Tervetuloa päiväkotiin!

15.8.2019

Merja Korhonen

Kirjoittaja toimii Suomen Vanhempainliitossa varhaiskasvatuksen asiantuntijana.


 

On elokuu ja päiväkotien pihoilla on taas iloista vilinää ja vilskettä. Uudet lapset aloittelevat päiväkotitaivaltaan vanhojen konkareiden näyttäessä mallia. Alkusyksy kuluukin päiväkodeissa pitkälti uusien lapsiryhmien ryhmäytymisen merkeissä.

Päiväkodin aloitus, etenkin esikoisen kohdalla, on usein iso muutos perheen elämässä. Vaikka se on mullistava muutos pienen lapsen elämässä, lapset pääsevät usein hämmästyttävän nopeasti osaksi porukkaa ja omaksuvat päiväkodin tapoja vanhempien ihmetellessä vieressä. Monesti käy niin, että asiat, jotka kotona ovat olleet vaikeita, sujuvat päiväkodissa kuin vettä vaan saman ikäisten esimerkkien ollessa vieressä. Vanhemmat kuulevat usein iltapäivällä innostuneita selostuksia siitä, kuka on löytynyt leikkeihin kaveriksi, miten hyvää välipalaa saatiin tai kuka aikuinen tuli silittelemään päiväunille.

Toki alkuun mahtuu myös vanhempien ikävöintiä ja uusien asioiden ihmettelyä. Isossa ryhmässä oleminen väsyttää aivan eri tavalla kuin arki kotona. Näistäkin tilanteista selvitään päiväkodin neuvokkaan henkilökunnan avulla.

Parhaaseen lopputulokseen päästään, kun lapsen lähellä olevat aikuiset tekevät yhteistyötä lapsen paras mielessään.

Varhaislapsuus on merkittävää aikaa lapsen kokonaiskehityksen kannalta. Parhaaseen lopputulokseen päästään, kun lapsen lähellä olevat aikuiset tekevät yhteistyötä lapsen paras mielessään. Päiväkodin aloitusvaiheessa kannattaakin käyttää aikaa toimivan vuorovaikutussuhteen rakentamiseen. Päivittäisiä kuulumisia vaihtamalla ja yhdessä ratkaisua hakien selvitään eteen tulevista tilanteista.

Oikein hyvää alkavaa syksyä kaikkiin päiväkoteihin. Iloisia hetkiä kaikille muksuille, heidän vanhemmilleen ja alan ammattilaisille!

Vanhempainliiton ja Förbundet Hem och Skolan yhdessä julkaisemasta Päiväkoti alkaa, tervetuloa! -oppaasta saat vinkkejä ja tietoa päiväkodin sujuvaan alkuun. Oppaaseen pääset tutustumaan alla olevasta linkistä.

 

Jaa artikkeli

Lue myös nämä

Blogi
9.5.2019

Äiti on kirjoitettu sydämeen

Leena Herlevi-Valtonen Kirjoittaja työskentelee Suomen Vanhempainliitossa viestinnän asiantuntijana. Lanseerasimme Vanhempainliitossa tällä viikolla leikkimielisen tempauksen sosiaaliseen mediaan. Lähestyvän äitienpäivän kunniaksi kannustamme aikuisia ja lapsia kirjoittamaan ÄITI mielikuvituksellisin keinoin; tavaroilla, hedelmillä, työkaluilla, keholla.. mitä ikinä kirjoittajat keksivätkin! Tempaukseen on osallistunut jo suuri joukko leikkimielistä väkeä #kirjoitaäiti -kuvilla. Äiti on kirjoitettu soittimilla, kengillä, kasveilla ja jopa korvatulehdusta potevan […]

Blogi Vanhempainliitto
17.5.2023

Arvostava yhteistyö syntyy yhdessä

Kunniakirjahakemusten perusteella juuri tällaisesta, yhteyksien rakentamisesta, vanhemmat haluavat kiittää opettajia. Hakemuksista ilmenee kivat kokemukset onnistuneesta yhteistyöstä, jonka taustalla on yhteiset tavoitteet ja toimet lasten oppimisen, kasvun ja kehittymisen edistämiseksi. Arvostava yhteistyö syntyy yhdessä.