Varhaiskasvatukselle kiitos!

Merja Korhonen

Kirjoittaja on Suomen Vanhempainliiton varhaiskasvatuksen asiantuntija


Silloin, kun kaikki muuttuu ja mullistuu, pysyvien, tavallisten ja toistuvien asioiden merkitys korostuu. Tänä keväänä olimme sen tosiasian edessä, että arjen rakenteet sortuivat ympäriltämme ja perheiden elämä meni lyhyessä ajassa epäjärjestykseen.

Varhaiskasvatus on pystynyt koronakriisin keskelläkin tarjoamaan jotain normaalia ja pysyvää perheille, jotka ovat varhaiskasvatusta käyttäneet. Tutut aikuiset ja toistuva päiväjärjestys ovat tuoneet lapsille turvaa. Useissa päiväkodeissa henkilökunta ajatteli myös niitä lapsia, jotka eivät varhaiskasvatukseen osallistuneet. Perheisiin pidettiin yhteyttä eri tavoin; järjestettiin virtuaalisia tapaamisia, joihin lapset ja vanhemmat osallistuivat yhdessä, lapsia haettiin kotoa pienille metsäretkille tai henkilökunta kokosi puuhapusseja lapsia ilahduttamaan.

Nämä asiat kertovat henkilökunnan omistautumisesta tärkeälle työlleen, mutta myös suuresta sydämestä ja halusta ilahduttaa ja auttaa.

Moni päiväkoti otti suuren digiloikan järjestäessään eskarihetkiä ja muunlaisia pedagogisia toimintoja kotona oleville lapsille verkon välityksellä. Myös uusia sosiaalisen median kanavia avattiin ja niiden kautta lapset pystyivät esimerkiksi lähettämään kuvien välityksellä terveisiä kavereilleen. Nämä asiat kertovat henkilökunnan omistautumisesta tärkeälle työlleen, mutta myös suuresta sydämestä ja halusta ilahduttaa ja auttaa.

Perheissä korona-aika on koettu hyvin eri tavoin riippuen siitä, minkä ikäisiä lapsia perheessä on. Monet varhaiskasvatusikäiset lapset ovat viettäneet pari kuukautta kotona, jolloin työn ja perheen yhteensovittaminen on edellyttänyt kekseliäisyyttä, joustoa ja yhteen hiileen puhaltamista. Joissain pikkulapsiperheissä on innovoitu lastenhoitojärjestelyjä yhdessä naapureiden kanssa; kahden perheen voimat ovat yhdistyneet yhteisessä lastenhoitokuviossa, jossa hoitovuoro osuu kohdalle joka toinen päivä ja joka toinen päivä on rauhallisempaa aikaa keskittyä omiin töihin.

Varhaiskasvatuksen kesäaika on tavallisuudesta poikkeava monessa paikassa. Lapsia saattaa olla aiempaa enemmän hoidossa, eivätkä aikaisempien kesien järjestelyt välttämättä kesähoidon osalta toimi. Voimia ja jaksamista kaikkiin päiväkoteihin ja koteihin. Ratkaistaan yhdessä isot ja pienet murheet, iloitaan lämpenevistä päivistä ja luonnon vehreydestä.

Jaa artikkeli

Lue myös nämä

Blogi Vanhempainliitto Varhaiskasvatus
7.9.2022

Yhteinen tuen polku varhaiskasvatuksessa

Lapsen tuki varhaiskasvatuksessa uudistui elokuun alussa, uudistusta toivottiin ja odotettiin pitkään. Tukea yhtenäistettiin perusopetuksen tuen kanssa. Lapsen kannalta merkityksellistä on, että tuki muodostaa johdonmukaisen jatkumon varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen aikana ja edelleen lapsen siirtyessä perusopetukseen. Syksyn vanhempainilloissa ja vanhemmille viestitellessä on tärkeä avata lapsen oikeutta tukeen sekä kertoa tuen järjestelyistä ja toteutuksesta. Kysymyksille ja keskustelulle tulee varata riittävästi aikaa.  

Blogi Vanhempainliitto
15.10.2021

Kun meidän perheestä otettiin koppi

Blogikirjoituksessaan toisen asteen opinnot aloittaneen nuoren äiti haluaa jakaa hyvänä käytäntönä oppilaan tarpeista lähtevän joustavan tuen toimintamallin.