Pelisääntövanhempainilta

Opettajalle

Tässä vanhempainillassa keskitytään nuorten hyvinvoinnin tukemiseen yhteisöllisesti sekä kasvatuskumppanuuden vahvistamiseen.

Kohderyhmä: 7-luokkalaiset huoltajineen. Voi hyvin soveltaa myös muille luokka-asteille.

Keskustelun aihe: Nuorten hyvinvoinnin ja koulunkäynnin tukeminen sekä yhteiset pelisäännöt.

Kesto: n. 1,5h

Jos nuoret eivät osallistu iltaan, osallista nuoret keskusteluun jo etukäteen ja tuo iltaan nuorten ajatuksia Unelmaluokka -työskentelystä tai vastaavasta keskustelusta. Voit hyödyntää myös koulukohtaisia kouluterveyskyselyn tuloksia, joihin kannattaa perehtyä etukäteen.

Ennen iltaa

  • Lähetä kutsu huoltajille. Mainitse kutsussa esimerkkejä keskustelun aiheista, kuten some- ja pelirajat, nukkuminen, käyttäytyminen, kiusaamiseen puuttuminen ja sen ennaltaehkäisy.
  • Kerro, että asia on niin tärkeä, että toivot jokaisesta perheestä huoltajaa paikalle.
  • Pyydä ilmoittautumiset ja ilmoittamaan myös, jos perheestä ei pääse aikuista paikalle.
  • Pidä vanhempainilta osana iltakoulua, jolloin on helpompi osallistaa myös nuoret mukaan.
  • Järjestä tarjoilut mahdollisuuksien mukaan.

Illan kulku

Virittäytyminen kahvittelun lomassa (15min):

  • Kerro, miksi yhteistä keskustelua tarvitaan: tutustuminen rakentaa luottamusta ja voidaan yhdessä tukea nuoria. Esittele Unelmaluokka-työpajan tuotos tai muuta aineistoa, joka koskee luokan nuoria.

Vinkki: Pyydä työpariksi erityisopettaja, nuoriso-ohjaaja, kuraattori, psykologi tai terveydenhoitaja tai kutsu mukaan järjestökumppani, seurakunta, lähikauppias tai muu yhteistyötaho.

Ryhmäporinat (n.30 min):

  • Jaa keskustelijat neljän hengen ryhmiin, esim. kaksi huoltajaa, kaksi nuorta siten, että nuori on eri ryhmässä kuin vanhempansa. Jos nuoret eivät ole mukana illassa, jaa vanhemmat ryhmiin.
  • Käy läpi rakentavan keskustelun pelisäännöt (eratauko.fi). Tässä vaiheessa ei ratkaisuja, vaan ymmärryksen lisäämistä. 
  • Keskustelkaa ryhmissä Unelmaluokan pelisäännöistä tai arvoista ja siitä, mitkä hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyvät asiat mietityttävät ryhmäläisiä. Miten aikuiset voivat tukea nuoria? Onko tarpeen sopia yhteisistä pelisäännöistä?
  • Kuuntele avoimin mielin ja osallistu itsekin keskusteluun aidon vuoropuhelun synnyttämiseksi.

Vinkki: Arvokeskustelua voi käydä esimerkiksi aiheesta: ”Miten reiluus ja kunnioitus sekä vastuu omasta toiminnasta näkyvät käytännössä?”

Keskustelun purku (n. 30 min):

  • Kootaan ryhmien vastaukset seinälle sisältäen ehdotuksia pelisäännöiksi esim. post-it -lapuilla; samat teemat lähelle toisiaan. Käykää yhdessä keskustellen tuotokset läpi. Mitä ajatuksia herää? Mistä asioista voidaan sopia?

Illan päätös ja palaute (10-15 min)

  • Kiitä osallistujia hyvästä keskustelusta. Kerää illasta palaute suullisesti ja kirjallisesti osana ohjelmaa.Kysy palautteessa esimerkiksi: Mikä illassa oli hyvää? Mitä tekisit toisin? Mitä toiveita sinulla on kodin ja koulun yhteistyöhön jatkossa? Muuta palautetta:
  • Kirjaa sovituista asioista yhteenveto ja lähetä kaikille huoltajille.

Illan jälkeen

Vinkki:
Hyödynnä myönteisen palautteen voimaa

  • Käykää asiat luokanohjaajan tunnilla läpi nuorten kanssa. Palatkaa vanhempien kanssa asiaan seuraavassa vanhempainillassa. Missä on onnistuttu? Missä on parannettavaa? Mitä voidaan vielä tehdä tavoitteisiin pääsemiseksi?
  • Kannusta ja käytä positiivisia merkintöjä tavoitteiden suuntaisen käyttäytymisen vahvistamiseen koulussa.
  • Kannusta huoltajia huomioimaan myönteisesti oikean suuntainen toiminta myös kotona. Apuna kotona voi käyttää TOIVO-materiaalin tsemppitaulukkoa

Lue blogi pelisääntövanhempainillan toteutuksesta:

https://vanhempainliitto.fi/blogi/pelisaannot/

Lue opettajan, vanhemman ja oppilaan kokemuksia Pelisääntövanhempainillasta:

https://vanhempainliitto.fi/artikkelit/pelisaantovanhempainillan-antia-haukiputaalta/

Aseman lasten logo
Malli on tehty yhteistyössä Aseman lasten kanssa.