Kadehdittu ja halveksittu nuoruus
Minna Palmu ja Ville Koikkalainen
Kirjoittajat toimivat asiantuntijoina Vanhempainliiton Chillisti mukana! -hankkeessa.
”Haluan oikeastaan vain sanoa, että kapinoiva nuoriso ei välttämättä ole kuritonta, eikä missään nimessä ihanteetonta sukupolvea. Meidän vanhempien kannattaa muistaa, kun saarnaamme muiden hyveiden mukana kärsivällisyyttä, ettei meissäkään ollut paljon maltin mallikappaleita.”
Haluan oikeastaan vain sanoa, että kapinoiva nuoriso ei välttämättä ole kuritonta, eikä missään nimessä ihanteetonta sukupolvea. Meidän vanhempien kannattaa muistaa, kun saarnaamme muiden hyveiden mukana kärsivällisyyttä, ettei meissäkään ollut paljon maltin mallikappaleita.
– Tasavallan Presidentti Urho Kaleva Kekkonen, 1968.
Lainaus Tasavallan Presidentti Urho Kaleva Kekkosen väistötiloissa pidetystä juhlapuheesta vuonna 1968, jolloin Vanha ylioppilastalo oli vallattu eikä ylioppilaskunnan juhlatilaisuutta voitu järjestää suunnitellusti.
Nuorekkuus on muodikasta ja sitä ihaillaan. Toivomme nuoruuden jatkuvan mahdollisimman pitkään ja pyrimme välttämään pelättyä askelta kohti aikuisuutta ja kamalaa keski-ikää. Vanheneminen ei tunnu olevan muodissa. Nuoruuteen liittyy toivottavasti monilla paljon hyviä kokemuksia, mutta on hyvä myös tiedostaa, että se voi monelle olla hyvin ongelmallista aikaa.
Aikuiseksi kasvamiseen liittyy hyvin paljon haastavia asioita ja isoja muutoksia. Yhteiskunnassamme nuoriin kohdistuu hyvin paljon ulkopuolisia paineita, odotuksia ja olettamuksia. Mietitään esimerkiksi toiselle asteelle siirtymistä ja opiskelupaikan valintaa peruskoulun jälkeen. Isoja, elämää muovaavia päätöksiä, joita nuorten odotetaan tekevän.
Tilannetta eivät helpota suuret muutokset nuorten aivoissa, joiden kehittyminen huippuunsa kestää aina 25 ikävuoteen saakka. Monet nuoret eivät ole ikänsä ja kehittyvien aivojensa puolesta parhaimmillaan tekemään tämän kaltaisia suuria päätöksiä ja suunnitelmia. Nuoruuteen kuuluu hetkessä eläminen. Se on myös varmasti yksi kadehdittava taito, minkä me aikuiset olemme osittain menettäneet. Tiedämme liian hyvin ja liian monta varoittavaa esimerkkiä huonoista valinnoista ja siitä, mihin ne ovat johtaneet. Näitä oppeja jaamme mielellämme kasvavalle sukupolvelle, vaikka varoittavat esimerkkimme tuntuvat menevän kuuroille korville.
Nuoret haastavat niin vanhempia kuin yhteiskuntaakin ja se on osa nuoruutta! Elokapina ja erityisesti juuri nuoret saivat paljon kritiikkiä toimintatavoistaan meiltä aikuisilta ja osin varmasti syystäkin. Mutta onhan heillä oikea asia, minkä puolesta toimia: Huoli maapallostamme ja sen tulevaisuudesta! Oman aikamme nuoret, useampi vuosikymmen sitten, meuhkasivat luonnon puolesta ja heidät leimattiin ekohipeiksi ja viherpiipertäjiksi. Tuonkaan ajan toimintatavoista emme varmasti ole ylpeitä, mutta asian takana taitavat monet edelleen olla. Jo tuolloin nuoret puhuivat ilmastonmuutoksesta. Näin jälkiviisaana voi sanoa, että olisivatpa aikuiset kuunnelleet.
Nuoret tarvitsevat meidän aikuisten tukea. Se ei tarkoita, että hyväksyisimme nuorten mahdolliset toilailut, vaan olemme saatavilla silloin, kun he meitä tarvitsevat. Yritetään olla aikuisia ja ymmärtää nuoruus niin kuin ymmärrämme muutkin ikävaiheet, esimerkiksi lapsuuden ja vanhuuden. Emmehän vaadi lapsilta tai vanhuksilta asioita, joihin he eivät ole kykeneviä. Pienet lapsetkin testaavat rajoja omien vanhempien kanssa ja hakevat sitä kautta turvaa ja järjestystä elämäänsä. Nuoret toimivat samoin, mutta vanhempien lisäksi he testaavat ja haastavat myös yhteiskuntamme normeja. Molemmissa ikävaiheissa turvaa tuovat vakaat ja kuuntelevat aikuiset, jotka viime kädessä asettavat rajat. Meidän aikuisten on tärkeää kuunnella, kohdata ja nähdä nuoret sellaisina kuin he ovat. Tällöin annamme myös itsellemme mahdollisuuden oppia ja kasvaa ihmisenä.
Aikuisilla on erittäin tärkeä rooli rajoja rikkovan ja yhteiskuntamme normeja haastavien nuorten silmissä. Ja nyt tarkoitamme meitä kaikkia aikuisia, emme vain vanhempia ja nuorten kanssa työskenteleviä ammattilaisia. Eräs Aseman Lasten kouluttaja kertoi kauppakeskuksen järjestyksenvalvojasta, joka sanoitti erinomaisesti oivallustaan meidän aikuisten roolista suhteessa nuoriin: ”Me ollaan kasvattajia kaikki, haluttiin me sitä tai ei.”
Nuoren itsenäistyminen ei tarkoita sitä, että tulisi pärjätä yksin
Chillisti mukana! – hankkeessa kehitetään vanhempien ja oppilaitosten yhteistyötä toisella asteella. Keskeistä on nuorten hyvinvointi ja sen tukeminen.
Chillisti mukana! -hankkeen asiantuntijoiden kirjoittamassa blogisarjassa seuraavan kirjoituksen aiheena: Olisinhan minä auttanut, jos olisin tiennyt. Pysythän kuulolla!
Jaa artikkeli
Lue myös nämä
Kuuntelua ja läsnäoloa arjen hulinassa
Päivät sujahtavat multitaskaamisen ja metatöiden äärellä. On lukemattomia lappuja täytettäväksi, astioita tiskattavaksi ja hammaslääkäriaikoja varattavaksi. Arjen hulinan keskellä meidän vanhempien pitäisi vielä muistaa ja jaksaa olla lapsellemme läsnä. Kohdata tuo suloinen lapsi ja jaksaa kysellä tämän kuulumisia päivän päätteeksi. Arjessa mahdollisuuksia läsnäoloon tarjoavat esimerkiksi läksyjen tekemisessä auttaminen ja harrastuksiin kuljettaminen. Läsnä voi olla ihan vaan kysymällä, miten lapsen päivä on mennyt ja millaisia olivat kavereiden kanssa vietetyt hetket.
Haikeutta ja innostusta – Kiitos juuri Sinulle!
Tämä aika vuodesta on täynnä odotusta, innostusta ja haikeutta. Vanhempana koulujen päättymisen hetkessä on paljon tunteita, sillä se merkitsee tärkeän ajanjakson päätöstä ja uuden alun kynnyksellä seisomista. Tämä on myös hetki kiittää. Kiitos opettajat ja koulujen muu henkilökunta – te teette arvokasta työtä joka päivä. Te ette ainoastaan opeta ja ohjaa, vaan myös kuuntelette ja […]