Jaettu lukukokemus jättää jäljen ja saa tarttumaan kirjaan yhä uudelleen

Ellielina Liimatainen

Kirjoittaja on toiminut Suomen Vanhempainliiton Kodin ja Koulun Päivän viestinnän tehtävissä ja opiskelee Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen maisteriohjelmassa Tampereen yliopistossa.

Minulle on luettu ääneen koko lapsuuteni –  silloin, kun en ole kirjoista vielä mitään ymmärtänyt, mutta myös silloin, kun osasin jo itse lukea. Tällaiset lapsuuden yhteiset lukuhetket ovat korvaamattoman tärkeitä, sillä ne luovat pohjan myöhemmälle lukutaidolle ja kiinnostukselle lukemista kohtaan. Parhaimmillaan lukemisesta muodostuu rakas harrastus, jonka parissa koetaan ikimuistoisia hetkiä yksin ja yhdessä.

Kuten monelle muullekin ikäiselleni, Harry Potter -kirjasarjan lukeminen tai pikemminkin ahmiminen on yksi vahvimmista ja rakkaimmista lukumuistoistani. Muistan lapsena turhautuneeni siihen, ettei minulla ollut ketään, jonka kanssa kunnolla keskustella maailmani mullistaneista kirjoista. Niinpä tartuin sarjan ensimmäiseen osaan ja aloin lukemaan sitä ääneen muutaman vuoden nuoremmalle ystävälleni, joka oli vielä liian pieni saadakseen itse luettua satojen sivujen pituista kirjaa.

Parhaimmillaan lukemisesta muodostuu rakas harrastus, jonka parissa koetaan ikimuistoisia hetkiä yksin ja yhdessä.

Useita vuosia ja vielä useampia yhteisiä kirjoihin liittyviä keskusteluja ja kirjastoreissuja myöhemmin päätimme samaisen ystävän kanssa kirjata muistiin kaikki kirjat, jotka vuoden aikana lukisimme. Lisäsimme listaan myös luettujen kirjojen sivumäärät, joiden yhteenlasketun määrän muistan vuoden lopussa olleen omalta osaltani yli kaksitoistatuhatta.

No, sitten tulivat älypuhelimet ja sosiaalinen media, ja laskemattakin on selvää, etteivät vuosittaiset sivumäärät ole enää olleet lähelläkään yläkouluikäisen itseni huippusuoritusta. Puhelimella vietetyn ajan lisäksi syy vähentyneeseen lukemiseen on selvästi ollut myös opinnoissa vaadittavan lukemisen määrän huomattava kasvu ensin lukiossa ja sittemmin myös yliopistossa. Pitkän opiskelupäivän jälkeen kirjan lukeminen ei välttämättä huvita, vaan aivot kaipaavat jotain muuta.

Lapsuudessa ja nuoruudessa kehitetty vahva lukutaito on ollut valtavan suuri hyöty yliopisto-opinnoissani, jotka painottuvat usein itsenäiseen lukemiseen ja kirjoittamiseen. Useilla kursseilla on järjestetty eräänlaista lukupiirityöskentelyä, joka on osoittautunut huomattavasti tehokkaammaksi ja mielekkäämmäksi opiskelutekniikaksi pelkkään itsenäiseen opiskeluun verrattuna. Lukupiireissä tarkoitus on keskustella pienessä ryhmässä kirjoista, joita luetaan ryhmän sopimassa aikataulussa vähän kerrassaan. Lukupiirityöskentely motivoi lukemaan tekstit ajatuksella, ja yhteisissä keskusteluissa syntyy aina uusia oivalluksia ja näkökulmia, jolloin luettu jää paremmin mieleen myös pitkäkestoisesti.

Vaikka vapaa-ajan lukeminen on vuosien varrella vähentynyt, eikä kirjan lukeminen ennen nukkumaanmenoa enää useinkaan tarkoita enempää kuin viittä sivua, on lukuharrastajan identiteetti pysynyt vahvana. Lapsuuden ystävien kanssa keskustelut liittyvät usein edelleen lukemiimme kirjoihin, ja suosituksia vaihdetaan jatkuvasti puolin ja toisin. Läheisen suositus motivoi tarttumaan kirjaan ja selvittämään, mikä kirjassa on suosittelun arvoista. Parhaat kirjat tuntuvatkin löytyvän juuri läheisten suositusten perusteella tai vaikkapa kämppäkaverin kirjahyllystä. ”Oletko lukenut viime aikoina jotain hyvää?” onkin kysymys, jonka yritän muistaa kysyä jatkossa yhä useammin.

P.S. Tiesitkö, että tänä vuonna Kodin ja Koulun Päivä tarjoaa materiaaleja ja vinkkejä lukemiseen yhdessä ja yksin, lue lisää Kodin ja Koulun Päivän sivuilta.