Yhdessä kohti yhdenvertaisuutta
Aada Rouhiainen
Kirjoittaja on joulukuussa 2024 erityisopettajaksi valmistuva erityispedagogiikan opiskelija. Kuvassa myös Aadan perheeseen kuuluva Pete.
Leikkaukset uhkaavat tällä hetkellä monien liittojen toimintaa ja liittokenttä on laajalti murroksessa. Maailma muuttuu ja liittojen toiminta sen mukana, mutta toivon sydämestäni, että Vanhempainliitto jatkaa omaa tärkeää työtänsä ja pystyy tekemään sitä myös jatkossa suurella sydämellä ja riittävillä resursseilla.
Pääsin tutustumaan Vanhempainliiton toimintaan valmistumiseni kynnyksellä loka- ja marraskuun kestäneen harjoitteluni ajan. Halusin tutustua liiton toimintaan syvemmin ja tutkailla tulevan työni kannalta keskeisiä teemoja erilaisesta tulokulmasta kuin koulumaailmassa työskennellessäni. Erityisopettajan työtä ja Vanhempainliiton toimintaa ohjaavat keskenään hyvin samankaltaiset arvot ja periaatteet. Lasten, nuorten ja heidän huoltajiensa osallisuus ja etu ohjaavat kaikkea toimintaa.
Kenenkään meistä ei tarvitse jaksaa yksin, oli kyse sitten työstä tai vanhemmuudesta.
Vanhempainliitolla työskentely oli itselleni valtavan antoisa kokemus ja muutaman kuukauden aikana työyhteisöstä tuli minulle todella tärkeä ja arvokas turvaverkko. Pääsin yhdessä eri alojen asiantuntijoiden kanssa hyödyntämään omaa osaamistani erityispedagogiikan kentältä. Työskentelin pääsääntöisesti erityiskasvatuksen ja yhdenvertaisuuden teemojen parissa. Harjoittelun aikana pääsin muun muassa tuottamaan kodin ja koulun kohtaamista käsitteleviä materiaaleja sekä lisäämään tietoisuutta neuro- ja autismikirjon erityispiirteistä jakamalla kokemusasiantuntijoiden tarinoita sosiaalisen median kanavissa.
Toivoisin, että jokainen opettajaksi opiskeleva ja valmistuva pääsisi tutustumaan Vanhempainliiton toimintaan ja sitä kautta avaamaan silmänsä kodin ja koulun välisen yhteistyön mahdollisuuksille. Kodin ja koulun yhteistyö ei tarkoita vain oppilaan huoltajien kanssa vaihdettavia Wilma-viestejä – kyse on parhaimmillaan koko kouluyhteisöä kannattelevasta voimavarasta.
Työskennellessäni Vanhempainliitossa opin paljon liittotoiminnan periaatteista ja pääsin edistämään itselleni tärkeitä teemoja yhdessä työyhteisön kanssa. Harjoittelu vahvisti entisestään ajatustani siitä, kuinka tärkeää on aidosti kuulla, auttaa ja tukea aikuisia, jotta he pystyvät entistä paremmin kuulemaan, auttamaan ja tukemaan lapsia ja nuoria niin koulussa kuin kotonakin. Kenenkään meistä ei tarvitse jaksaa yksin, oli kyse sitten työstä tai vanhemmuudesta.
Jaa artikkeli
Lue myös nämä
Rakennetaan yhdessä tukea ja turvaa
Omassa lapsuudessani ei vielä ymmärretty kaverisuhteiden tukemisen merkitystä lasten hyvinvoinnille. Siksi toivoin, että omat lapseni saisivat kokea erilaisen lapsuuden. Kaikki lapset ansaitsevat kavereita sekä onnellisen ja turvallisen lapsuuden, ja lähiympäristön aikuiset ovat juuri niitä, jotka voivat olla tukena tässä.
Sukellus järjestötyön monipuoliseen maailmaan
Erityispedagogiikan opiskelija Milla avaa blogissa tunnelmiaan harjoittelujaksosta Vanhempainliitossa.