Tarvitaan toimintaa, jotta saadaan toivoa!

Valtteri Tervala
Kirjoittaja toimii Suomen Vanhempainliitossa järjestötoiminnan asiantuntijana.


Palasin takaisin Vanhempainliittoon muutaman vuoden toimivapaalta ja se sai minut miettimään lapsiperhearkea ja sitä, mistä se meidän perheessämme koostuu. Lapsiperhevaihe on suhteellisen pitkä aika elämässämme mutta sitäkin tärkeämpi. Ruuhkavuosiksikin kutsuttu aika on herättänyt minussa paljon mietteitä ja tunteita. Perheen, työn, vapaaehtoistyön, opintojen ja harrastusten yhteensovittaminen aiheuttaa väkisinkin suorittamisen tunteen. Tässä riittämättömyyden ajanjaksossa on kuitenkin paljon toivoa. Sitä luo toiminta niin kotona kuin koulussa.

Tärkeintä on, että lapsella on mahdollisuus kasvaa turvallisessa ympäristössä.

Vauva-aika meillä kului lähtökohtaisesti kotona, jonka jälkeen arki siirtyi paljon myös varhaiskasvatukseen ja sen jälkeen perusopetukseen. Reilu vuosi sitten oppivelvollisuutta pidennettiin koskemaan toista astetta mutta siihen on meidän perheessämme vielä aikaa. Mietin nyt kasvun- ja oppimisen polkua lasteni kohdalla. Vanhempana ja isänä en voisi kuvitellakaan tilannetta, että lapseni joutuisivat kulkemaan polkua ilman tukeani.

Kotona lasten kanssa yhteinen toiminta, esimerkiksi askartelu, lautapelaaminen tai yhteiset lukuhetket, tuovat toivoa siitä, että lapset kasvavat onnellisiksi, ystävällisiksi ja pärjääviksi ihmisiksi. Samalla rakennetaan elinikäistä luottamusta lasten kanssa. Tärkeintä on, että lapsella on mahdollisuus kasvaa turvallisessa ympäristössä.

Olemme erittäin onnellisessa asemassa Suomessa, että meillä on edelleen yksi maailman parhaimmista varhaiskasvatus- ja koulujärjestelmistä. Meidän vanhempien kasvatusapuna ovat upeat ammattikasvattajat ja opettajat. Vanhemman läsnäolo ja lasten huomaaminen, arvostaminen, rohkaiseminen sekä kuuleminen ovat varmasti yksinkertaisimpia keinoja tukea oppimisen polkua kotona.

Lapsi viettää suuren osan nuoruudestaan kasvatusyhteisöissä. Siksi on tärkeää, että vanhempina olemme mukana myös niissä yhteisöissä ja yhteistyössä. Olen toiminut muun muassa yhteisöllisessä oppilashuoltoryhmässä vanhempien edustajana, mikä avasi paljon ymmärrystä toiminnasta lasten hyvinvoinnin turvaamiseksi kasvatusyhteisöissä. Lapsikohtaisen kodin ja koulun / päiväkodin välinen yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää mutta koen, että lähes yhtä tärkeää on ryhmä- ja kasvatusyhteisön tasoinen yhteistyö.

Ne kaikki loivat toivoa. Toivoa siitä, että lasten elämässä kaikki on ja menee lopulta hyvin.

Nyt koronan jälkeen monissa kasvatusyhteisöissä herätellään uudelleen yhteistyötä kodin ja koulun välillä. Nyt jos koskaan on se hetki, kun lapset tarvitsevat yhteistä huolenpitoa, rohkaisua ja tukea. Vanhempaintoiminta vahvistaa kouluhyvinvointia. Toiminta voi olla yksikertaisimmillaan vanhempien tutustumista toisiinsa. Meidänkin lasten vanhempienryhmässä on sovittu lasten leikkitreffejä vanhempien aloitteesta ja siten luotu uusia ystävyyksiä sekä lasten että vanhempien välillä.

Kodin ja koulun yhteistyö ei ole vain opetusvelvollisuuden täyttämistä. Se on molemminpuolista arvostusta, kunnioitusta ja yhteisvastuullista lasten etujen huomioimista. Lasten osallistaminen yhteistyöhön on monella tavalla palkitsevaa. Meidän perheemme matkalla vanhempaintoiminnassa on lasten, vanhempien ja kasvatusyhteisön kanssa toteutettu muun muassa lukuhetkiä päiväkodissa, pihamaalauksia, retkiä ja kotieläintilavierailuja. Ne kaikki loivat toivoa. Toivoa siitä, että lasten elämässä kaikki on ja menee lopulta hyvin.

Jaa artikkeli

Lue myös nämä

Maarit Laurinen
Blogi Hyvinvointi Johdolle Opettajille Vanhempaintoimijoille
20.8.2018

Kouluruokailu, mikä ihana palvelu!

Blogisarjamme: Kouluruokailu 70 vuotta
”Positiivisella omalla asenteella ja kiinnostuksella lapsensa kokemuksiin kouluruokailusta sekä vanhempana oman koulun kouluruokailua seuraamalla sinustakin on mahdollista tulla suomalaisen järjestetyn kouluruokailun fani.”

7.5.2021

Myötätunto – keskeinen ihmisyydessä, vanhemmuudessa ja turvallisessa yhteisössä

Myötätunto on taito, jota tulee harjoittaa läpi elämän, kirjoittaa Margit Sjöroos.