Mikä minusta tulee isona?
Leena Herlevi-Valtonen
Kirjoittaja toimii Vanhempainliitossa viestinnän asiantuntijana ja viettää parhaillaan vuorotteluvapaata.
Työkaveri palasi vuoden vaihtuessa vuorotteluvapaalta ja kokoonnuimme porukalla kuulemaan hänen kokemuksiaan.
”No, mitä sä sait aikaiseksi?”
Sieltä se vain lipsahti, länsimaisen suorituskeskeinen arvokysymys omasta suustani. Oletus siitä, että hetken tauko työelämästä tarkoittaisi vaikkapa uuden harrastuksen aloittamista, väitöskirjan kirjoittamista, kodin täysremonttia, uuden kielen oppimista tai vaaroja uhmaavaa vaellusretkeä rapakon takana.
Ihan samaan tapaan me aikuiset edelleen utelemme vasta polven korkuisilta lapsilta, että mikä sinusta tulee isona? Onhan se ensiarvoisen tärkeää, että eskari-ikäisellä on kirkas mielikuva siitä, mihin parhaimmillaan noin 15–20 vuoden koulutuspolku lopulta johtaa.
Mutta olisiko sittenkin tärkeämpää, että lapsi voisi kasvaa luottavaisena tässä ja nyt, tämän hiekkakakun äärellä, tätä kuvaa piirtäessä, tätä satua kuunnellessa?
Mutta olisiko sittenkin tärkeämpää, että lapsi voisi kasvaa luottavaisena tässä ja nyt, tämän hiekkakakun äärellä, tätä kuvaa piirtäessä, tätä satua kuunnellessa? Kouluikäinen voisi opetella uusia taitoja tulevaa miettimättä, onnellisena siitä, että eräänä päivänä huomaa osaavansa lukea ja kappas, kertolaskutkin alkavat sujua? Yläkoululainen tietäisi, että saa riittävän tuen murrosiän riepottelemaan arkeen ja kaverisuhteisiinsa, sen sijaan että häntä tuupittaisiin liian aikaisin aikuisten maailmaan ratkomaan jäävuoren kokoisia ongelmia. Toisen asteen opiskelijat voisivat luottaa siihen, että heillä on kaikki mahdollisuudet pärjätä elämässä, vaikka maisteriohjelma ei ihan vielä olisikaan selvillä.
Tuli minun vuoroni ottaa pieni aikalisä ja kokeilla vuorotteluvapaata. Pilkka osui nyt omaan nilkkaan. Mitä aiot tehdä? Miten saat aikasi kulumaan? Onko sulla joku agenda?
Olemisen sietämätön keveys. Sen harjoitteleminen on listallani ykkösenä. Oppia olemaan tarpeeton ja viipymään niiden asioiden äärellä, jotka tekevät onnelliseksi, voimaannuttavat ja elvyttävät. Oppia näkemään metsä puilta, katsomaan asioita uudesta näkökulmasta. Antaa tilaa luovuudelle, joka on kehityksen ja ihmisenä kasvamisen edellytys, ihan missä iässä tahansa.
Kiitos työnantajani asenteen sekä nykyaikaisen ja joustavan työkulttuurin, palataan asiaan kesäkuussa!
Jaa artikkeli
Lue myös nämä
Oppimista estävä pato voidaan murtaa
Autismikirjo ei estä opiskelua, mutta voi tehdä siitä kivikkoista ja lannistavaa, jos riittävää tukea ei löydy. Kokemusasiantuntija Heikki Ojala kirjoittaa omasta koulutiestään, noidankehästä ja siitä, kuinka hän lopulta ylitti esteet ja onnistui. ”Vaikka elämän virtaan muodostuisi esteeksi tilapäinen pato, se on aina mahdollista päihittää!”
Olisinhan minä auttanut, jos olisin tiennyt
Kuulemme usein työssä ja omassa arjessamme, että nuoret eivät kerro ongelmistaan, vaikka heitä kannustaisi siihen. Jotta pystymme kertomaan hankalista ja aroista asioista, tarvitsemme luotettavia ihmisiä, jotka eivät tuomitse meitä vaan hyväksyvät meidät sellaisina kuin olemme. Luottamus on kuitenkin huomattavasti monimutkaisemmin rakentuva tila kuin mikään yksittäinen lause. Luottamuksen syntyminen vaatii aikaa tutustua ja ennen kaikkea tahtoa rakentaa luottamusta ja toimia sen arvoisesti.