Herään joka arkiaamu Lapsi mukaan töihin -päivään

Laura Klemetti
Kirjoittaja työskentelee perhetyön asiantuntijana Vanhempainliiton Karuselli-hankkeessa

Aloitin Vanhempainliiton Karuselli-hankkeen perhetyön asiantuntijana huhtikuun alussa. Liki samoihin aikoihin korona sulki Suomen ja perheissä siirryttiin etäaikakauteen. Olen päässyt aloittamaan työt mitä eriskummallisemmissa olosuhteissa. Olen tutustunut kollegoihini ja uusiin työtehtäviini virtuaalimaailmassa, kotisohvaltani käsin. Erityisen eriskummalliseksi tilanteen on tehnyt se, että uudella työpaikallani hääräilee myös etätöitä tekevä puolisoni, 3-vuotias tyttäremme ja perheemme kaksi koiraa.

Meillä aikuisilla on omat odotuksemme siitä, minkälaiset puitteet tarvitsemme kyetäksemme oppimaan uutta ja työskentelemään tehokkaasti. Omassa ihannetyöskentely-ympäristössäni on hiljaista ja harmonista. Nyt ympärilläni kuitenkin sattuu ja tapahtuu. Tauotta. Herään joka arkiaamu Lapsi mukaan töihin-päivään. Aluksi ajatus tuntui suloiselta, mutta nyt, viikkojen jälkeen haaveilen kiihkeästi toimiston rauhasta, kuumasta kahvista ja katkeamattomista ajatuskuluista. Työ ja vanhemmuus eivät tunnukaan mahtuvan saman katon alle. Pakenemme puolisoni kanssa vuorotellen vierashuoneeseemme rakennettuun kotitoimistoon, jossa on lupa keskittyä vain työhön.

3-vuotiaalle työkaverille on oltava armollinen.

Tunnen päivittäin syyllisyyttä siitä, että en ehdi olla lapselleni riittävästi läsnä. Näen pettymyksen tyttäreni kasvoilla, kun en ehdikään siemailla kahvia kotileikissä tai kuuntele keskittyneesti hänen polveilevia tarinoitaan. Näen, miten aikuisten stressi peilautuu ja purkautuu lapsessa poikkeuksellisena levottomuutena. Pysähdyn toistuvasti miettimään, minkälaisena perheemme korona-arki näyttäytyy lapselleni. Minkälaisia odotuksia ja toiveita lapsellani on omaa arkeaan kohtaan? Minkälaisia kompromisseja perheessämme on tehtävä, jotta myös 3-vuotias voi kokea tulevansa nähdyksi ja kuulluksi? Miten selviytyä voittajana sekä leipätyöstä että kasvatustyöstä?

Etätyövanhemmuus on helpompaa, kun hyväksyy sen tosiasian, että työpäivä pienen kotikollegan kanssa on ajoittain kaoottista. Tulee pissavahinko, kiukku tai ihan vaan akuutti aikuisen nälkä. 3-vuotiaalle työkaverille on oltava armollinen. Hänen tarpeensa ovat tässä ja nyt, minun työni voivat odottaa hetken. Aamupäivän katkaisee retki lähimetsään. Ihmettelemme yhdessä kevääseen heräävää luontoa, valkovuokkoja ja muurahaisia. Teams-palaverin päätyttyä siirryn jouhevasti kasaamaan dublotornia. Peittelen lapsen päiväunille yhteisen lukutuokion päätteeksi ja oikaisen kenties itsekin hetkeksi sängylle ennen palaamistani tietokoneen äärelle. Kun lapseni on saanut tankattua riittävästi turvaa ja läheisyyttä, hän kykenee rauhoittumaan leikin äärelle ja minulle tarjoutuu rauhallisia hetkiä työntekoon.

Leikin maailmassa tai ulkona mutakakkuja tehdessä voi unohtaa koronan hetkeksi.

Kuluneet viikot ovat opettaneet, että parhaaseen lopputulokseen päästään hölläämällä, hengittelemällä ja keskeneräisyyttä sietämällä. Olen oppinut ajattelemaan, että minun ei ehkä tarvitsekaan selviytyä voittajana, kyllin hyvä lopputulos riittää. Ristiriitatilanteilta ei ole voinut välttyä, hermot on menetetty lukuisia kertoja ja anteeksi on pyydetty vähintään yhtä monta kertaa. Kaikkien perheemme jäsenten tarpeille ja näkökulmille on löytynyt tilaa, kun olemme pysähtyneet kuuntelemaan toinen toisiamme. Kaikessa kuormittavuudessaan tiivis yhdessäolo on antanut tilaa luovuudelle, leikille ja leikkisyydelle. Kun maailma ympärillä tuntuu romahtavan, 3-vuotias palauttaa olennaisen äärelle. Leikin maailmassa tai ulkona mutakakkuja tehdessä voi unohtaa koronan hetkeksi.