Mukaan lukuseikkailuun

Sini Mikkola
Kirjoittaja on kolmen lapsen äiti, joka löytää yhteisistä lukuhetkistä rauhaa hektiseen arkeen. Kuva: Emmi Kaukelin


Pitkä työpäivä takana ja halu hengähtää. Puoliso laittaa ruokaa ja kolme lasta keksii kilpaa keinoja saada joltain huomiota. Yritän räpiköidä itseäni aktiiviseksi, vaikka keho ja mieli huutaa palautumistarvetta. Lapset nostavat panoksia huomion saamiseksi. Tekee mieli huutaa. En löydä yhteyttä lapsiin ja kukaan ei kuule ketään.

Sitten ymmärrän, että lapsellakin on valtava tarve palautua. Ehdotan, että lapset käyvät valitsemassa itselleen kirjat ja luen jokaiselle pätkän vuorollaan. Ja jotta luen kaikille yksin, omaa vuoroaan odotellaan ensin omaa kirjaa lukien. Tämä idea kelpaa, koska kaikki ovat vuosien varressa oppineet nauttimaan lukuhetkistä.

Lapsi on tullut huomatuksi ja kuulluksi ja huomaan, että minuakin kuunnellaan.

Ensimmäinen lapsi kömpii viereen ja nostaa syliin vauva-aikojen lempikirjan Jomppa Vompatista. Ihan pienessä hetkessä meillä on taas palautunut yhteys. Lapsi rentoutuu tuttuakin tutummasta kirjasta ja samalla voidaan vaihtaa kuulumisia. Kaivetaan vielä esiin toinen kirja ja uppoudutaan yhdessä mukaan uuden lainatun kuvakirjan seikkailuun. Lapsi on tullut huomatuksi ja kuulluksi ja huomaan, että minuakin kuunnellaan. Lapsi pystyy siirtymään ehdotettuihin muihin leikkeihin, kun tarve kohtaamiseen on hoidettu. Huomaan itsekin rentoutuneeni.

Kaksi vanhempaa lasta tulevat seuraavaksi kertomaan, että voitaisiin lueskella kolmisin, koska haluavat kuulla toistensa valkkaamat tarinat. Köllimme, juttelemme ja nauramme tarinoille. Joskus toiste heitetään kirjat pois ja tehdään itse jatkotarinaa vuorollamme. Nauramme taas ja ihmetellen ihailen, mistä lapset ovat mielikuvituksensa saaneet.

Lukuseikkailu on tervetullut tapa muistuttaa siitä, mitä kaikkea me voidaan yhdessä ja yksin lukemisesta saada. Parhaimmillaan kirjoista voi saada apua elämän etapeista ja kriiseistä selviytymiseen. Lukemisen turvallisissa hetkissä on helppo käsitellä vaikka tutista luopumista tai koulun aloittamista. Vaikkakin lapselle saattaa herätä tuttikirjaa lukiessa epäilys, että nyt sinä äiti kyllä yrität huijata minulta minun tutin.

Parhaimmillaan koko elämä on lukuseikkailua, jonka pohjaa rakennettaan jo varhaislapsuudessa.

Lähdimme yhtenä päivänä kotitehtävänä lasten kanssa kirjastoon. Neljävuotias menee rohkeasti kysymään kirjastonhoitajalta, että onkos Höpsö Hönttisaurus hyllyssä. Kirjastonhoitaja näpyttelee konetta ja tulee lapsen luokse. Ensimmäiseksi hän kehuu, että sinulla on kyllä hyvä huumorintaju, koska itsekin tykkää Höpsöstä. Harmillisesti tuo kirja on jollain toisella lainassa, mutta koska hän ja lapsi selvästi jakavat kirjasuosikkinsa, niin kirjastonhoitaja osaa suositella lapselle monta uutta kirjaa yhtä hyvällä huumorilla. Siitä pinosta löytyikin sitten meille uusia suosikkeja.

Neljävuotias sai viedä lempikirjansa päiväkotiin oman lukuseikkailun puitteissa. Heti ensimmäisenä hän pakkasi kassiin jo aiemmin mainitun Jomppa Vompatin, koska haluaa, että päiväkodin tärkeät aikuiset ja kaverit pääsevät myös tutustumaan Jomppaan. Oikeasti tutustumaan. Ei vain lukemaan, vaan tutustumaan lapselle tärkeään hahmoon. Ja siinä ollaan taas sitten myös kohtaamassa sitä lasta kirjaa lukiessa.

Parhaimmillaan koko elämä on lukuseikkailua, jonka pohjaa rakennettaan jo varhaislapsuudessa. Yhtä rikasta on lukemisen tuominen elämään myös myöhemmin. Jos lapselle lukeminen takkuaa, kannattaa kysyä suosikkeja tutuilta tai sieltä kirjastosta. Kun löytyy ensimmäiset kirjat, jotka herättävät kiinnostusta, alkaa portti loputtomiin uusiin maailmoihin avautua.


Tartu Lantun ja Ruutin lukuhaasteeseen 1.-21.11.2021

Kiedo meidät tarinaan -lukukampanja haastaa päiväkodit, perheet ja kaikki lasten lukuintoa kannustavat tahot yhteiseen lukuseikkailuun. Alla olevista linkeistä löydät lisätietoa ja materiaalia. 

#KiedoMeidätTarinaan #LueLapselle #Lukuseikkailu #LanttuJaRuuti

Jaa artikkeli

Lue myös nämä

Blogi Toinen aste Vanhempainliitto
19.2.2024

Laajemmat hartiat – noloa vai normaalia?

Miten oppilaitoksissa voitaisiin madaltaa kynnystä vanhempien yhteydenotoille? Ja miksi vanhempien kohtaamiseen kannattaa raivata työaikaa. Miksi opettaminen ei riitä?

Blogi
14.12.2018

Kivi kengässä kasvuyhteisöissä

Aslak Rantakokko kirjoittaa blogissaan ’kaikettomista’ kouluista, jotka tukevat heikosti erityislapsen tarpeita ja oppimista. Toivottaako koulu tervetulleeksi kaikki oppilaansa, vaiko vain ne, jotka kykenevät itseään aktiivisesti ohjaamaan?