Koulurauhavuoden teemana yhdenvertaisuus

Koulurauha julistetaan koko maahan Turussa 19. elokuuta 2020. Tapahtuma on osa Koulurauha-ohjelmaa, joka jatkuu kouluissa ja oppilaitoksissa läpi lukuvuoden. Lukuvuoden 2020–21 teemaksi työryhmän nuoret valitsivat yhdenvertaisuuden.

Koulurauha julistettiin ensimmäisen kerran vuonna 1990, silloinkin Turussa. Koulurauhaohjelman tarkoituksena on edistää hyvinvointia ja turvallisuutta kouluissa. Koulujen lisäksi myös päiväkoteja kannustetaan julistamaan päiväkoti- ja eskarirauha.

– Koulurauhassa parasta on oppilaiden innostus ja osallisuus. He itse pohtivat kouluissa tehdyn koulurauhakyselyn pohjalta, mitä he voisivat tehdä, jotta kaikilla olisi kaveri eikä kukaan jäisi yksin. Koulurauha on kiertänyt vuosikymmeniä viestikapulan lailla paikkakunnalta toiselle. Eri vuosien teemat ja ideat ovat osoittaneet, että oppilaat osaavat ja haluavat vaikuttaa kouluyhteisöönsä, MLL:n pääsihteeri Milla Kalliomaa kertoo.

Oppilaat osaavat ja haluavat vaikuttaa kouluyhteisöönsä

Julistustapahtuma järjestetään 19. elokuuta Turun Veritas-stadionilla ja siihen osallistuu paikan päällä noin 500 turkulaista ala- ja yläkoululaista sekä toiseen asteen opiskelijaa. Muualla Suomessa tapahtumaa voi seurata suorassa nettilähetyksessä.

”Ei ole väliä millainen olet”

Koulurauha-ohjelmaa toteutetaan erilaisin tehtävin ja teemaviikoin läpi lukuvuoden 2020–21 kouluissa ja oppilaitoksissa. Nuoret valitsevat ohjelmalle vuosittain vaihtuvan teeman.

– Valitsimme teemaksi yhdenvertaisuuden, koska se on tärkeä aihe, sanovat Fanny Korhonen, Oona Karskela ja Rabab Abi Mosleh Turun klassillisesta lukiosta.

– Se on tärkeä siksi, että nuoret saisivat olla omia itsejään ilman, että joku tuomitsee heitä. Haluamme sanoa muille, ettei ole mitään väliä millainen olet. Olet silti aina samanvertainen kuin muut.

Yhdenvertaisuus on tärkeä siksi, että nuoret saisivat olla omia itsejään ilman, että joku tuomitsee heitä.

Tämän vuoden tunnuslause ”Käsi kädessä” kuvastaa sitä, kuinka tärkeää on tukea kaveria ja olla henkisesti lähellä vaikeina aikoina, vaikka aina fyysinen läheisyys ei olisikaan mahdollista.

– Korona-aika on opettanut sen, kuinka tärkeä kouluyhteisö on. Pitkän kotona opiskelun jälkeen osaa taas arvostaa sosiaalisia kontakteja ja kavereiden näkemistä koulussa. Jokainen tarvitsee läheisiä ja ystäviä, meidän tulee pitää yhtä – käsi kädessä, Fanny, Oona ja Rabab muistuttavat.

Koulurauha-ohjelmaan liittyy myös verkkovanhempainilta, jossa pohditaan miten vanhemmat ja vanhempaintoiminta voivat edistää kouluhyvinvointia sekä koulurauhaa. Tilaisuus järjestetään tiistaina 18.8. kello 18 alkaen Teams-alustalla. Verkkovanhempainillan järjestävät Turun kaupungin perusopetus ja Suomen Vanhempainliitto.

Tapahtumainfo

Koulurauhan julistustapahtumassa esiintyy tubettaja Roni Back. Tilaisuudessa luetaan työryhmän nuorten kirjoittama Koulurauhan julistus ja esitetään nuorten tekemä koulurauhabiisi. Luvassa on myös katsaus ensimmäiseen Koulurauha-tapahtumaan sekä Tasavallan presidentti Sauli Niinistön kirjallinen tervehdys. Tapahtuma alkaa keskiviikkona 19. elokuuta kello 10.00 Turun Veritas-stadionilla (Blomberginaukio 4) ja kestää noin tunnin.

Seuraa koulurauhan julistusta verkossa!

Lisätietoja

Suunnittelija Elina Rautiainen, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, p. 075 3245 414, elina.rautiainen(a)mll.fi
Nuorisotoiminnan koordinaattori Ina Vahalahti, MLL:n Varsinais-Suomen piiri, p. 0405187212, ina.vahalahti(a)mll.fi
Opetusneuvos Satu Honkala, Opetushallitus, p. 029 533 1544,
Poliisitarkastaja Ari Järvenpää, Poliisihallitus, p. 071 8781 766,
Osastopäällikkö Pia Rosengård-Andersson, Folkhälsan, p. 044 788 3620
Järjestötoiminnan asiantuntija Anri Leveelahti, Suomen Vanhempainliitto, p. 044 755 1372
Tiedottaja Eveliina Kutila, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, p. 040 580 2393

Koulurauha-ohjelma on Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Poliisihallituksen, Opetushallituksen, Folkhälsanin ja Suomen Vanhempainliiton yhteinen ohjelma, jonka tavoitteena on kouluyhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen. Ohjelman keskeisiä periaatteita ovat oppilaiden osallisuus, yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen. Tavoitteena on, että kaikilla kouluyhteisön jäsenillä on koulussa hyvä olla. Oppimista tukeva, turvallinen ja toimiva koulu vaatii aktiivista työtä ympäri lukuvuoden.