Negatiivinen palaute nujertaa nepsy-nuoren

Kirjoittaja on 8. luokkalaisen pojan äiti

Perheemme kahdeksasluokkalainen nuori on ollut kuluneen lukuvuoden aikana runsain määrin hänen opetuksestaan vastaavien lehtoreiden Wilma-palautteen kohteena. Poika on tehostetun tuen piirissä neuropsykiatrisen oireilun vuoksi. Vastasin yläkoulun kaikille nuorta opettaneille lehtoreille yhteiskirjeellä Wilmassa pohtimalla palautteen laatua ja esittämällä siitä kysymyksiä. Jaan tämän kirjeen nyt myös laajemmalle yleisölle, koska koen, että en ole yksin tämän asian kanssa.

Positiivisen, vahvuuslähtöisen pedagogiikan vahvasta viime aikaisesta esiinmarssista huolimatta niiden periaatteet eivät näytä rantautuneen jokaiseen niemeen, notkoon ja saarelmaan. Toivotan jokaiselle opettajalle ja vanhemmalle rentouttavaa kesälomaa ja kiitän teitä jokaista, jotka jaksatte välittää, nähdä oppilaissanne ja lapsisanne toivoa ja jotakin hyvää, haasteista huolimatta.

Tässä kirjeeni:

Nuoren lukuvuoden aikana saamia tuntimerkintöjä on tullut tähän mennessä 79. Kielteisten ja myönteisten merkintöjen välinen suhde on 64-15.

Palaute, joka tänne kotiin tulee nuoren koulunkäynnistä, on yhtä lehtoria lukuun ottamatta pääsääntöisesti kielteistä. En lähde tekemään laadullista arviota moniaineksisten keskustelujen sisällöistä tai sävyistä. Sen sijaan lähestyn palautetta tuntimerkintöjen kautta, sillä niiden laatu on helpommin mitattavissa. Minun kokemanani ne heijastelevat hyvin muiden keskustelujen sisältöä ja laatua.

Nuoren lukuvuoden aikana saamia tuntimerkintöjä on tullut tähän mennessä 79. Kielteisten ja myönteisten merkintöjen välinen suhde on 64-15. Epäilemättä kielteiset merkinnät ovat aiheellisia. Hämmästelen silti palautteen tendenssiä. Suurimmalla osalla opettajista painottuu kielteinen palaute (esim. 10-0; 5-0; 7-3; 6-3; 27-2). Joukossa on opettajia, jotka eivät tee merkintöjä sekä pari, joiden palaute on tasapuolisesti myönteistä ja kielteistä. Eräs lehtori on kirjannut huimat 29 tuntimerkintää. Kielteisten ja myönteisten merkintöjen välinen suhde on 27-2. Ihmetystä lisää se, että toisessa aineessa, jota kyseinen lehtori opettaa, nuoren koearvosanat ovat kuluneen lukuvuoden aikana 8,5 – 9,0 – 8,0 – 8,25 (KA 8,43).  Hämmästelen sitä, että edes kiitettävää hipova suoriutuminen vaikeasta akateemisesta oppiaineesta ei tuota myönteistä palautetta. Samaa hämmästelen joidenkin muidenkin oppiaineiden kohdalla.

Sekä kasvatusalan ja erityispedagogiikan ammattilaisena että äitinä väitän, että kyseinen suoritus on erityisen ansiokas nuorelta, jolla on sellaisella profiililla varustettu neuropsykiatrinen oireyhtymä kuin nyt kyseessä olevalla nuorella on. ADD:ssä, kuten autismikirjossakin on kyse neurologisiin syihin perustuvasta piirteisyydestä. Nuoren, jolla on tämä piirteisyys, on hyvin vaikea hallita oireitaan. Niiden hallitsemaan oppiminen vaatii erityisesti vahvuuksille perustuvaa työotetta ja kohtaamista. Ihmisen kohtaamista ihmisenä.

Kenen etuja palvelee tämän piirteisyyden kielteisten puolien jatkuva ja toistuva esille tuominen ja niiden korostaminen?

Kenen etuja palvelee tämän piirteisyyden kielteisten puolien jatkuva ja toistuva esille tuominen ja niiden korostaminen? Kodin ja nuoren näkökulmasta tällä tavoin välitetyllä kielteisellä palautteella ei ole informaatioarvoa. Sekä nuori että hänen lähipiirinsä ovat joka ikinen päivä tuskallisen tietoisia siitä, että nuoren ADD-asperger -piirteisyys näkyy muita saman ikäisiä useammin mm.

• unohteluna (”opiskeluvälineet puuttuvat”)
• aloittamisen ja loppuunsaattamisen hankaluutena sekä keskittymisen haasteina (”on läsnä, mutta ei osallistu”, ”kotitehtävät tekemättä”)
• aistiyliherkkyytenä (jolloin ainoa keino suojautua liialliselta ärsyketulvalta voi olla esim. hupun pitäminen päässä oppitunnilla).

Jatkuvasta kielteisestä palautteesta ei ole myöskään kasvatuksellista hyötyä, sillä kotielämä neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kanssa edellyttää joka tapauksessa päivittäistä ohjausta ja aktiivista kasvatuksellista keskustelua ja kohtaamista. Päinvastoin, kielteinen palaute musertaa. Se musertaa lapsen, se nujertaa kotiväen. Se tuhoaa myös kotikoulu -yhteistyön. Erityistä tukea tarvitsevan lapsen ja nuoren vanhempiin kohdistuva kuormitus on suuri ilman jatkuvaa negatiivista palautettakin. Tuskin kukaan vanhempi jaksaa ottaa vastaan pelkkää kielteistä palautetta omasta lapsestaan. Tuskin kukaan lapsi tai nuori pystyy ottamaan vastaan jatkuvaa itseensä kohdistuvaa kielteistä palautetta vahingoittumatta.

Kielteisen palautteen voima on erityisen suuri opetuksenjärjestäjän antamana, koska se kantaa mukanaan kansallisen kasvatusinstituution affektiivista painolastia.

Kielteisen palautteen voima on erityisen suuri opetuksenjärjestäjän antamana, koska se kantaa mukanaan kansallisen kasvatusinstituution affektiivista painolastia.  Mm. edellä mainitusta syystä opettajalla on tämän instituution kynnyksenvartijana erityistä valtaa lapseen ja nuoreen. Jos kasvavan ihmisen saama palaute on lähes kokonaan kielteistä, minkä varaan hän voi perustaa kuvan itsestä oppijana? Entä oman tulevan urapolkunsa?

Pyydän teitä perustelemaan kielteisen palautteen tendenssiä. Pyydän teitä vastaamaan, mihin tällaisella palautteella pyritään sekä millä tavoin se tukee erityisen tuen tarpeessa olevan nuoren hyvinvointia.

Pyydän erityisesti ottamaan kantaa siihen, miten se on noudattaa Peruskoulun opetussuunnitelmien perusteita (2014), joka velvoittaa nostamaan oppilaan hyvinvoinnin ja oppimisen merkityksellisyyden tunteen keskiöön (POPS 2014, 15) sekä korostaa oppilaan vahvuuksien löytämistä ja niihin keskittymisen merkitystä hyvän elämän rakentajina?

Sinulle, opettaja, jonka luokse on mukava tulla, ja joka kannustat ja näet nuoren vahvuuksiensa kautta, olemme enemmän kuin kiitollisia. Muistamme Sinut aina. Kiitos.

NN
Äiti, huoltaja

Jälkikirjoitus

Kesälomaan mennessä kaksi opettajaa vastasi viestin lopussa olevaan pyyntööni perustella palautteen tendenssiä. Nämä kaksi opettajaa olivat ne opettajat, joiden palaute oli tasapuolisesti myönteistä ja kielteistä.

Vanhempainliitto julkaisee tämän blogin poikkeuksellisesti nimettömänä.