Me osataan tää – arkista maailmanmestaruutta est. 1948

Me osataan tää – arkista maailmanmestaruutta est. 1948. Välillä suorastaan Ihmettelen, miksi emme riehu enempää suomalaisen kouluruokailun historiasta ja saavutuksista. Kyseessä on kuitenkin huikea tarina suomalaisista supernaisista, sitkeydestä ja nokkeluudesta, joka ansaitsisi suuria yleisöjä ja hurjaa hehkutusta.

Sitä ei aina muista, että 100 vuotta sitten Suomi oli köyhä kehitysmaa. Kaikki lapset mukaan lukien tarvittiin töihin, jotta leipä saatii pöytään. Korkeintaan perheen vanhin poika sai etuoikeuden käydä koulua. Sen ajan naisvaikuttajissa syttyi visio, miten tästä kurjuudesta noustaisiin: valjastamalla naisten tietotaito koko yhteiskunnan käyttöön.

Idea oli nerokas. Tehdään houkutin, josta vanhempien on mahdotonta kieltäytyä: ilmaista ruokaa joka lapselle, joka vaan kouluun tulee. Ja sehän toimi! Kokeilusta tuli laki ja vuonna 1948 jokaisen pienimmänkin pitäjän ja kylän koulussa oli tarjolla maksutonta ruokaa.

Idea oli nerokas. Tehdään houkutin, josta vanhempien on mahdotonta kieltäytyä: ilmaista ruokaa joka lapselle, joka vaan kouluun tulee. Ja sehän toimi! Kokeilusta tuli laki ja vuonna 1948 jokaisen pienimmänkin pitäjän ja kylän koulussa oli tarjolla maksutonta ruokaa. Se, että tällainen sosiaalinen innovaatio polkaistiin käyntiin maailmansotien runtelemassa rutiköyhässä Euroopan peräkolkassa, hämmentää edelleen maailmalla.

Alkuun yritettiin pitää vain lapset ruoassa ja virkeinä koulussa. Päivästä toiseen oli tarjolla puuroja ja vellejä. Jo 50-luvulta lähtien ruokalistat alkoivat monipuolistua. Ensin saatiin mukaan keittoja ja silloin tällöin jotain tuoretta. 60-luvulla pöytään ilmestyneet haarukat ja veitset kertoivat jo suuremmasta muutoksesta. 70-luvulla puhuttiin jo erityisruokavalioista ja ruokalistojen monipuolisuus kasvoi ja kansainvälistyi. Teemapäivien- ja viikkojen myötä ruokasalista tuli paikka, jossa tutustuttiin uusiin kulttuureihin ja uusiin makuihin.

Pikku hiljaa koululaiset alettiin nähdä vaikuttavina asiakkaina ja aktiivisina osallistujina. 80-luvulla asiakaskyselyt löysivät kouluruokailun. 90-luvulla yhä useammassa paikassa sai ottaa ruokansa itse. 2000-luvulla koululaiset ovat päässeet yhä enemmän osallistumaan kouluruokailun kehitystyöhön ja ruokalistojen suunnitteluun mm. kouluruokatoimikunnissa. Vuonna 2016 ilmestyneet uudet opetussuunnitelmat nostivat kouluruokailun osaksi koulun opetus-¬ ja kasvatustehtävää. Koulun ruokakasvatus laajentui oppimisympäristöksi, jossa voi käsitellä mm. ruoan vaikutuksia ympäristöön, yhteiskuntaan, talouteen ja kulttuuriin.

Ulkomaalaisten ihmetellessä suomalaisten aikaansaannoksia huimien Pisa-tulosten myötä alkoi ammattiylpeys nousta. Ruokalat muuttuivat ravintoloiksi, keittäjät ruokapalvelutyöntekijöiksi, ulkomaalaisia vieraita alkoi virrata.

Olin taannoin chileläisen Jamie Oliverin vastineen kanssa kuvaamassa ruokaohjelmaa helsinkiläisessä koulussa. Kokkiparka oli lentää takapuolelleen. ”Miksi lapset eivät ole kärttämässä leivoksia ja ranskalaisia? Katso nyt, tuokin lapsi ottaa salaattia, vaikkei kukaan ole vieressä pakottamassa? Kasvisruoka- ja allergiavaihtoehdot ilman erillistä lisämaksua? Jokainen osaa lajitella biojätteen? Kaikki tämä maksutta? Ei kai näin kuitenkaan joka koulussa voi olla?”

Mitäs siihen sanomaan, ollaan kehitetty tätä jo 70 vuotta. Me osataan tää.