Mikä on koulun lapsikuntoisuus?

17.6.2019

Sari Haapakangas ja Aslak Rantakokko 

Kirjoittajat toimivat Suomen Vanhempainliitossa erityiskasvatuksen asiantuntijoina ja työskentelevät hankkeessa, jonka tehtävänä on edistää lasten ja nuorten yhdenvertaisuutta kotien ja kasvuyhteisöjen kanssa yhteistyössä.


”Ensimmäinen kerta tässä oppilaitoksessa oli inhimillinen katastrofi. Oppilaitoksen tapa toimia johti lapsemme akuutille psykiatrian vastaanotolle ja meidät vanhemmat kotikuntoutuksellisen ja kasvatuksellisen kriisin keskelle. Päätimme, että emme enää ikinä päästä lastamme tuohon kurimukseen vapaaehtoisesti. Toipuminen oppilaitoksen aiheuttamasta syöksykierteestä kesti kolme vuotta opiskelijalta. Me vanhemmat emme ole vieläkään täysin ymmärtäneet, miksi oppilaitos toimi kuten toimi, saatikka toipuneet siitä, mitä kutsumme yhä lapsemme kaltoinkohteluksi ympäristössä, jonka pitäisi olla lapsellemme se turvallisin ja ymmärtäväisin. Ympäristö, joka on täysin vapaa asenteista ja ennakkoluuloista. Oma opettaja aliarvioi, moitti kovasanaisesti ja käytti täysin vääriä keinoja lapsen tukemiseksi tai motivoimiseksi. Niin kirjallisesti kuin sanallisestikin. Ennenkuulumatonta ammattitaidon puutetta ja suoranaista julmuutta suunnalta, jossa ihmisten kohtaamisen ja erityisen tuen osaamisen pitäisi olla vahvinta”.  

Näin totesi eräs erityislapsen isä, kun häneltä kysyttiin, miten hänen lapsensa opinpolku on sujunut siirryttäessä peruskoulusta toisen asteen opintoihin. Nyt kyseinen nuori mies opiskelee samaisessa oppilaitoksessa; oppii, kehittyy, kuntoutuu ja voimaantuu itsenäiseen elämään erinomaisesti. Mikä on muuttunut, että täsmälleen sama paikka tällä kertaa toimii ja tulos on ensimmäiseen käyntikertaan verrattuna päinvastainen?

Jospa lopettaisimme puhumisen yksinomaan lasten koulunkäyntikykyisyydestä ja herättäisimme keskustelua myös koulun lapsikuntoisuudesta?

Vastaus on pelottavan yksinkertainen. Selkein muuttuja on opettaja. Nyt nuoren miehen oppilaitoselämässä on läsnä ammatti-ihminen, joka kutsuu oppilaitaan yhteistyöhön kehuen, vaihtoehtoja antaen, lempeästi, mutta määrätietoisesti ohjaten ja opastaen. Hoksauttaen ja oivalluttaen. Pienenkin hyvän huomaten ja siten oppimista ja pärjäämistä hiljalleen vahvistaen. Opetettavaansa taidoissaan voimaannuttaen. Tämän ilmiön soisi toistuvan opinpolulla ja kasvuyhteisöissä pienestä pitäen.  

Jospa lopettaisimme puhumisen yksinomaan lasten koulunkäyntikykyisyydestä ja herättäisimme keskustelua myös koulun lapsikuntoisuudesta; koulun kyvystä tukea jokaista lasta kasvamaan, oppimaan, kehittymään ja erityislasten kyseessä ollen, kuntoutumaan

Lasten koulumotivaation ja käsityksen itsestään oppijana on todettu muotoutuvan vahvasti kolmen ensimmäisen kouluvuoden aikana. Opettajien ja vanhempien arvot sekä lasta koskevat odotukset ja uskomukset vaikuttavat vahvasti lapsen minäkuvaanmotivaatioon ja koulumenestykseen. (Aunola 2002.) Erityistä tukea tarvitsevien lasten kohdalla tarvitaan erityisen paljon kannustusta, uskoa lapsen kykyihin ja kykyä nähdä lapsen vahvuudet diagnoosin takaa. Tukevatko koulu ja koti kaikkien erityistä tukea tarvitsevien lasten kasvua kohti täyttä potentiaaliansa, vai ohjataanko heitä lähtökohtaisesti kurkottelemaan matalalleVaarana on, että heidän todellinen osaamisensa ja vahvuutensa jäävät erityisyyden alle 

Vahvuusperustaisuus ja positiivinen pedagogiikka ovat muuttamassa koulujen toimintakulttuuria tukemaan entistä paremmin kaikkien lasten yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja hyvinvointia. Tavoitteena on auttaa koulu- ja kasvuyhteisöjä kukoistamaan panostamalla tietojen ja taitojen opettamisen rinnalla hyvinvoinnin opettamiseen ja vahvistamiseen. Lapset oppivat saavuttamaan myönteisiä tunnekokemuksia, lisäämään sinnikkyyttä, muodostamaan merkityksellisiä ihmissuhteita sekä hyödyntämään vahvuuksiaan. Hyvinvoivat lapset ja nuoret myös oppivat paremmin ja nopeammin. 

Erja Sandberg ja Eliisa Leskisenoja (2019) muistuttavat, että positiivinen pedagogiikka ei tarkoita koulutyön helppoutta, vaatimustason laskua, viihteellisyyttä, ongelmien vähättelyä tai ruusunpunaista höttöpedagogiikkaa. Vastoinkäymiset ja haastavat tilanteet sekä vaikeiden tunteiden hyväksyminen ja hyödyntäminen osana tunteiden palettia kuuluvat elämään ja hyvinvointityöhön. 

Koulun kannattaa pitää ovensa auki vanhemmille ja kolmannen sektorin toimijoille

Tämän suuntaiseen toimintakulttuurin muutossavottaan tarvitaan mukaan myös kodit ja kolmas sektori. Koulu ei voi eikä sen tarvitse toimia enää erillisenä yksikkönä, vaan sen kannattaa pitää ovensa auki vanhemmille ja kolmannen sektorin toimijoille, joissa on valtava potentiaali olla osallisina lasten hyvinvoinnin edistämisessä. Koulu on luonteva asuinyhteisön keskus, joka voi tarjota tekemisen paikkoja vanhemmille ja järjestöille paitsi iltaisin, myös koulupäivän aikana. Vanhempia ja isovanhempia voi pyytää Koulun korviksi välitunneille, apukäsiksi luokkaan tai vaikka lukemaan lapsille. Järjestöiltä puolestaan löytyy apuja Elävän kirjaston, kokemusasiantuntijapajan tai moninaisuuden päivän järjestämiseen, messuvanhempainiltaan tai vaikkapa pitämään Minäkerhoa tai Voimapajaa koululle hyvinvointia tukemaan. 

Vahvuusperustaisuus liittyy vahvasti myös yksilöllisiin kohtaamisiin, joissa lapselle välittyy tunne siitä, että on arvokas ja hyvä ihan omana itsenään. Kokemus kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta on tärkeää meille jokaiselle. Kotona ja koulussa on paljon arjen mikrohetkiä ruokapöydän ääressä, ohimennen moikatessa tai illalla saunan lauteilla ja iltasadun äärellä, joissa aikuiset voivat osoittaa lapsille rakkautta ja välittämistä.

Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on perusta omanarvon tunteen rakentumiselle. Ilman näitä kohtaamisia lapsi ei ehkä tule tunnistetuksi sellaisena kuin hän pohjimmiltaan on; hyvä ja kelpaava. Kohtaamisten kautta myös jokaisen vahvuudet tulevat esiin ja lapsi pääsee kukoistamaanLapsi rakentaa muilta saadutunnustuksen kautta itsetuntoaan ja minäpystyvyyttään. Itsetunnoltaan vahva lapsi alkaa antaa paitsi muille, myös itselleen tunnustusta ja hänen sisäinen motivaationsa vahvistuu.  

Erityislasten kohdalla tämä kaikki on ensiarvoisen tärkeää, koska heidät useimmiten määritellään ja tunnistetaan diagnoosin kautta. Sama koskee myös kaikkea muutakin kategorisointia ja ihmisten luokittelua tiettyihin ryhmiin. Paras tapa purkaa ennakkoluuloja ja stereotypioita ovat ihmisten väliset kohtaamiset. Asenteet muuttuvat ihminen kerrallaan ja onneksi tämä muutos alkaakin hiljalleen näkyä. Työsarkaa on kuitenkin vielä paljon hyvinvoinnin polarisoituessa yhä vahvemmin pärjääjiin ja putoaviin. Rakennetaan yhdessä turvaverkko eli kodin, kasvuyhteisöjen, kolmannen sektorin ja palvelujärjestelmän yhteistyö niin vahvaksi, ettei yksikään lapsi putoa siitä läpi. 


Olemme heinäkuussa 2019 mukana Porin SuomiAreenassa Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin ja Kuntaliiton järjestämässä paneelikeskustelussa Koulu hyvin, kaikki hyvin. Tämä blogi kuuluu paneeliblogisarjaan, jossa tuodaan esille kaikkien lasten ja nuorten osallisuutta koulussa ja sitä kautta myöhemmin yhteiskunnassa ja työelämässä.

 

Koulu hyvin, kaikki hyvin – kasvaako minusta tulevaisuuden osaaja?

Tiistai 16.7. klo 11.30-12.30
SuomiAreena, Pori, Eetunaukion lava, Itäpuisto
Kielet: Suomi, Viittomakieli

#suomiareena #kouluhyvin

Jokainen vanhempi toivoo, että oma lapsi pärjäisi tulevaisuudessa. Peruskoulun kantavia ajatuksia ovat tasa-arvo ja yhdenvertaisuus sekä hyvä opetus, ohjaus ja tuki. Koululla on merkittävä rooli siinä, kuinka hyvin lapsi myöhemmin kiinnittyy yhteiskuntaan. Jos lapsi kokee olevansa osallinen koulussa, kiinnittää koulutus nuoren yhteiskuntaan ja työelämään. Miten toteutetaan onnistunut oppimisen polku kaikille – myös tukea tarvitseville?

Keskustelemassa: 
Klaus Karkia, puheenjohtaja, kokemusasiantuntija, ADHD-liitto
Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu, Lapsiasiavaltuutetun toimisto
Ulla Siimes, toiminnanjohtaja, Suomen Vanhempainliitto
Taneli Tiirikainen, opetusyksikön päällikkö, Porin kaupunki, Sivistystoimiala

Tilaisuuden juontaa Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen

KESY - Keskustelu symbolein

KESY on pelimuotoon muokattu kommunikaatioväline, jonka kuvat ja tunnehymiöt on nopea napata käyttöön. Korttien avulla lapsi voi kertoa ja näyttää miten hänellä menee, riippumatta siitä millainen on hänen kykynsä sanallistaa asioita.

Tutustu KESYYN tästä