Yksin vai yhdessä?

Mirva Juntti
Kirjoittaja on Lapin AMK:n kehittämispäällikkö

”Laura oli juuri aloittanut opintonsa Lapin ammattikorkeakoulussa, täynnä innostusta ja suunnitelmia tulevaisuudestaan. Laura oli saanut opinpolullaan tukea ADHD:n mukanaan tuomiin haasteisiin ja sai nyt kanavoida energiansa itseään kiinnostavan alan opiskeluun. Kotoisin hän oli pohjoisesta pikkukaupungista, jossa jokainen tunsi toisensa, ja jossa seksuaalivähemmistöön kuuluvana ei aina ollut helppoa. Laura olikin tottunut pitämään suurimman osan henkilökohtaisesta elämästään yksityisenä. Uusi ympäristö ja ihmiset jännittivät. Saisiko hän kavereita ja miten opiskelu lähtisi sujumaan?”

Vaikka edellä kuvattu Laura on kuvitteellinen henkilö, on jokainen meistä varmasti kokenut jossain vaiheessa elämäänsä toiseutta. Yhdenvertaisuuden kokemus rakentuu siitä, että saa osansa turvallisuuden ja yhteisöllisyyden tunteesta. Olipa elämäntilanne mikä tahansa, on jokaiselle meistä tärkeää, että voi jakaa kokemuksensa ja mielipiteensä, tullen kuulluksi ja arvostetuksi. Vain silloin, kun tuntee olonsa turvalliseksi, uskaltaa osallistua ja tuoda esiin omaa sisintään.

Vain silloin, kun tuntee olonsa turvalliseksi, uskaltaa osallistua ja tuoda esiin omaa sisintään.

Korkeakoulun tehtävänä yhdenvertaisuuden ja yhteisöllisyyden edistämiseksi on tarjota matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja, asettaa selkeitä tavoitteita ja kehittää käytäntöjä, jotka torjuvat syrjintää ja edistävät tasavertaisuutta. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki toiminta, aina koulutuksesta rekrytointiin ja päivittäiseen kampusarkeen, noudattaa yhdenvertaisuuden, diversiteettityön ja inkluusion periaatteita.

”Laura yritti aktiivisesti osallistua ryhmätöihin, mutta tunsi, että hänen ideansa ja panoksensa jäivät usein huomiotta. Hän alkoi vetäytyä ja vietti enemmän aikaa yksin. Yksinäisyys ja tunne, ettei kuulu joukkoon, alkoivat vaikuttaa hänen mielialaansa ja opinnoista suoriutumiseen. Tilanne kärjistyi, kun Laura kuuli toisten opiskelijoiden puhuvan hänestä selän takana, käyttäen loukkaavaa kieltä hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan. Kokemus vahvisti hänen pelkojaan siitä, ettei ollut löytänyt paikkaa korkeakouluyhteisössä. Tunteiden kuormittamana Laura päätti vihdoin hakea apua. Hän otti yhteyttä opiskelijapalveluihin ja tapasi opon, jolla oli sydäntä ymmärtää monimuotoisuutta. Hän sai opolta myös vinkkejä opintojen suunnitteluun, koska se oli ollut Lauralle hankalaa neuromoninaisuuteen liittyvien haasteiden takia.”

Oppilaitokset ovat avainasemassa taistelussa rasismia ja syrjintää vastaan.

Oppilaitokset ovat avainasemassa taistelussa rasismia ja syrjintää vastaan. Näiden toimijoiden tulee näyttää esimerkkiä ja luoda toimintamalleja, joiden avulla voidaan parantaa luottamusta ja yhteiskunnallista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Monimuotoisuuden hyväksymisen edistäminen ei ole vain ohjausalan ammattilaisten asia, vaan vaatii jokapäiväistä ponnistelua ja sitoutumista kaikilta yhteisön jäseniltä. On tärkeää, että jokainen istahtaa aika-ajoin pohtimaan omia ennakkoluulojaan. Vain niin voi oppia uusia tapoja toimia.

”Laura alkoi hitaasti löytää yhteisönsä. Hän kiinnittyi opiskelijakuntaan ja alkoi osallistua tapahtumiin, jotka tuntuivat turvallisilta ja omaa identiteettiä tukevilta. Löytyi myös muita opiskelijoita, jotka ymmärsivät hänen kokemuksensa ja joista tuli hänen läheisiä ystäviään. Uudet ystävyyssuhteet auttoivat Lauraa tuntemaan itsensä arvostetuksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin hän oli.”

Monimuotoisuuspuheen vaaliminen auttaa herättämään keskustelua ja edistämään muutosta oppilaitoksissa, jotta tulevaisuudessa jokainen opiskelija tuntisi olonsa tervetulleeksi ja turvalliseksi.

Mieti hetki, mitä sinä voit tehdä juuri tänään, jotta oikeillakin tarinoilla olisi onnellinen loppu?