Arvostava kohtaaminen ja vuorovaikutuksen triangeli

Maarit Meinander ja Sanna Långström

Maarit Meinander on sairaanhoitaja (YAMK), kouluvalmentaja, Nepsy-valmentaja sekä positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisten hyvinvointitaitojen opettaja. Sanna Långström on, luokanopettaja (KM), kasvatusohjaaja sekä positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisten hyvinvointitaitojen opettaja.

“Eikö ne kotona yhtään välitä ja huolehdi tästä oppilaasta?”

 “Taas ne koululta huomauttelee ja arvostelee.”

“ Mua ei kiinnosta. Ei kukaan kuitenkaan mua ymmärrä.”

Repliikit saattavat kuulostaa harmillisen tutuilta huoltajien, kasvatusalan ammattilaisten ja lasten tai nuorten ajatuksissa. Missä vika?

Olemme pohtineet paljon kohtaamisen merkitystä näiden kolmen toimijan välillä. Oppilas, huoltaja ja kasvatusalan ammattilainen muodostavat mielestämme ikään kuin vuorovaikutuksen triangelin. Triangeli ei soi, jos vuorovaikutus on puolustelevaa, epäkunnioittavaa, syyttelevää … tai sitä ei ole lainkaan.

Triangeli soi kauniisti vapaassa tilassa, puristamatta. Arvostavan vuorovaikutuksen 5 K:ta ovat mielestämme askeleet kauniille soinnille.

Toisen ihmisen kunnioittaminen on ihmissuhteiden perusarvo, jossa jokaisen mielipiteet ja tunteet ovat yhtä tärkeitä ja arvokkaita.

Ensimmäinen askel triangelin soimiseen on kiinnostuminen. 

Kiinnostumisella tarkoitamme tässä kohtaa avointa ja ystävällistä uteliaisuutta toista ihmistä ja hänen asiaansa kohtaan. Koulussa tästä hyvänä esimerkkinä voisi olla opettaja, joka osoittaa aitoa kiinnostusta oppilaan tai huoltajan esiin nostamasta huolesta.

Toinen askel on kuunteleminen. Usein saatamme mielestämme kuunnella toista, vaikka samanaikaisesti ajatuksemme ovat jo jossain täysin muualla. Aito ja läsnäoleva kuunteleminen vaatii pysähtymistä asian äärelle. Kuulemmeko vai kuuntelemmeko kotona sekä koulussa?

Kolmas askel on kysyminen. Kysymyksillä viemme keskustelua eteenpäin ja mahdollistamme vastavuoroisen vuorovaikutuksen. Kysymyksillä selvennämme tilannetta itsellemme ja vähennämme omien oletustemme ja virhearvioinnin määrää. Kodin ja koulun välisessä vuorovaikutuksessa voi helposti tulla väärinymmärretyksi, jos jatkokysymyksiä ei esitetä epäselvissä tilanteissa puolin ja toisin.

Neljäs askel on kunnioittaminen. Toisen ihmisen kunnioittaminen on ihmissuhteiden perusarvo, jossa jokaisen mielipiteet ja tunteet ovat yhtä tärkeitä ja arvokkaita. Toisinaan koti ja koulu ovat väistämättä eri linjoilla kasvatusasioista. Voisiko näissä tilanteissa kunnioitus toisen näkökulmaa kohtaan auttaa löytämään yhdessä arvovapaa keskusteluyhteys?

Jokainen meistä haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi niin kotona kuin koulussa olitpa sitten oppilas, huoltaja tai ammattilainen.

Viides askel on kannustaminen. Kannustus on kuin lempeä käsi toisen olkapäällä, joka rohkaisee, lohduttaa ja saa yksilön loistamaan. Kannustavassa vuorovaikutuksessa on helpompaa nostaa esiin vaikeampiakin asioita. Ketäpä meistä olisi liikaa lapsena (tai aikuisena) kannustettu?

Voisiko lapsen tai nuoren, huoltajan ja kasvatusalan ammattilaisen kohtaaminen olla kaiken keskiössä? Voisiko edellä mainitut askeleet olla läsnä jokaisessa kohtaamisessa? Olisiko nämä ne avaimet kodin ja koulun väliseen rakentavaan vuoropuheluun?

Meillä on vahva usko siihen, että aito kohtaaminen on edelleen se tärkein väylä lapsen tai nuoren ja aikuisen välillä. Sitä ei sovi unohtaa kiireen ja velvollisuuksien alle. Jokainen meistä haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi niin kotona kuin koulussa olitpa sitten oppilas, huoltaja tai ammattilainen.

Kauniisti soivaa, vuorovaikutuksen triangelia soittaa arvostavan kohtaamisen käsi.

Toivomme teille kaikille lukijoille merkityksellisiä kohtaamisen hetkiä!

Hyvinvointitaidot ovat taitoja, joita jokainen meistä tarvitsee läpi elämän. Niihin kuuluvat mm. onnellisuustaidot, vahvuustaidot, läsnäolotaidot, tunnetaidot, myötätuntotaidot, vuorovaikutustaidot. Näiden taitojen omaksuminen vaatii säännöllistä harjoittelua ja koulu on yksi paikka, jossa taitoja voidaan opettaa ja vahvistaa.