Yhteistä aikaa
Vanhempainliiton toimiston väki kyseli lähipiirinsä lapsilta, mikä joulussa on tärkeitä. Pienet, alle kouluikäiset Leo, Minttu, Kaisla ja Sisu luettelivat heille tärkeitä asioita: joulupukki ja lahjat, joulukuusi ja koristeet, punainen väri (koska joulu on punainen), lumi, porot ja talvipesät.
Isommat lapset sanoittivat joulun tärkeimmiksi asioiksi yhteisiä jouluvalmisteluja, leipomista ja syömistä sekä koko perheen yhteistä aikaa ja kohtaamisia.
Me aikuiset jäimme pohtimaan, voimmeko kirjoittaa joulutervehdystämme näiden lasten ajatusten ympärille tässä ajassa, jossa lapsiperheköyhyys ja turvallisen aikuisen puute on liian monelle lapselle totta. Toisaalta tiedämme, että suurin osa suomalaisista lapsista elää tilanteessa, jossa voivat jakaa nämä meidän lähipiirimme lasten tärkeät asiat ja toiveet.
Lapsiperheköyhyys ja turvallisen aikuisen puute on liian monelle lapselle totta.
Tiedämme myös, että moni teistä on tänäkin vuonna hyväntekeväisyys- ja vapaaehtoistoiminnan avulla auttanut haasteellisessa elämäntilanteessa olevia lapsia ja perheitä ja tuonut heille iloa ja valoa myös jouluun. Lämmin kiitos tästä arvokkaasta työstä!
Toivon, että meistä jokainen saa hetkeksi rauhoittua jouluun ja viettää yhteistä aikaa tärkeiden ihmisten kanssa.
Valoisaa joulun aikaa!
Lumi, porot ja talvipesät
Vanhempainliiton henkilöstön pienet ja isot lapset ja lapsen lapset, ja osin jo aikuiseksi kasvaneet lapset kertoivat, mikä heidän mielestään joulussa on tärkeintä.
”Mun mielestä tärkeintä on joulukuusi. Ja joulupukki, koska se tuo lahjat. Joulussa on tärkeätä myös koristeet.”
Sisu 5 v
”Munkin mielestä joulukuusi.”
Urho 8 v
”Joulussa on tärkeintä punainen väri. Koska joulu on punainen. Joulukuusi, lahjat, lumi, porot ja talvipesät.”
Leo 4 v
”Minun mielestäni että Joulupukki tulee.”
Minttu 5 v
”Syödä suklaskonventii perheen kanssa. Ja myös mennä eri paikkoihin. Heitellä lumipalloja.”
Chidozie 5 v
”Tärkeetä että joulupukki tuo lahjoja.”
Kaisla 3 v
”Tärkeintä on yhteiset jouluvalmistelut ja perheen kanssa yhdessäolo.”
Venla 12 v
”Joulussa on parasta olla perheen kanssa.”
Helena 23 v
”Suklaa, jätski. Heittää lumipalloja naamalle.”
Chiemerie 3 v
”Tärkeintä on rauhassa yhdessä oleilu.”
Milla 15 v
”Joulussa on parasta se, että saa koko perheen kasaan, saadaan leipoa yhdessä ja syödä.”
Elina 14 v
”Tärkeintä on hyvä seura.”
Henri 25 v
”Tärkeintä on se tunne, joka joulusta syntyy. Jouluhygge.”
Mari 18 v
”Rauhoittuminen ja se, että hetki vaan ollaan paikallaan.”
Henriikka 27 v
Jaa artikkeli
Lue myös nämä

Yksikin yksinäinen on liikaa
Opettajien mukaan yksinäisiä nuoria on entistä vaikeampaa erottaa joukosta, sillä käytävillä kaikki tuijottavat pää kumarassa kännyköitään. Yksinäisyyden peittely on tyypillistä meille kaikille, sillä yksinäisyyteen liittyy häpeää siitä, ettei kelpaa sellaisena kuin on. Sosiaalinen media voi tarjota pakopaikan yksinäiselle, mutta samalla sen tarjoamat ”täydelliset” elämät voivat myös syventää riittämättömyyden ja ulkopuolisuuden tunteita.

Voimavarana 1261 vertaista
Satoi kaatamalla. Seisoimme koulun katoksen alla aloittelemassa syyskauden ensimmäistä vanhempainyhdistyksen kokousta. Joku oli pyöräillyt ja loput saapuneet kävellen paikalle. Olimme kaikki läpimärkiä. Mikä motivoi minua lähtemään sateisen koleaan säähän kokoustamaan sen sijaan, että olisin jäänyt nautiskelemaan kodin lämmöstä?