Toivo palautui arkisilla kysymyksillä

Minna Pitkäniemi
Kirjoittaja toimii asiantuntijana Vanhempainliiton Ratkaistaan yhdessä -hankkeessa.

Oli myöhäinen elokuun ilta. Äiti istui keittiöpöydän ääressä edessään tyhjä paperi ja kynä. Hän yritti koota paperille ratkaisuja lapsen arkeen, jonka sisäilmaoireilu oli lamauttanut. Seinän takaa kuului lapsen kumiseva yöyskä. Oppimisinto oli vaihtunut sairasteluksi ja poissaoloiksi. Aamulla pöydällä on edelleen tyhjä paperi ja vaihtoehtojen lista tyhjä.

Äiti ymmärsi, ettei yksin voi enää edetä. Oli löydyttävä ihminen, joka ehti pysähtyä asian äärelle.

Kuvaus tuo mieleeni sen yksinäisyyden, jota vanhemmat kokevat yrittäessään auttaa lastaan sisäilmaoireilun keskellä. Olen vuosien aikana kohdannut lukuisia vanhempia ja kuullut kuvauksia lapsen sisäilmaoireilun mukanaan tuomasta haastavasta arjesta.

Tärkeimmät kysymykset ovat yksinkertaisia

Sanat jäivät äidin mieleen merkittävinä. Hän koki, että tämän jälkeen oltiin samalla puolella.

Äiti päätti ottaa yhteyttä koulun rehtoriin ja pyysi aikaa tapaamiselle. Kohtaamiset sisäilmateeman ympärillä eri tahojen kanssa eivät olleet aina olleet hyviä. Tapaaminen jännitti.

Rehtori kyseli mitä lapselle ja äidille kuuluu. Äiti kertoi, kuinka perheen arki oli muuttunut hankalaksi pikkuhiljaa, lapsi oli usein kipeä, poissaoloja oli paljon ja lääkärissä piti käydä usein. Kaverit olivat jääneet ja lapsi oli paljon yksin huoneessaan. Äiti kertoi, milloin lapsen oireilu oli alkanut, millaista oireilu oli ollut ja millainen apu helpottaisi lapsen ja perheen tilannetta. Äidin kuvattua tilanteen, rehtori totesi: ”kuulostaa hankalalta, mietitään mitä voidaan tehdä.”

Sanat jäivät äidin mieleen merkittävinä. Hän koki, että tämän jälkeen oltiin samalla puolella. Vastauksia ja ratkaisuja ei vielä ollut, mutta oli pysähdytty asian äärelle ja todettu, että jotain tulee tehdä toisin.

Kohtaaminen ilman konkretiaa jää ontoksi

Rehtori kartoitti lapsen ja vanhempien tilannetta tarkemmin. Hän kysyi miten oireilu vaikuttaa lapsen koulunkäyntiin, miten oppiminen sujuu, onko kaverisuhteet säilyneet, onko lapsi yksinäinen, syökö ja nukkuuko lapsi hyvin ja onko terveydenhoitajalla tieto tilanteesta.

Tilanteen kartoittamisen jälkeen ollaan jo puolimatkassa. Ongelman ratkaiseminen vaatii kuitenkin kättä pidempää, jotain konkreettista, jotta lapsen oikeus turvalliseen ja terveelliseen koulunkäyntiin varmistetaan.

Todettiin, että uusiin koulutiloihin päästään vuodenvaihteen jälkeen. Sekä rehtori, että äiti näkivät tärkeäksi, että pojalle suunnitellaan väliaikaiset koulunkäynnin ratkaisut tuoksi ajaksi. Pahin altistuminen katkaistaan, tilanne rauhoitetaan ja seurataan miten asiat etenevät.

Ennen palaverin päättymistä sovittiin askelmerkeistä, jotka pitää selvittää:

• Mitä tilavaihtoehtoja lapsella on käytössä lukukauden aikana?
• Millainen lukujärjestys ja oppimissuunnitelma lapselle laaditaan?
• Miten ja milloin voidaan järjestää lähiopetusta, etäopetusta ja verkko-opetusta?
• Miten arviointi toteutetaan?
• Miten lapsi otetaan mukaan päätöksentekoon?
• Kuka toimii yhteyshenkilönä koulun puolelta lapsen asioissa?
• Keitä muita tarvitaan tilannetta ratkaisemaan?
• Milloin palataan seuraavan kerran asiaan?

Kevätlukukausi käynnistyi uusissa tiloissa. Äiti oli helpottunut. Kuluneen lukukauden aikana asiat olivat lopulta järjestyneet. Lapsi oli siirtynyt väliaikaisesti opiskelemaan toisiin tiloihin. Ilo oli palannut lapsen kasvoille ja yöyskä hävinnyt.

Äidillä oli jälleen paperi ja kynä edessään. Hän pohti, mitä voisi tehdä sen eteen, että muutkin perheet saisivat tietää, että asiat voivat järjestyä. Kunnissa on jo käytössä ratkaisuvaihtoehtoja, joilla lapsen koulunkäynnin järjestämistä voidaan helpottaa ja tukea. Toimivat ratkaisut tulee kerätä kokemuspankiksi, jossa ne ovat kaikkien kotien, koulujen ja kuntien saatavilla tarvittaessa.