erityiskasvatus

Täältä löydät tuoreimmat uutiset, lausunnot ja blogit.

Blogi
3.5.2023

Peruskoulun päättötodistus on kansalaisoikeus

Peruskoulun päättötodistus on sivistysvaltiossamme jokaisen ihmisen perusoikeus. Miten käy lapselle, jonka peruskoulu jää kesken ja päättötodistus jää kokonaan saamatta mukautuksista huolimatta?

Työrauha on taattu, kun rauhallinen Mokka-koira on mukana oppitunneilla.
Blogi Vanhempainliitto
13.2.2023

Turvallista kouluarkea koiran kanssa

Useat nepsy-piirteiset oppilaat ovat kokeneet koiran läsnäolon erittäin positiiviseksi asiaksi koulussa.

Blogi Vanhempainliitto
14.11.2022

Lapsen oikeudet eivät ole aikuisille monivalintakysymys

Mitä nuorempia lapset ovat sitä enemmän heidän kasvupolullaan olevat mahdollisuudet riippuvat meistä aikuisista. Menetettyä aikaa on vaikea saada myöhemmin takaisin.

Blogi
13.1.2021

MartinRengas – yhteisöllistä toimintaa Martinniemessä

Sirkku Pennanen kirjoittaa Martinrenkaan aktiivisesta ja yhteisöllisestä hyvinvointityöstä Oulussa. Pennanen on toiminut Martinniemen koulun rehtorina vuosina 2009 – 2021, sitä ennen Takkurannan koulun rehtorina ja luokanopettajana sekä MartinRenkaan puheenjohtajana.

Anuliisa Kemppainen
Blogi
25.8.2020

Resetti –perheluokkatoiminta edistää hyvää kodin ja koulun yhteistyötä

Resetti-perheluokkatoiminnassa tavoitteena on löytää yhteinen ymmärrys, tavoitteet ja keinot lapsen tilanteen tukemiseksi yhteisen jäsentämisen ja keinojen pohtimisen avulla. Parhaimmillaan molemmat osapuolet voivat oppia toisiltaan saamiensa uusien näkökulmien avulla. Resetti vahvistaa lapsen myönteisiä ja toivottuja käyttäytymismalleja sekä aikuisten rakentavaa vastaamista lapsen haastavaksi koettuun käytökseen.

Kuva kirjoittajista
Blogi Vanhempainliitto
18.8.2020

Miten nepsy-lapsi voi avoimessa oppimisympäristössä?

Avoimissa oppimisympäristöissä on luovuttu pysyvistä kotiluokista. Neuropsykiatrisesti oireilevalle lapselle koulupäivän aikana tapahtuvat siirtymät ja työskentelypaikkojen muutokset aiheuttivat haasteita.

Blogi Vanhempainliitto
1.4.2020

Etäopetuksen ääripäitä – arkea erkkaperheissä

Hankaluuksia erityistä tai tehostettua tukea tarvitsevien lasten kannalta ilmenee niin oppimisen askelten kuin tavallisen perhe-elämänkin suhteen korona-aikana. Haluaisin kuitenkin nostaa esille myös lohdullisempaa näkemystä. Olen saanut erityisperheiden vanhemmilta useita viestejä heidän arkeaan koskien ja ajattelin tässä yhteydessä esitellä niistä kaksi toisistaan hieman poikkeavaa. Erityisyys on yksilöllistä, niin on myös arki ja vanhemmuuden haasteet.

Heikki Ojala
Blogi
9.10.2019

Oppimista estävä pato voidaan murtaa

Autismikirjo ei estä opiskelua, mutta voi tehdä siitä kivikkoista ja lannistavaa, jos riittävää tukea ei löydy. Kokemusasiantuntija Heikki Ojala kirjoittaa omasta koulutiestään, noidankehästä ja siitä, kuinka hän lopulta ylitti esteet ja onnistui. ”Vaikka elämän virtaan muodostuisi esteeksi tilapäinen pato, se on aina mahdollista päihittää!”

Blogi
20.6.2019

Negatiivinen palaute nujertaa nepsy-nuoren

”Positiivisen, vahvuuslähtöisen pedagogiikan vahvasta viime aikaisesta esiinmarssista huolimatta niiden periaatteet eivät näytä rantautuneen jokaiseen niemeen, notkoon ja saarelmaan”, pohtii blogivieraamme. ”Edes kiitettävää hipova suoriutuminen vaikeasta akateemisesta oppiaineesta ei tuota myönteistä palautetta.”
Tämä blogi julkaistaan poikkeuksellisesti nimettömänä.

Blogi
17.6.2019

Mikä on koulun lapsikuntoisuus?

Tämä blogi kuuluu SuomiAreena paneeliblogisarjaan, jossa tuodaan esille kaikkien lasten ja nuorten osallisuutta koulussa ja sitä kautta myöhemmin yhteiskunnassa ja työelämässä. Koulu hyvin, kaikki hyvin – kasvaako minusta tulevaisuuden osaaja?paneelikeskustelun järjestävät Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri ja Kuntaliitto Porin SuomiAreenassa Tiistai 16.7. klo 11.30-12.30.