Opettaja, rehtori, tervetuloa kaverikioskille! 

23.1.2019

Educa – Suomen johtava opetus- ja kasvatusalan tapahtuma messukeskuksessa 25.–26.1.2019

Kodin ja koulun / päiväkodin yhteistyö ei aina ole mutkatonta ja helppoa. Toimivan ja vuorovaikutteisen kulttuurin luominen tuleekin aloittaa varhain, ja yhteistyötä on kehitettävä jatkuvasti. Yhteistyö on kirjattu vahvasti opetussuunnitelman ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja lainsäädäntöön. Yhteistyö ei saa kuitenkaan jäädä merkinnöiksi asiakirjoihin, vaan on löydettävä lapsia, nuoria, perheitä ja koko yhteisöä kannustavia keinoja yhteisöllisen kulttuurin luomiseksi. Rakennuspalikoita ovat luottamus, kohtaamisen taito, osallisuus ja kyky toimia erilaisten ihmisten kanssa.

Suomen Vanhempainliitto tarjoaa opetusalan ammattilaisille Educa 2019 –tapahtumassa konkreettisia ideoita kodin ja koulun yhteistyön kehittämiseen, ja kertoo, mitä Vanhempien barometri 2018 osoittaa kehittämisen tarpeista.  Mitä teemoja vanhempien kanssa kannattaa käsitellä ja mitä vanhemmat yhteistyöltä toivovat? Mitä vanhempien osallisuus käytännössä tarkoittaa, ja mitä hyötyä siitä on koulu- ja päiväkotiyhteisölle?  

Vanhempainliitto osallistuu opetusta ja kasvatusta koskevaan keskusteluun myös Educa-ohjelmistossa. Tervetuloa kuulolle perjantaina 25.1.

Taito klo 11.15 Meidän perheen tarina 

Kokemusasiantuntija Johanna Korhonen kertoo omakohtaisia kokemuksia koulutieltä ja kasvuyhteisöistä ADHD-diagnoosin saaneen lapsen vanhemman näkökulmasta.

Visio klo 13.15-14.00
Vanhemmat ja opettajat vuoropuhelussa!

Mukana CMI:n neuvonantaja Hussein al-Taeen ja Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Ulla Siimeksen luotsaamassa keskustelussa ovat vanhemmat Johanna Korhonen, Johanna Laisaari ja Pekka Lavila, opettaja Katja Järvinen sekä yksikön päällikkö Anneli Rautiainen ja rehtori Mikko Jordman. 

Taito klo 15.15-16.00
Ratkaisuja opetusjärjestelyihin sisäilmatilanteissa

Miten sisäilmaongelmiin tulisi suhtautua, kuinka opetus sairaille oppilaille järjestetään. Miten keskustella vakavasta, ja huolta aiheuttavasta teemasta rakentavasti ja tuloksellisesti? 

Arjen valo palkitaan Educassa 

Vuoden 2018 Arjen valo -palkinto jaetaan perjantaina 25.1. klo 16. 40 alkavassa tilaisuudessa Open Lounge -salissa. Suomen Vanhempainliitto, Meidän perhe -lehti ja Innolux palkitsevat arkisen, lasten ja perheiden hyväksi tehdyn teon marraskuiseen yleisöäänestykseen yltäneiden ehdokkaiden joukosta. Tilaisuudessa esitellään voittajan lisäksi myös kunniamaininnan saaneet ehdokkaat.  

Vanhemmat – koulun paras kaveri osastolla 6h80 

Vanhempainliitto pystyttää Educa 2019 -tapahtumaan kaverikioskin, jossa hyvän yhteistyön aakkosia opetellaan yhdessä. Keskustelun lomassa on mahdollisuus maistella terveellisiä ja hyvinvointia edistäviä marjavälipaloja, jotka Vanhempainliiton messuvieraille tarjoaa Roberts Berrie. Aivan kuten toimiva yhteistyö, myös kotimaisen Roberts Berrien tuotteet valmistetaan puhtaista raaka-aineista, helposti nautittavaan muotoon. Hyvän kaverin kanssa on ilo edistää yhteistä arvomaailmaa ja hyvinvointia.  

Lauantaina klo 11-14 elintarvikekemisti ja marjojen flavonoideista väitellyt Sari Häkkinen (FT, kliininen ravitsemistiede) vierailee osastollamme kertomassa pohjoisen marjojen tieteellisesti tutkituista terveysvaikutuksista. 

Vanhempainliiton löydät Educa-tapahtumassa osastolta 6h80. Tervetuloa! 

Kodin ja koulun / päiväkodin yhteistyön tärpit olemme koonneet myös verkkosivuillemme tutustuttavaksi.

Katso kooste

#vanhempainliitto
#kotijakoulu
#kasvatusyhteistyö
#educa2019