Mikä minusta tulee isona?
Leena Herlevi-Valtonen
Kirjoittaja toimii Vanhempainliitossa viestinnän asiantuntijana ja viettää parhaillaan vuorotteluvapaata.
Työkaveri palasi vuoden vaihtuessa vuorotteluvapaalta ja kokoonnuimme porukalla kuulemaan hänen kokemuksiaan.
”No, mitä sä sait aikaiseksi?”
Sieltä se vain lipsahti, länsimaisen suorituskeskeinen arvokysymys omasta suustani. Oletus siitä, että hetken tauko työelämästä tarkoittaisi vaikkapa uuden harrastuksen aloittamista, väitöskirjan kirjoittamista, kodin täysremonttia, uuden kielen oppimista tai vaaroja uhmaavaa vaellusretkeä rapakon takana.
Ihan samaan tapaan me aikuiset edelleen utelemme vasta polven korkuisilta lapsilta, että mikä sinusta tulee isona? Onhan se ensiarvoisen tärkeää, että eskari-ikäisellä on kirkas mielikuva siitä, mihin parhaimmillaan noin 15–20 vuoden koulutuspolku lopulta johtaa.
Mutta olisiko sittenkin tärkeämpää, että lapsi voisi kasvaa luottavaisena tässä ja nyt, tämän hiekkakakun äärellä, tätä kuvaa piirtäessä, tätä satua kuunnellessa?
Mutta olisiko sittenkin tärkeämpää, että lapsi voisi kasvaa luottavaisena tässä ja nyt, tämän hiekkakakun äärellä, tätä kuvaa piirtäessä, tätä satua kuunnellessa? Kouluikäinen voisi opetella uusia taitoja tulevaa miettimättä, onnellisena siitä, että eräänä päivänä huomaa osaavansa lukea ja kappas, kertolaskutkin alkavat sujua? Yläkoululainen tietäisi, että saa riittävän tuen murrosiän riepottelemaan arkeen ja kaverisuhteisiinsa, sen sijaan että häntä tuupittaisiin liian aikaisin aikuisten maailmaan ratkomaan jäävuoren kokoisia ongelmia. Toisen asteen opiskelijat voisivat luottaa siihen, että heillä on kaikki mahdollisuudet pärjätä elämässä, vaikka maisteriohjelma ei ihan vielä olisikaan selvillä.
Tuli minun vuoroni ottaa pieni aikalisä ja kokeilla vuorotteluvapaata. Pilkka osui nyt omaan nilkkaan. Mitä aiot tehdä? Miten saat aikasi kulumaan? Onko sulla joku agenda?
Olemisen sietämätön keveys. Sen harjoitteleminen on listallani ykkösenä. Oppia olemaan tarpeeton ja viipymään niiden asioiden äärellä, jotka tekevät onnelliseksi, voimaannuttavat ja elvyttävät. Oppia näkemään metsä puilta, katsomaan asioita uudesta näkökulmasta. Antaa tilaa luovuudelle, joka on kehityksen ja ihmisenä kasvamisen edellytys, ihan missä iässä tahansa.
Kiitos työnantajani asenteen sekä nykyaikaisen ja joustavan työkulttuurin, palataan asiaan kesäkuussa!
Jaa artikkeli
Lue myös nämä
Digitaalinen yhteistyö luo kurkistusikkunan lapsen päiväkodin arkeen
Hei vanhempi, huoltaja, äiti, isä! Kuinka kodin ja varhaiskasvatuksen välinen viestintä sujuu lapsesi päiväkodissa? Pääsetkö kurkkaamaan lapsesi digitaalista kasvun kansiota ja osallistumaan sen päivitykseen? Välittyykö ryhmän pedagoginen suunnittelu teille kotiin päin? Onko sinulla mahdollisuus seurata lapsesi arkea päiväkodissa valokuvien tai videoiden kautta?
Kivi kengässä kasvuyhteisöissä
Aslak Rantakokko kirjoittaa blogissaan ’kaikettomista’ kouluista, jotka tukevat heikosti erityislapsen tarpeita ja oppimista. Toivottaako koulu tervetulleeksi kaikki oppilaansa, vaiko vain ne, jotka kykenevät itseään aktiivisesti ohjaamaan?