaan koskien ja ajattelin tässä yhteydessä esitellä niistä kaksi toisistaan hieman poikkeavaa. Erityisyys on yksilöllistä, niin on myös arki ja vanhemmuuden haasteet.

Seuraavassa kahden äidin arvokkaita pohdintoja lainauksina. Nämä viestit konkretisoivat mainiosti nyt elettävää arkea, sen iloja ja suruja. Muistattehan, että ne ovat yksittäisiä tapauksia, eivätkä se kaikkien normi. Näistä ja lukuisista muista arjen sanoituksista olisi hyvä ottaa oppia tulevaa ajatellen. Tarvitseeko meidän palatakaan entiseen kaikilta osin? Toisaalta, miten voisimme akuuttia arjen taakkaa helpottaa?

”Mun pojalle peruskoulu oli tosi raskasta. Istuminen ja tuntien seuraaminen ja koko se muu aistikaaos aiheutti jatkuvaa väsymystä, uupumusta ja kuumeilua. Nyt kun on amiksessa, missä opetus pääosin käytännön opetusta, niin poika saanut paljon kehuja opettajalta, joka aluksi varmaan luki lääkärinlausunnot ja ajatteli, että mitähän tästä tulee. Nyt poika loistaa ja on kiitettävän oppilas.

Huomaan, että stressitaso on paljon matalampi, jolloin keskittyminen on helpompaa ja asiat jää paremmin päähän.

Vanhimmalla tytöllä on ADHD. Sillä diagnoosilla sai unohtaa lääkäriopinnot, tyttö heitti sen haaveen hukkaan ja opiskeli muuta. Se ei kuitenkaan ollut oikea ala ja hän päätti hakea lääkikseen. Toisella yrittämällä pääsi parhaiden joukossa sisään ja on niin motivoitunut opiskelija ja pärjää loistavasti. Sanoo nyt olevansa omiensa joukossa, kun vuorovaikutus ja yhteistyö koko koulutien ollut haastavaa. Hän myös nauttii nyt kotikoulusta, koska kuormittavat asiat jäävät pois. Tiukka aikataulu, jatkuva vuorovaikutus, aistikaaos ja levoton ympäristö, joka estää keskittymisen. Kotona saattaa puurtaa koko päivän jonkun ison tehtävän parissa melkein ilman taukoa, mutta saa tehtävän tehtyä ja kiitettävän arvosanan siitä. Huomaan, että stressitaso on paljon matalampi, jolloin keskittyminen on helpompaa ja asiat jää paremmin päähän.

Nuorimmainen on ADD-piirteinen ja myös tosi tyytyväinen etäkouluun, ja kysyy saako jatkaa tätä kun pakkotilanne loppuu. On aamulla tosi hidas lähtemään, myöhästymisiä on, kun ei millään meinaa ehtiä tehdä kaikkea ennen koulua. Stressi alkaa siis jo siitä, kun kello soi ja joutuu heräämään ennen kuutta, että ehtii klo 8 kouluun. Yöunet sitten tahtoo jäädä lyhyeksi. Nyt kun saa herätä rauhassa, ovat päivät kaikin puolin helpompia. On hitaampi tekemään tehtäviä ja nyt saa tehdä niitä rauhassa. Nauttii kun saa keskittyä johonkin aiheeseen niin kauan kun tarttee. Stressitaso, ahdistukset, itsetuhoisuus ja masennusoireet helpottanu heti. Hänelle suorittava arki on kaikista haastavinta.” (Outi Helena)


”Hei!
Etäkoulu on eri asia kuin kotikoulu – niin. Itselläni on ADD -poika. Ei ongelmia sosiaalisissa kontakteissa – päinvastoin erittäin taitava ja hyväntuulen tuoja on hän luokassaan. Hidas kirjoitustaito – mutta verbaalisesti muutoin lahjakas, kielissä lahjakas jne – eli paljon voimatekijöitä, vaikka onkin vaikeuksia muistaa ja keskittyä.

Tämä kotikoulu rasittaa kuitenkin, niin minua kuin lastani. Tänään teimme tehtäviä klo 10-20. Kaikki tehtävät ovat eri nettialustoilla ja siellä seikkaileminen vie aikaa. Osa tehtävistä tehdään suoraan netissä ja osa kirjallisina. Niistä tehtävistä otetaan valokuva, talletetaan koneelle ja lähetetään joko s-postilla tai Wilmassa opettajalle. Jokaiselle erikseen. Opettajat ovat laatineet tehtävät toki ammattitaitoisesti ja tarkasti mutta osalla tehtävät ovat laadittu ammatillisella tekstillä, jota keskittymishäiriöisen kuudesluokkalaisen on vaikea sisäistää. Kopioin siis kaikki tekstit ja kirjoitan ne joko paperille tai sitten koneelle ja tulostan. Selaan läpi Sanoma-pro:n sivut, Qridin, Wilman, Ten monkeys-, Quiszizz- ja muut nettitehtävät jne.

Kaikki tehdään suht ajoissa jos keretään, ja jos ei keretä, niin tehhään sitte ko keretään. On nää vaan ollu niiiin pitkiä päiviä välillä.

Tekemistä ja touhua todella riittää. Tunnen suurta myötätuntoa päivittäin yksin koululla istuvia opettajia kohtaan! Ihmetyttää vain se, ettei yhtenäistä linjaa ole. Erityislapselle tämä sekamelska on hankalaa. Kuulen jatkuvasti lauseet: ’Voi ei, vieläkö pitää ja eikö tämä koskaan lopu ja taasko joku uusi alusta, jonne pitää mennä?’ Itselläni tilanne on sinänsä hyvä, että osaan opettaa ja tunnen oman lapseni. Tiedän, miten saan hänet mukaan juttuihin – mutta silti – teemme molemmat todella pitkän työpäivän joka ikinen päivä. Viikonloppujakaan emme voi laskea pois, koska välillä kaverilta loppuu puhti ja pitäähän hänen saada touhuta omiaankin.

Se, mitä kaipaan, on yhtenäisyys koulun opettajien käytännöissä tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Varsinkin kun kotona on nepsy-lapsi. Kaikki tehdään suht ajoissa – jos keretään ja jos ei keretä, niin tehhään sitte ko keretään. On nää vaan ollu niiiin pitkiä päiviä välillä.” (Sirja)

Kiitos näille kahdelle äidille, vastuullisille vanhemmille, että sain teiltä luvan piirtää kuvan arjestanne monelle muulle. Ehkä tuoda myös lohtua vertaistarinan ja -kokemuksen myötä. Meillä jokaisella on oma oikea arkemme. Sen sujuvuudesta iloitkaamme ja sen raskautta kunnioittakaamme. Yhdessä pärjäämme tämänkin ajan.

Pysykää turvassa ja terveinä!

Jaa artikkeli

Lue myös nämä

Blogi Vanhempainliitto Varhaiskasvatus
6.9.2023

Miten tukea lapsen kielen kehitystä kotona

Kielelliset valmiudet alkavat kehittyä jo kohtuaikana – sikiö kuulee, tuntee kosketuksen ja liikkeen. Synnyttyään vauva tunnistaa tuttuja ääniä ja on herkistynyt kosketukselle jo välittömästi syntymänsä jälkeen. Jotta kielelliset ja kommunikatiiviset valmiudet kehittyvät, tarvitaan aktiivinen, vuorovaikutusta tukeva ympäristö, joka motivoi lasta kommunikoimaan. Miten siis ylläpidämme vauvan, taaperon, lapsen kiinnostusta ja intoa harjoitella puheen – eli välineen käyttöä?

Blogi Vanhempainliitto
9.8.2023

Koulu alkaa – Aikuinen, tarkista asenteesi!  

Ketään, kuten Lapsen oikeuksien sopimus edellyttää, ei saa syrjiä esimerkiksi ihonvärin, sukupuolen, kielen, uskonnon, varallisuuden tai vammaisuuden perusteella.