Jokainen koulupäivä on tärkeä!

Johanna Sergejeff
Kirjoittaja toimii kehittämispäällikkönä opetus- ja kulttuuriministeriössä varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja vapaan sivistystyön osastolla.

Meillä kaikilla on muistikuvia siitä, miten opettaja tarkastaa läsnäolijat koulupäivän tai oppitunnin alussa. Aikaisemmin hän merkitsi tiedon päiväkirjaansa, mutta nykyisin merkintöjen tekeminen sähköiseen järjestelmään on rutiinia. Tavallisimmin luokasta puuttui muutama oppilas ja flunssa-aikoina vähän useampi. Viimeisen kahden lukuvuoden aikana tilanne on ollut ajoittain toisenlainen: läsnä on ollut vain kourallinen oppilaita, kun muut ovat opiskelleet kotona pitempiäkin jaksoja. Yhteiskunnassa vallinneet poikkeusolot ovat osuneet ankarina perheisiin sekä kouluihin ja arjen rutiinit ovat paikoin murtuneet.

Yhteiskunnassa vallinneet poikkeusolot ovat osuneet ankarina perheisiin sekä kouluihin ja arjen rutiinit ovat paikoin murtuneet.

Osa pandemian ja sitä seuranneiden yhteiskunnallisten kriisien vaikutuksista lapsiin ja nuoriin on jo näkyvissä, mutta kriisien aiheuttamia pitkäkestoisia vaikutuksia on vielä osin vaikea arvioida. Selvitysten mukaan koulujen etäopetusjaksot, harrastustoiminnan rajoitukset sekä yleinen yhteiskunnallinen epävarmuus on lisännyt lasten psyykkistä kuormitusta ja ahdistuneisuus sekä huoli omasta tulevaisuudesta on kasvanut. Näyttää myös siltä, että kovimman iskun ovat ottaneet vastaan ne lapset ja nuoret, joiden elämässä oli haasteita jo ennen viime vuosien poikkeusoloja. Samanaikaisesti matalan kynnyksen palvelut ovat olleet monin paikoin ylikuormittuneita. (1)

Julkisessa keskustelussa huomio kiinnittyy usein niiden lasten tarpeisiin, jotka vaativat huomiota huonolle ololleen häiriköimällä ja reagoimalla ulospäin. Vähemmän keskustelua herättävät ne tuhannet lapset ja nuoret, joiden avun pyytäminen on hiljaista. He eivät vaadi tukea huutaen, vaan jättäytyvät äänettömästi pois ja toivovat, että ahdistus helpottaa ennen seuraavaa kouluaamua. Näiden lasten ja nuorten määrä on lisääntynyt (2).

Ensimmäiset merkit psyykkisestä kuormituksesta ja koulunkäynnin ongelmista näkyvät usein kotona. Viime kevään aikana kerätyn arviointiaineiston mukaan noin neljännes vanhemmista oli ollut huolissaan oman lapsen viihtymisestä koulussa, lapsen haluttomuudesta mennä kouluun tai oman lapsen poissaoloista koulusta (3). Kotiin jääminen epämääräisten päänsärkyjen ja vatsakipujen vuoksi herättääkin usein vanhemman huolen lapsen hyvinvoinnista.

Mikäli kouluun lähteminen on toistuvasti hankalaa, kannattaa kouluun olla yhteydessä matalalla kynnyksellä, sillä poissaolokierteet käynnistyvät usein salakavalasti yksittäisten poissaolojen ja myöhästymisten kautta. Puuttumalla tilanteeseen mahdollisimman varhain tiiviissä kodin ja koulun yhteistyössä löydetään todennäköisimmin ne syyt, jotka hankaloittavat koulunkäyntiä. Oli poissaolon syy mikä tahansa, syntyy sen seurauksena oppimiseen aukkoja, mikä voi puolestaan lisätä koulustressiä ja vaikeuttaa oppimista. Poissaolopäivät alkavat helposti seurata toisiaan ja lapsen koulunkäynnin tueksi saatetaan vanhempien lisäksi tarvita koulun ammattilaisten apua.

Toiveena on, että kodin ja koulun välinen luottamus rakentuisi niin vahvaksi, että yhteydenotto poissaoloasioissa ymmärrettäisiin kutsuksi yhteistyöhön.

Lapsen ja nuoren tulevaisuuden näkökulmasta jokainen koulupäivä on tärkeä. Siksi Sitouttavan kouluyhteisötyön kehittämisessä luodaan toimintamallia, jonka tavoitteena on tukea oppilaiden kouluun kiinnittymistä ja läsnäoloa sekä vähentää poissaoloja. Käytännössä opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksilla pilottikouluihin on saatu lisäresurssia, jolla tuetaan kohtaamista ja yhteisöllisyyttä kouluissa. Samanaikaisesti piloteissa luodaan kansallisesti yhtenäisempää läsnäolomallia ja tehdään tarvittavia muutoksia lainsäädäntöön käytettävissä olevan resurssin varmistamiseksi. Kodin ja koulun välinen yhteistyö on olennainen osa ensi keväänä julkaistavaa mallia. (4)

Vanhemman tulee edelleen ilmoittaa koululle lapsensa poissaolosta. Samoin opettajan tehtävänä tulee säilymään oppilaiden läsnäolon seuraaminen. Toiveena on, että kodin ja koulun välinen luottamus rakentuisi niin vahvaksi, että yhteydenotto poissaoloasioissa ymmärrettäisiin kutsuksi yhteistyöhön ja että epäselvissäkin tilanteissa kynnys keskustelun avaamiseksi olisi mahdollisimman matala. Pyritään huomaamaan muutokset lapsen hyvinvoinnissa mahdollisimman varhain ja tuetaan heidän kehitystään yhteistyössä.