Kun meidän perheestä otettiin koppi

Anna Kepanen
Kirjoittaja on tänä syksynä toisen asteen opinnot aloittaneen lukiolaisen äiti, joka haluaa jakaa hyvänä käytäntönä oppilaan tarpeista lähtevän joustavan tuen toimintamallin.

Uusien lukiolaisten syksy on edennyt jo uuden ihmettelystä ensimmäisten koeviikkojen taakse, arki on alkanut. Kotona tutuksi ovat tulleet lukujärjestykset, oppituntien palkit, sähköiset oppimateriaalit ja tietysti vähän jo kolmen tai neljän opiskeluvuoden päässä häämöttävät kirjoituksetkin. Yksi ilo ja ihmetys ei syksyn kuluessa ole kuitenkaan lainkaan haalistunut: lapseni käy lukiota ryhmän mukana lähiopintoina! Korona-aikana tämän ilon ymmärtää ja jakaa tietysti moni vanhempi. Meillä siihen on lisäksi syynä vähän erilainen yläkoulun polku.

Lapsi sairastui eikä voinut käydä yläkoulua omassa koulussa paikan päällä. Parin vuoden ajan terveysasioiden selvittelyn kanssa samaan aikaan käytiin keskustelua koulun kanssa, etsittiin yhdessä ratkaisuja, tehtiin yksi koulun vaihto, tutustuttiin uusiin opettajiin ja luokkakavereihin, petyttiin sairauden jatkuessa ja tunnettiin riittämättömyyttä yläkoulun kaikkien oppiaineiden “opettajana” ja lukuisten opettajien koordinaattorina iltaisin oman työpäivän jälkeen.

On oppilaita, jotka eivät pysty ollenkaan tai väliaikaisesti opiskelemaan lähikoulun rakennuksessa, luokkarakenteissa tai sosiaalisessa verkostossa esimerkiksi sairauden tai hoitojaksojen, sisäilmaoireilun, sosiaalisten tarpeiden tai psyykkisen oireilun vuoksi.

Myöhemmin ymmärsin, ettemme olleet ainoa perhe vastaavassa tilanteessa. On oppilaita, jotka eivät pysty ollenkaan tai väliaikaisesti opiskelemaan lähikoulun rakennuksessa, luokkarakenteissa tai sosiaalisessa verkostossa esimerkiksi sairauden tai hoitojaksojen, sisäilmaoireilun, sosiaalisten tarpeiden tai psyykkisen oireilun vuoksi. Kaikenlaisissa tilanteissa jokainen lapsi ja nuori kuitenkin ansaitsee oppimisen tuen ja heidän jokainen kouluvuotensa on ainutkertainen ja tärkeä. Tämän kertoo sydäntemme lisäksi myös perusopetuslain pykälät 2, 3, 18 ja 30.

Miltä tuntuu kun joku ottaa kopin?

“Olen niin iloinen ja helpottunut, että voisin itkeä” sanoin, kun sain puhelun lapseni tulevalta etäopettajalta ysiluokan alkupuolella. Väsymys purkautui näihin sanoihin, vaikka yhteistyö koulun kanssa oli sujunut hyvin niin seiskalla kuin kasillakin. Perheemme oli kohdattu ja olimme saaneet sen avun mitä niillä resursseilla voitiin järjestää. Rehtorit, opettajat ja luokanvalvoja olivat auttaneet. Silti minä olin kysellyt aiheita, materiaaleja, koealueita, kokeita, tehtäviä, olin etsinyt niitä lapsen kanssa Wilmasta, Classroomista ja sähköpostista kantaen huolta lapsen oppimisesta. Akateemisesti taitava lapsi sai kotikokeista ihan hyviä arvosanoja, mutta miten opitaan oppimista yksin kotona, miten löydetään sinnikkyyden ja oppimisen ilo, missä on oma ryhmä? Ja riittääkö kolme vuotta kotona yksin koealueiden lukemista jatko-opinnoissa tarvittavan osaamisen saavuttamiseen?

Mutta nyt meistä otettiin koppi. Opettaja soitti ja kertoi, että pääsimme mukaan joustavan opetuksen toimintamalliin. Mallissa oli mukana oppilaita, jotka eivät erilaisista syistä johtuen voineet opiskella omassa koulussa lähiopetuksessa. Lähtökohtana oli oppilaiden tarpeiden kartoittaminen ja tällä kertaa ratkaisu oli yhteinen etäopetuksen ryhmä. Ryhmän opettaja koordinoi oppilaiden opintoja yhteistyössä koulun, kodin ja moniammatillisten yhteistyöryhmien kesken. Nyt saimme opettajan, joka tuki perheen ja ennen kaikkea lapsen hyvinvointia, helpotti koulun järjestelyjä ja yksittäisten aineenopettajien työtä ja kokosi opinnoista kokonaisuuden. Opettajan, joka myös opetti.

Mikä helpotus oli kun sainkin keskittyä vain olemaan äiti.

Tässä vaiheessa ymmärsin, että työmäärä oli oikeasti suuri. Olin yrittänyt hoitaa tuon kaiken itse enkä tuntunut millään riittävän. Mikä helpotus oli kun sainkin keskittyä vain olemaan äiti. Saatiin hengähdystauko toipumiseen, lopetettiin lähiopetuskokeilujen ja sairastumisten kierre hetkeksi. Lapsi sai mahdollisuuden keskittyä oppimiseen, kuitenkin niin että yhteys omaan kouluun ja mahdollisuus palata sinne tilanteen muuttuessa säilyi joustavasti koko ajan.

Yhtäkkiä, ysiluokalla, lapsellani oli taas oma (etä)luokka, päivärytmi, lukujärjestys ja opetusta oppiaineisiin! Osan oppiaineista opetti toimintamallin mukaan uusi oma “koppi-opettaja” tiiviissä yhteistyössä omaan kouluun, jossa arviointivastuu säilyi. Näissä oppiaineissa oppilaat pääsivät myös keskustelemaan, tekemään projekteja ryhmässä ja oppimaan tärkeitä tiimitaitoja. Pari oppiainetta opiskeltiin edelleen itsenäisesti kotona lapsen ja minun pitäessä yhteyttä näihin opettajiin. Muutamaan aineeseen saatiin etäopettajaksi oman koulun aineenopettaja. Oma “koppi-opettaja” auttoi kokoamaan koulun suunnitelmia noudattavan opiskelujärjestyksen. Nuoren päivittäiseen lukujärjestykseen kuului etäyhteyksiä ja itsenäistä opiskelua suunnitelman mukaan. Koronarajoitusten ja etäkoulun aikaan mukaan tuli lisäksi etäoppitunteja oman entisen luokan kanssa.

Parasta kaikessa oli, että koulunkäynnistä tuli taas nuorelle hallittava kokonaisuus ja hän pystyi ottamaan opiskelustaan vastuun itse.

Parasta kaikessa oli, että koulunkäynnistä tuli taas nuorelle hallittava kokonaisuus ja hän pystyi ottamaan opiskelustaan vastuun itse. Opetuksen saaminen oppiaineisiin oli luksusta. Ulkopuolisuuden tunne vaihtui kohdatuksi tulemiseen ja ryhmään kuulumiseen. Epämääräinen kokeisiin luku vaihtui oppimiseen, tekemiseen, palautteeseen ja kehittymiseen. Uudet taidot ja osaaminen nostivat itseluottamusta ja omiin tavoitteisiin pääsemiseen sai opettajan tuen.

Nuori itse vertasi ysiluokkaa aiempaan näin: “Minun ei tarvitse jännittää olenko niin terve, että voin mennä kouluun tai että sairastunko koulupäivän aikana. Minun ei tarvitse etsiä tehtäviä eri paikoista tai kysyä jokaiselta opettajalta erikseen, miten aineen voi suorittaa. Saan arviointiin tuntiaktiivisuuden mukaan, koska ope kertoo arvioivalle opettajalle siitä.”

Ja yksinkertaista, mutta tärkeää: “Ei tarvitse opiskella yksin, on oma “luokka, on lukkari ja opettaja opettaa.”

Koordinoidut, joustavat opetusjärjestelyt toimivat siis meidän kohdallamme loistavasti ja oli onnenpotku päästä mukaan tähän toimintamalliin. Kiitos kuuluu omalle koululle, jossa ratkaisuja etsittiin aktiivisesti ja sille, että kunnassamme oli silloin tällainen toimintamalli tarjolla. Kiitos kuuluu loistavalle “koppi-opettajalle” ja oman koulun arvioiville ja ohjaaville opettajille. Muutama vuosi nuoren koulunkäynnissä on maailmalle lyhyt, mutta nuorelle itselleen pitkä ja ratkaiseva aika.

On etuoikeus iloita arkisesta

Ja se ilo! Ilo ei ole kadonnut, jos ei huolikaan. Lapsi tulee alakertaan aamulla ja aloittaa lauseen: “Äiti mulla on kipeä…” Ajatus ehtii lentää moneen paikkaan: nytkö se taas alkoi, mitkä oireet, mitä teen? “…t jalat Cooperin testistä”, hän jatkaa ja kertoo edellisestä psykan tunnista, enkun esitelmästä, kavereista ja kouluruuasta.

Väliaikaisen joustavan järjestelyn turvin koulupolku jatkui, ei vain katkeamatta, vaan lisäksi monenlaista taitoa ja osaamista kartuttaen. Polku ei tällä kertaa ollut tavallista lähikoulua, eikä edes yhteisen epätavallista koronakoulua, vaan joustavasti erityisjärjestelyin toteutettua laadukasta opetusta ja ohjausta. Meidän perheemme kohdalla tämä vähän erilainen polku johti toistaiseksi lukioon ja takaisin normaaliin, mutta niin arvokkaaseen arkeen. Mukana on kokemus siitä, että vaikka kaikki ei mene niin kuin toivoisi, ratkaisuja on löydettävissä. Ja valitus kipeistä jaloista ja koulumatkasta on ilo korville!

Korona-aikana kouluissa ja kodeissa on opittu paljon etäopiskelusta, hybridiopetuksesta ja erilaisista opetuksen toteuttamistavoista. On huomattu, että joillekin oppilaille etäopetus sopii hyvin. Edelleen osa oppilaista ei syystä tai toisesta voi opiskella lähikoulussa perinteiseen tapaan. Edellä kuvatun kaltaisen toimintamallin toteuttaminen on varmasti nyt jopa helpompaa kuin oli vuosi pari sitten. Haluankin jakaa meidän tarinamme esimerkkinä toimivasta joustavasta polusta. Haluan muistuttaa, että jokaisen lapsen ja nuoren koulupolku, kohdatuksi ja nähdyksi tuleminen ja oikeus opetukseen on tärkeää.