Sain olla mukana jossakin merkityksellisessä

Eeva Takala

Kirjoittaja on Vanhempainliiton johtokunnan jäsen ja aktiivinen vanhempaintoimija Jyväskylästä.

Väistyvänä johtokunnan jäsenenä lupasin kirjoittaa liittokokousviikonlopusta. Vaikka flunssan harson läpi sitä junamatkalla muistelinkin ja kirjoittelin avainsanoja muistiin, tarkkaan dokumentointiin en pysty enkä sitä tavoittelekaan. Ja kai se niin onkin, että usein se, mitä jostakin  asiasta jää mieleen on tunnepitoinen, kokemus tai fiilis. Opinko, osasinko, millainen olin, miten meni noin niinku omasta mielestä?

Tämä koskee myös niitä koululaisia ja opiskelijoita, joiden vanhempien edustajina Suomen Vanhempainliiton johtokunnassakin työskentelemme. Paljon tapahtuu myös oppimista, jonka merkitystä ei heti hiffaa. Ehkä vasta ajan päästä itsekin tajuan, mitä nämä vuodet johtokunnassa ovat minulle opettaneet. Nyt päällimmäisenä on ilo ja jonkin sortin haikeus siitä, miten nopeasti neljä vuotta hurahti ja miten olenkaan tästä pestistä pitänyt. Samaan syssyyn tunteeseen sekoittuu helpotusta – teen tilaa jollekin uudelle ja iloitsen myös uusien johtokunnan jäsenten puolesta.

Perjantai-iltana saavun junantuomana Pasilaan. Iltapalaa pitäisi lähteä ostamaan, mutta pakko kokeilla saanko Vanhempaintoiminnan mentoreiden ihka ensimmäisen webinaarin näkymään. Ja jes, näkyy ja kuuluu. Ja tuntuu. Hyvä virittäytyminen viikonlopun agendaan, puhutaan asiaa vanhempaintoiminnan johtamisesta ja myötätuntoisesta vanhemmuudesta.

Asialliset hommat hoidetaan, mutta myös käkätykselle ja siinä sivussa villille ideoinnille on tilaa. Tutustuu uusiin ihmisiin, kuulee erilaisia tarinoita, oppii ehkä kuuntelemaankin.

Parin viime vuoden tapaan kokoontuu Allianssi-talolle aamutuimaan iloista ja ehkä vähän jännittynyttäkin väkeä. Tavanomaista säpinää valtakirjojen tarkistuksen kanssa. Tuttuja ja melkoisesti uusiakin kasvoja. Kuppi kahvia, vähän evästä ja kokous alkaa. Tämä virallisten (ja kirjaimellisesti usein puuduttavien) kokousten puoli on sitä osaa yhdistystoiminnasta, jonka takia en ole pitänyt itseäni koskaan järjestöihmisenä. Mutta hyvin valmisteltu ja napakasti johdettu kokous tuo turvaa. Keskustelu strategiasta pienemmissä porukoissa antaa mahdollisuuden kokemusten ja näkemysten jakamiseen.

Yhteistyö moniääniset sanansaattajat

Päivän kohokohta seuraa lounaan jälkeen, kun uudet johtokunnan jäsenet esittäytyvät. Kukin omannäköisesti. Mahtavia, innokkaita vanhempaintoiminnan ja koti-kouluyhteistyön sanansaattajia eri puolilta Suomea. Hyviä tyyppejä, laajaa kokemusta ja johtokuntatyöhön moniäänistä näkemystä. Ääntenlaskutauolla kuullaan sisäilma-asiaa, saa ideoida kannustuslauseita liiton joulukalenteriin ja onpa mahdollisuus pieneen salsatuokioonkin.

Tällainen vaihtelu on ollut myös johtokunnassa toimimisen suola ja sokeri. Asialliset hommat hoidetaan, mutta myös käkätykselle ja siinä sivussa villille ideoinnille on tilaa. Tutustuu uusiin ihmisiin, kuulee erilaisia tarinoita, oppii ehkä kuuntelemaankin. Vakavia ja tärkeitä asioita, vaikuttavaa työtä ja sitkeyttä muutoksen tekemisessä, silloin kun sitä tarvitaan. Valovoimainen toimiston väki esikuvana sinnikkyydestä ja työn ilosta tärkeiden asioiden edessä.

Koti-kouluyhteistyön rakentamiseen sitoutuneita, sydämellään ja omalla osaamisellaan pyyteettömästi mukana olevia ihmisiä ei ole koskaan liikaa.

Ilta huipentuu uusien johtokunnan jäsenten kukitukseen. Iloisia ilmeitä ja valokuvausta. Tänä vuonna oli niin hyviä ehdokkaita, että todellakin toivon, että ensi vuonna asetutte taas ehdolle. Koti-kouluyhteistyön rakentamiseen sitoutuneita, sydämellään ja omalla osaamisellaan pyyteettömästi mukana olevia ihmisiä ei ole koskaan liikaa. Niin kuin tässä johtokunnassa olleet ihanaiset, joiden kanssa en valitettavasti päässyt keilaamaan ja illastamaan, kun tauti kiristi otettaan. Huonekaveri-Päivin kanssa paransimme kuitenkin maailmaa ja vanhempaintoimintaa, minkä jaksoimme.

Sunnuntai-aamuna kokoonnumme vielä johtokunnan kokoukseen. Vilkasta keskustelua ajankohtaisista asioista, hankkeista ja lasten harrastusmahdollisuuksista… Työjärjestyksessä olevat asiat saadaan kuitenkin pakettiin aikataulussa ja vieläpä joulupussit matkaan. Mainio hävikkilounas kruunaa aamupäivän.

Juna vie Jyväskylään. Matkalla mietin, että neljä vuotta – eikä suotta! Aika meni nopeasti, kaikenlaista tietoa on takkiin tarttunut, moneen ihanaan ihmiseen olen tutustunut ja hyviä keskusteluja käynyt. Yhdessä pohtimisen, tekemisen ja aikaansaamisen tunnetta. Iloa ja naurua, varmasti jokunen kyynelkin. Kiitollisuutta. Sain olla mukana jossakin merkityksellisessä. Kunpa tämä tunne olisi yhä useamman taskussa, niin lapsen, nuoren kuin aikuisenkin.

Valoisaa joulun odotusta kaikille!