Vanhempainyhdistys tukemaan perheiden hyvinvointia!

Kati Perander

Kirjoittaja on Martinniemen koti-koulutoimikunnan puheenjohtaja Oulusta.


Lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen sekä perheiden osallisuuden ja yhteisöllisyyden lisäämisen merkitys on kasvanut viime vuosina yhä tärkeämpään rooliin myös vanhempain-toiminnassa. Mietimme Martinniemen alakoulun koti-koulutoimikunnassa, miten voisimme osaltamme vastata konkreettisella tavalla näihin haasteisiin.

Päädyimme kokeilemaan Tekemisen passia, jolla kannustimme perheitä tekemään yhdessä passissa mainittuja asioita, ja palauttamaan passi opettajalle, kun 10 tekemistä on kasassa. Palautetut passit osallistuivat pieneen arvontaan. Oli iloinen yllätys, miten hyvin perheet tarttuivat haasteeseen. Reilusta kolmestasadasta perheestä yli 200 lähti mukaan.

Onnistuneesta kampanjasta intoutuneina kokeilimme seuraavaksi tunne- ja turvataitopassia, jossa oli sama toimintaperiaate, mutta tehtävät liittyivät tunne- ja turvataitoihin. Tähänkin saimme perheitä hyvin aktivoitua. Noin 80 perhettä palautti passin, vaikka tehtävät olivat hyvin eri luonteisia, kuin tekemisen passissa. Jos toteuttaisimme tämän nyt, kokemuksen perusteella rajaisimme suoritettavien tehtävien määrän tämän passin osalta viiteen.

Kannustan muitakin vanhempainyhdistyksiä ja koti-koulutoimikuntia ottamaan passit käyttöön ja muotoilemaan niitä juuri omaan toimintaympäristöön sopiviksi! Löydät passimallit tämän blogin yhteydestä.

Toivotan kaikille lukijoille hyvää kouluvuotta ja uskallusta kokeilla uusia juttuja!

Perheen yhteisiä hetkiä

Malli Martinniemen alakoulun kotikoulutoimikunnan laatimasta Tekemisen passista.

Malli Martinniemen Koti-koulutoimikunnan Tekemisen passista, jonka avulla perheet haastettiin yhteisen tekemisen äärelle.

Tunne- ja turvataitoja

Malli Martinniemen alakoulun kotikoulutoimikunnan laatimasta tunne- ja turvataitopassista.

Malli Martiniemen kotikoulutoimikunnan laatimasta tunne- ja turvataitopassista.

 

Jaa artikkeli

Lue myös nämä

Blogi Vanhempainliitto
20.5.2024

Vanhempi, muistathan tukea myös korkeakoulussa opiskelevaa nuortasi

Opintojen aloituksen ja mahdollisen toiselle paikkakunnalle muuttamisen myötä moni nuori täyttelee ensimmäistä kertaa opinto- ja asumistukihakemuksia ja pähkäilee sitä, mikä sähkösopimus omaan yksiöön kannattaisi ottaa. Aikuistuminen ei tarkoita, että nuoren tulisi pärjätä yksin. Muistetaan tukea myös korkeakouluopiskelijoita.

19.5.2025

Vastuullisuus luo hyvää

Vastuullisuus on yksi hyvinvoinnin ja hyvän elämän avaimista. Se on merkittävä voimavara yksilön terveelle ja positiiviselle kehitykselle. Vastuullisuus tunnistetaan ihmisen kukoistuksen, resilienssin ja terveen toiminnan keskeiseksi tekijäksi. Se auttaa meitä tekemään parempia päätöksiä ja valintoja, tuottaa positiivisia seurauksia sekä edistää myös muiden hyvinvointia ja yhteistä hyvää.