Kouluruokailu, mikä ihana palvelu!

Maarit Laurinen

Maarit Laurinen

Kirjoittaja on Turun alueellisen vanhempainyhdistyksen Turvary ry:n puheenjohtaja, joka välittää aktiivisesti kouluruokailu-uutisia Kouluruokatietopankki nimisellä Facebook-sivulla sekä bloggaa osoitteessa kouluruokatietopankki.blogspot.fi.


Kouluruokailu, mikä ihana palvelu! Olen kouluruokailun fani. Vanhempana huokaisen, miten ihanaa on, kun lapset voi lähettää kouluun tietäen heidän saavan siellä lounaan minun tarvitsematta ottaa kauhaa käteeni.

En edes kuvittele pystyväni tarjoamaan lapsilleni niin vaihtelevia ateriakokonaisuuksia helposti ja hygieenisesti koulupäivän aikana 190 päivää vuodessa, kuin mitä ruokapalvelun ammattilaiset heille tarjoavat.

Itse asiassa tiedän, etten pysty. Kun asuimme Ranskassa, kotiäidin lapset eivät saaneet oikeutta syödä kunnan ruokapalvelussa edes maksusta, koska siellä ei ollut tilaa. Hain 6- ja 7-vuotiaat kotiin lounaalle ja vein takaisin 1h 45 minuutin päästä. USA:ssa asuessamme pakkasin lapsille eväät kahdeksan tunnin koulupäivän ajaksi. Pienessä koulussa ei ollut mitään muuta ruokatarjoilua kuin vanhempainyhdistyksen tarjoamaa pitsaa joka perjantai. Ei tarvittu asiakaspalautekyselyjä ymmärtääkseni tavoittelemani kuuden viikon kiertävän ruokalistan typistyneen, kun luulit laittaneesi toiveruokaa ja kuului ”taas tätä”.

Luulen lastenikin arvostavan suomalaista kouluruokailua, kun heidän ei tarvitse stressata eväslaukun unohtumista kotiin, tai mitä kaverit sanovat heidän eväistään, eikä miettiä antaisko omista eväistään kaverille, jonka äiti ne unohti, eikä kaveri saa mitään syötävää koko päivän aikana.

Fanitan kouluruokailua, koska se ei erottele lapsiani kavereistaan sillä hetkellä, kun he tyydyttävät perustarvettaan syödä. Kaikki ovat kutsuttuna saman pöydän ääreen syömään yhdessä, hengähtämään vähän pidemmällä tauolla opiskelusta kaveriporukassa jutellen. Kokemaan juhlapäiviä, ruokasesonkia ja paikallisuutta ruoan kautta. Tuoreita kasviksia on tarjolla kaikille monipuolisesti ja kalaa useammin kuin meilläkään kotona. Ammattilaiset jaksavat kikkailla rasvan laadun ja suolan määrän optimoinnissa. Lääketieteelliset ruokavaliotkin katetaan samaan hintaan.

Minusta on hyvä, että kouluruokailu tarjoaa erilaisia makukokemuksia kuin kotona sekä lapsilleni mahdollisuuksia arjessa nähdä erilaisia tapoja syödä ja keskustella ruokamieltymysten eroista. Lakitekstin mukaan ruokailun tulee olla ohjattua, mutta teinieni mielestä opeja ei ole onneksi näkynyt. Teinit raportoivat saavansa edelleen sen mitä annetaan ilman vaikutusmahdollisuuksia, mutta kouluruokailussa on sentään olemassa opetussuunnitelman velvoite osallistaa heitä suunnitteluun ja arviointiin.

Näen järjestetyn kouluruokailun mahdollisuutena kohtuullistaa oman perheeni ympäristöjalanjälkeä. Isoilla volyymeillä toteutettuna kouluruokaohjaus edistää ympäristöä säästävän ruoan tuottamista koko elinkaaren matkalta pellolta pöytään, ja sitäkin osaa mikä menee suun ohi.

Positiivisella omalla asenteella ja kiinnostuksella lapsensa kokemuksiin kouluruokailusta sekä vanhempana oman koulun kouluruokailua seuraamalla sinustakin on mahdollista tulla suomalaisen järjestetyn kouluruokailun fani, ja osaat huokaista:

Kouluruokailu on ihana palvelu meille vanhemmille.

Jaa artikkeli

Lue myös nämä

Blogi Vanhempainliitto
10.10.2022

Digiarjen suosituksilla tukea vanhemmuuteen

Jo hyvin pienelle lapselle muodostuu kiinnostus ja halu digitaalisia sisältöjä kohtaan. Miten ja milloin sitä on tarpeen rajata? Lausahdus “Iskä, laita puhelin pois” kuuluu hyvin usein jo kaksivuotiaan suusta. Teini-ikäiset lapset puolestaan edellyttävät samojen pelisääntöjen noudattamista meiltä aikuisilta, kuin mitä heidän kanssaan on sovittu. Lapsi ja nuori tarvitsee vanhempien aitoa läsnäoloa ja samalla tukea ja positiivista ohjausta digiarjessaan. Tätä varten Oulun kaupunkiin laadittiin Digiarjen suositukset perheille.

Blogi Vanhempainliitto
21.4.2022

Pelko hankalan vanhemman leimasta saa monet vaikenemaan lapsensa sisäilmaoireilusta

Olemme viime aikoina kuulleet useilta vanhemmilta, miten vuosi toisensa jälkeen oireilevan lapsen tilanteeseen ei löydy apua ja usko asioiden järjestymiseen on koetuksella. Vanhempien tarinoista nousee esille syvä yksinäisyys, kun kerta toisensa jälkeen eri tahojen kohtaamiset ovat menneet karille, eikä ratkaisuvaihtoehtoja ole tarjottu. Sisäilmasta oireilevien lasten avunsaanti perustuu liian usein sattumiin, vaikka kaikkien toive on auttaa lapsia eteenpäin haastavassa tilanteessa. Toimivat ratkaisut voisivat kuitenkin olla yksinkertaisesti toteutettavissa.